keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Gorillapark Vejlen satumaisessa lehtimetsässä

lapsen kanssa kiipeilypuistossa

*Kaupallinen yhteistyö: Gorillapark Vejle ja Legoland Billund Resort

Kaikkialla näkyi pelkkää vaaleavihreää metsää, kun saavuimme ilmaiselle parkkipaikalle. Tiesimme kuitenkin, että jossain tuolla maagisten puiden seassa on myös kiipeilypuisto, johon olimme menossa, eli Vejlen Gorillaparkiin.

Puiden keskeltä lähti pieni kiemurteleva polku. Sateen tuoksu voimisti vielä ympäröivän vihreyden voimaa ja tuntui, että oltaisiin oikeasti viidakon keskellä. Aluksi mietimme, ollaanko oikeasti oikealla polulla, mutta polun päästä avautui luontoon hyvin sulautuva Gorillaparkin tila.

Paikka oli satumainen, kun uskomattoman vihreät ja yllättävän korkeat lehtipuut nousivat tiheänä korkeuksiin. Aluksi näytti, että eihän täällä ole kuin pari pientä rataa, mutta radat olivat piilossa puiden seassa ja tulivat näkyviin vasta, kun vähän tarkemmin katsoi.

Pitkät köysiradat (ziplinet) tekivät sellaisen hauskan ilmiön, että koko ajan joku liukui jossain yläpuolella - sujahtivat esiin kuin tyhjästä. Vaikutelma puistosta oli kuitenkin yllättävän rauhallinen.

opastus kiipeilypuistoon lapsen kanssa Vejle huhtikuussa 2019

Ohjaaja otti meidät vastaan ja päädyimme osallistumaan radoille tyttären kanssa kahdestaan. Meidän 3-vuotiaamme oli sen verran lyhyt, ettei päässyt vielä mukaan kiipeilemään. Ikärajana Gorilla-puistossa onkin pidetty neljää vuotta. Mies ja kolmevuotias löysivät alueelta tekemistä meidän kiipeilyn ajaksi, mutta varsinaista leikkipaikkaa siellä ei ollut.

Ohjaaja oli hyvin miellyttävä tyyppi, johon lapsenkin oli helppo luottaa. Opastus oli ryhmälle tanskaksi, mutta ohjaaja kertoi meille kriittisimmät ohjeet englanniksi. Tyttäreni ei vielä osaa englantia, mutta ohjaaja opasti häntä kädestä pitäen ja minä suomensin tytölle tärkeimmät. Lapselle tuli hieman erilaiset valjaat kuin aikuisille.

Kävimme ryhmän mukana läpi kaksi (pakollista) harjoittelureittiä, joissa harjoittelimme kaikkien puistossa tarvittavien lukkojen käyttämisen ja miten radoilla liikutaan.

kiipeilypuiston korkea köysirata

Minä ja tytär käytiin viime kesänä Espoon vastaavassa kiipeilypuistossa, joten meillä ei kauan mennyt otteiden oppimiseen. Espoossa tytär pääsi jo korkeampiinkin ratoihin, mutta Gorillaparkissa lapset kiertävät vain 1-rataa.

Ja niinhän siinä tietenkin kävi, etten minä pysynyt kuusivuotiaan perässä, kun se viiletti rataa ihan omaan tahtiinsa.1-rata oli kuitenkin kiva, joten tytär veti radan innoissaan monta kertaa. Onneksi lasten rataankin kuului hauska vaijeriliuku, joten tytärkin pääsi kokemaan ziplinen riemua.

Oli suorastaan koomista, miten yritin pysytellä lapsen perässä. Puiset tunnelit oli minulle ahtaita ja tunsin itseni todella kömpelöksi niissä. Alla olevassa kuvassa ikuistettuna tähtihetkeni 1-radalla.

lapselle helppo rata kiipeilypuistossa

lapsi kiipeilypuistossa



lapselle helppo zipline kiipeilypuistossa

Lapsen voi jättää itsenäisesti kiertämään rataa, jos aikuinen on maassa varmistamassa. Mies ja kolmevuotiaamme olivat tyttären seurana, kun minä vedin koko Gorillapuiston läpi pitkissä ziplaineissa.

Minä pääsin siis testaamaan vaativampia ratoja, jotka olivat alhaalta katsottuna hurjan korkealla. Ratoihin pitää edetä vaativuusjärjestyksessä. 1-2 ratojen jälkeen voi edetä 3-5 ratoihin, joista voi edetä edelleen kaikista vaikeimmille ja korkeimmille radoille.

Ihan kaikkia ratoja en ehtinyt testaamaan, mutta kävin muutamalla vaativalla reitillä. Tuntui, kuin oikeasti olisi ollut gorillana puiden latvustossa, kun liu'uin pitkillä ziplineilla ja keikuin heiluvilla köysiradoilla lähes puiden latvustossa.

Huomiota herättävää oli se, että Gorillapuistossa ei käytetä kypärää. Espoossa kypärän värillä huomioitiin myös se, mihin ratoihin lapsi voi mennä ja ohjaajat näkevät helposti, ettei liian pieniä ole isommille tarkoitetuilla radoilla. Gorillaparkissa lasten rata on toki sen verran alhaalla, ettei kypärä varmasti tarpeen olekaan, mutta aikuiset heiluvat korkeuksissa.

Itselläni kypärälle olisi ollut tarvetta, sillä yhden pitkän liu'un päätteeksi törmäsin vaijerinpäätyyn ja täräytin kipeästi ohimoni. Toki itsessäni oli vikaa, sillä vilkutin juuri innokkaasti alhaalla olevalle perheelleni enkä katsonut eteeni. Eikä törmäys tietenkään ollut mitenkään hengenvaarallinen, ikävä vain.

pitkä zipline kiipeilypuistossa

vejlen kiipeilypuisto Gorillapark


Gorillapuistossa on myytävänä panineja muuta kohtuuhintaista syötävää, joten puistossa voi viettää rauhassa pitemmänkin aikaa. Jos kesken kiipeilyn käy veskissä, tupakoimassa tai syömässä, valjaat pitää ottaa siksi aikaa pois ja jättää väliaikaiseen jemmaan. Vasta, kun kiipeily lopetetaan, valjaat palautetaan.

Me olisimme viihtyneet Gorillaparkissa koko nelituntisen, mutta tiivistimme käyntimme muutamaan tuntiin. Tunnelma puistossa on hyvä, ohjaajat asiansa osaavia ja miellyttäviä sekä sanoinko jo, että Gorillapuisto on satumaisen kaunis!

Jos siis kaipaatte Legolandin reissulle monipuolisempaa tekemistä tai olette muuten vain Vejlen suunnilla matkustamassa, suosittelen piipahtamaan Gorillaparkissa!

Pieni tietopaketti Gorillaparkiin (kausi 2019)

  • Hinta aikuiselta: yli 12v alkaen 28 euroa (online-varauksella edullisempi hinta)
  • Hinta juniorilta: 8-12 vuotiaalta alkaen 21 euroa
  • Hinta lapselta: 4-7 vuotiaalta noin 12 euroa
  • Sisältää: opastuksen ja 4 tuntia kiipeilyä
  • Avoinna: tarkista aina nettisivuilta!
  • Huomioi: opastus alkaa 20 minuuttia ennen rata-aikaa
  • Vaatetus: rennot ja joustavat vapaa-ajan vaatteet käy ihan hyvin
  • Palvelut: hyvät vessat, pieni kahvio

Tutustu lisää: Gorillapark Vejle

Legoland-reissumme muut postaukset:



Legoland Billund Resort (eli koko Billundin aluetta edustava Billundin kahdeksan eri kunnan matkailun yhteiselin) kutsui minut ja perheeni tutustumaan uusittuun Legolandiin, uuteen Lego-taloon ja Billundin alueen huvituksiin. Legoland Billund Resort tarjosivat yhden lentolipun, majoituksen koko perheelle, sisäänpääsyliput sekä autovuokran. 

Vejlen kiipeilypuisto Gorillapark Vejlessä

2 kommenttia:

  1. Tuommoisessa paikassa olisi jännitävää käydä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva käynti. Niin kaunis paikka ja hyvin rakennetut radat!

      Poista

Tulen iloiseksi kommenteista, anna siis palaa!

Pysy ajan tasalla uusista julkaisuista

COPYRIGHT

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017