tiistai 23. tammikuuta 2018

No, miten meni matka Tokioon?

Kokemuksia Tokiossa, yksin liikkuminen

Olin viime marraskuussa ensimmäistä kertaa yli viikon poissa perheen luota. Ensimmäistä kertaa kaukolennolla yksin. Ensimmäistä kertaa Japanissa.

Siihen viikkoon mahtui tunteita ja kokemuksia, joita en ole täällä vielä ollenkaan kertonut.

Ensinnäkin, olin juuri aloittanut uudessa työpaikassa, joten olin ihan pyörällä päästäni. Kulunut viikko oli raskas ja jouduin lähtemään kesken säpinän matkalaukkuni kanssa lentokentälle. Hymyilin kuitenkin koko matkan.

Kentällä kaikki sujui sinänsä hyvin, mutta pientä viilausta olisi voinut tehdä: oli perjantairuuhka, enkä tietenkään muistanut yläkerran turvatarkastusta. Tuttuun tapaan lampsin sille ruuhkaisimmalle turvatarkastuspisteelle, missä on myös se lasten portti. Ehdin harmittelemaan jonoa, mutta muistin sitten: eihän mulla tässä ole enää mikään kiire! Korkeintaan viiniä lipittelemään. Edelleen hymyilytti.

Olin varannut melkein 10 tunnin matkalle kirjan, ristikoita, muistivihkon, musiikkia... mutta lopulta katsoin vain viihdekeskuksesta monta jaksoa Westworldiä. Turistiluokka tuntui bisnesluokalta, kun ei tarvinnut häsätä lasten kanssa, ei kaivaa loputtomasti naposteltavia tai siivota jälkiä, eikä rampata vessassa.

Join aterian kanssa pari annosta viiniä. Vai meniköhän niitä jopa kolme? Äh, kuka niitä laskee.

Kokemuksia Tokiosta, Cerulean Towerin pianobaari
Tokiossa lentokenttämuodollisuudet sujuivat hyvin. Koska olen melko kokematon yksinmatkustaja, oli minulla koko ajan takaraivossa ärsyttäviä pikkupaniikkeja. Yritin kuitenkin koko ajan näyttää sille, että tiedän mihin olen menossa. "Olisiko minun pitänyt sittenkin mennä tuohon suuntaan?" "Osaankohan toimia oikein tarkistuspisteillä?" "Onhan mulla varmasti kaikki dokumentit?" "Löydänköhän mä koskaan sitä postitoimistoa?" 

Onneksi ystäväni oli antanut hyvät ohjeet asunnolle. Hän itse oli koko päivän iltaan asti töissä, mutta sain ohjeet käydä hakemassa vuokratoimistolta avaimen. Löysin niin toimiston kuin asunnon helposti, vaikka ison matkalaukun rullaaminen alkoikin ottamaan päähän.

Kokemuksia Tokiossa - matkalla yksin ilman lapsia


Majoitus Tokion Daikanyamassa



Nauratti, kun rakennuksen ovet avautuivat kuin taikaiskusta, kun lähestyin ovia. Hissi samoin lähti heti alas, kun tulin avaimeni kanssa tarpeeksi lähelle. Samoin huoneiston ovi! Olin todellakin tullut Japaniin.

Hissikääns ei ollut mikään tyypillinen peltilaatikko: seinissä oli kokolattiamattoa (!) ja puujäljitelmää. Huoneisto oli pieni, mutta tehokas. Ihan ensimmäisenä ryntäsin vessaan sillä halusin tutustua siihen kuuluisaan japanilaiseen pönttöön vimpaimineen. Siinä todellakin oli useita nappuloita, joita en uskaltanut edes painaa. Istuessani pöntöllä rengas lämpeni miellyttävästi ja noustessani ylös - vessa veti itsensä!

Tokion omituisuudet - elektroniset vessat ja muut vimpaimet

Suihkua en saanut ensin omin avuin toimimaan. Päätin ottaa nokoset aikaeroa taltuttaakseni ja kokeilla sitten uudelleen - ohjeen kanssa! Oli muuten mukava laittaa ensin trooppinen ilmasto suihkukoppiin ja vasta sitten riisuutua nakuksi. Ei muuten paleltanut suihkuun meneminen!

Daikanyaman asuinalue oli jotain ihan muuta, kuin mitä olin Tokiosta kuvitellut. Mutta siitä asuinalueesta kerron myöhemmin tarkemmin. Jouduin vielä monta tuntia odottelemaan jälleennäkemistä ystäväni kanssa ja Daikanyamassa ajan viettäminen ei ollut ongelma. Pyöristä päätellen alueella asui huomattavan paljon lapsiperheitä. Tällaiset pyöränvarustelut minäkin haluan:

Pyöräily Tokiossa


Hauskoja huomioita Tokiosta


Suunnittelin päiville paljon ohjelmaa, mutta en yleensä ehtinyt puoliakaan. En pitänyt aamuisin kiirettä kaupungille lähtemisessä, sillä tämä oli matkailun lisäksi myös oma lomani. Vaikka julkinen liikenne Tokiossa oli ihan älyttömän kätevä, vei liikkuminen hurjan paljon aikaa. Vaikken eksyillytkään (kiitos siitä pocket wifin!), oli välillä etsittävä englanninkielisiä exit-kylttejä metroasemilta tai selviteltävä mistä löytyy haluamiani asioita.

Enkä minä halunnut juosta paikasta toiseen, vaan aistia Japania ja nautiskella.

Koska pimeä tuli aikaisin, jäi monta puistoa näkemättä. Vaikka nautin suunnattomasti miljardeista neonkylteistä ja ihmisiä kuhisevasta säpinästä, oli se kaikki välillä kuormittavaa. Varsinkin, kun monesti mistään ympärillä olevasta kirjoituksesta ei ymmärtänyt mitään.

Joskus ruokaa oli hankala löytää. Tai siis ravintoloitahan oli vaikka kuinka paljon lukuisissa kerroksissa, mutta en uskaltanut mennä yksin kokeilemaan, mitä satun saamaan. Englanninkielinen menu ei kuulunut kaikkien ravintoloiden palveluihin - edes kauppakeskuksissa! Olinkin onnellinen, kun selviydyin itsekseni food courtista ja sain mahan täyteen hyvää ruokaa.

Kokemuksia Tokiossa syömisestä - ravintolat / Shimokitazawa
Herkuttelua Tokiossa, Kuorrutetut banaanit tikussa




Kauppakeskuksista puheen ollen: myymälöiden sisällä oli jäätelöpaikkoja ja kahviloita. Törmäsin tähän monessa paikassa, joten käytäntö on ilmeisesti ihan yleinen! Kahvilat, kioskit ja ravintolat oli tehty hyvin logistisiksi: tilaa tästä ja nouda tuolta. Ihmisiä ei seisotettu turhaan jonoissa!

Ravintoloissa sai ennen ruokailua yksittäispakatut wetwipesit. Myöskään tavallisia servettejä oli harvoin tarjolla, vaan ne oli näitä yksittäispakattuja märkäliinoja. Sinänsä kätevää, mutta tuntui ihan hurjalta ajatella, miten paljon yksittäispakattuja pyyhkeitä Japanissa onkaan...

Tokio on kansainvälinen eikä länsimaalaiset ole siellä mikään ihmetyksen aihe. Siksi olinkin aika hämmentynyt, kun Odaiban saarella pari aasialaisturistia halusi ottaa selfien minun kanssani! Yleensä olen ollut kuvien kohde vain Balin ja Filippiinien tyylisissä kohteissa.

Omituisuuksia Tokiossa - robottiravintola

Tokion baarikadut - Golden Gai, Kabukicho

Sanotaan, ettei Japanissa saisi niistää julkisesti tai puhua metrossa puhelimeen. Molempia näkyi tehtävän, mutta toki hyvin vähäeleisesti ja hienovaraisesti. Tupakkaa sai polttaa kadullakin vain niille merkityissä paikoissa mutta usein ravintolat olivat sakeana savusta. Ei tullut ikävä niitä aikoja, kun Suomessakin tupakoitiin ravintoloissa. Tupakka-automaatteja oli pitkin kaupunkia, mutta niistä sai ostettua vain, jos oli näyttää viivakoodinlukijalle täysi-ikäisen henkkareita.

Joutessani luin kohdeopasta Japanista. Japanilaiset lapset ovat viisivuotiaiksi saakka hyvin hemmoteltuja. Koska 5 vuotiaana alkaa se "elämän kova koulu", pre school ja kurinalaisuus, ajattelevat vanhemmat että lapset saavat todella nauttia lapsuudestaan ennen sitä. Siksi pienten lasten raivarit julkisilla paikoilla ei ole mitenkään poikkeuksellinen näky.

Tokion pelihuoneet

Tokion omituisuuksia - Super Mario karting Shibuya crossing


Tunnelmat yhdistetystä yksinmatkasta ja kaverireissusta



Koska ystäväni oli yli puolet viikosta töissä, liikuin paljon yksin. Tämä reissu antoi parhaat palat niin yksinmatkustamisesta kuin ystävän kanssa reissaamisesta. Sain välillä kannatella omia siipiäni seikkaillessani vaikkapa Shimokitazawassa tai Shinjukussa. Kulkea ja ihmetellä omaan tahtiin.

Iltaisin oli mukava käydä ystävän kanssa läpi päivän tapahtumia ja valvoa hieman liian myöhään. Kahdenkymmenen vuoden ystävyydenkin jälkeen löytyy vielä paljon juteltavaa.

Asetuimme samaan sänkyyn yhden jättipeiton alle ja laitoimme molemmat omat purentakiskomme suuhun. Ihan kuin vanha pariskunta.

Kokemuksia Tokion ravintoloista - herkullista sushia

Tokio nähtävyydet - Tokyo Sky Tree
Sitten välillä sain tehdä kivoja asioita yhdessä ystäväni kanssa, kun hän vietti vapaapäiviään. Rentouduttiin onsen-kylpylässä, siemailtiin drinkkejä Cerulean Towerin pianobaarissa, juotiin kaljaa savuisessa izakayassa ja ihmeteltiin elämää - hänen elämäänsä Tokiossa ja minun elämääni Helsingissä. Käytiin monta kertaa sushiravintoloissa ja nautittiin niin Tokiosta kuin toistemme seurasta. Viiniä unohtamatta.

Lapsia ja miestä oli ikävä, mutta ei mitenkään sietämätön ikävä. Osasin hyvin nauttia reissusta ja omasta lomasta, varsinkin kun pocket wifin avulla sain välillä otettua videoyhteyden kotiväkeen. Lapsetkin olivat isänsä hyvässä hoidossa, joten minä sain keskittyä Tokioon, itseeni ja ystävääni.

Toimi niin hyvin, että voisin hyvin karata silloin tällöin yksin maailmalle.

Ja Tokio toimi niin hyvin, etten malta odottaa, että pääsisin viemään Japaniin joskus perheenikin. Sitten emme jumittaisi vain Tokiossa, vaan kiertäisimme pitkin maata! Voin uskoa, miten juniin hurahtanut poikani olisi onnesta sekaisin luotijunissa. Tai miten Tyttäreni höpsähtäisi Hello Kittyihin ja muuhun tilpehööritarjontaan.

Tokio Street Art

Olen varmaan monesti kertonutkin, että olen aika suuntavaistoton polonen. Tämmöinen yksinmatkustaminen on aivan mahtavaa lääkettä siihen! Siinä sitä oppii hahmottamaan kaupunkejä, löytämään ne omat työkalunsa liikkumiseen ja julkisen liikenteen käyttämiseen. Olin niin ylpeä itsestäni, kun löysin itse perille ja ihan ilman sekoiluja. Vaikka ei minua olisi pienet eksymisetkään haitanneet.

Oppii sitä reissussa olemaan myös armollinen itselleen - ja puutteilleen.

Tokio - me tapaamme vielä. Ja tämän kokemuksen jälkeen uskallan reissata yksin taas uusiin paikkoihin. Avaramielisesti ja rohkeasti. Minä pärjään kyllä.

Olisitko myös sinä viihtynyt Tokiossa?


Seuraa Lähinnä Kauempana -blogin reissumeininkiä myös Facebookissa
Instagramissa ja löytyvätpä tarinat myös Blogit.fi'stä! 

Tokio Samurai Warrior
LUE KOKO POSTAUS »

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Tukholman ihastuttava Junibacken - ja ehtii sitä päivässä muutakin

Tukholman risteilyllä lasten kanssa - Junibacken ja peilihuone


Tukholman Junibacken on klassikko, joka on monille lapsiperheille tuttu - onhan se toiminut jo yli 20 vuotta. Mutta jos ei ole, niin lue tämä juttu tarkkaan! Junibacken on sellainen lastenmuseo, jollaista ei ole toista. Astrid Lindgren on talon suurena innoittajana, mutta lastenmuseo kumpuaa inspiraatiota useista lastenkirjojen klassikoista.

Me kävimme siellä ensimmäisen kerran yhden lapsen perheenä vuonna 2014, kun Tytär oli vasta 1,5-vuotias. Sen jälkeen perheemme kasvoi toisella ipanalla ja odottelimme, että pienempikin pääsisi parhaimpaan "Junibacken-ikään". Nyt se sitten koitti ja meillä oli matkassa 2- ja 5-vuotiaat muksut.

Usein Tukholmassa käydään päiväseltään - niin mekin. Siljan omalla laivabussilla (6,30e/aikuinen) pääsisi Värtan-satamasta Djurgårdeniin, mutta pihistelijöinä me halusimme mennä edullisemmalla paikallisbussilla (bussi 76).

Vinkki! Paikallisliikenteen kertalippuja saa ostettua ainakin Siljan laivojen infosta.

Tukholmassa lasten kanssa - kokemuksia ja vinkkejä

Bussilla on muuten ihan näppärää, mutta... 

...satamasta joutuu kävelemään putkessa todella pitkään, että pääsee maihin. Ja aina putken lopussa huomataan, että rattaiden kanssa olisi pitänyt älytä heti alkumatkasta etsiä esteetön reitti, sillä bussipysäkille joutuu tulemaan pitkät ja jyrkät portaat. Monet perheet kantavat kiroillen rattaitaan ja jälkikasvuaan joten vika ei voi olla vain meissä. Me ei olla nähty terminaalissa kylttiä esteettömästä reitistä - onko sinulla näköhavaintoja siitä?

...paikallisbussi on usein todella täynnä ja kulkee vain noin puolen tunnin välein. Onneksi sentään käytössä on nivelbussi, joka vetää aivan hurjan määrän matkustajia. Ja silti käytävä voi olla täynnä seisovia matkustajia.

Lapsilla on hauskaa Tukholman Junibackenissa

Junibackenissa

Bussi 76 jättää Djurgårdenin sillalle, josta on pieni kävelymatka Junibackeniin. Joulukuun alussa puissa oli hauskoja joulukoristeita ja tunnelma oli jouluinen, kauniista auringonpaisteesta ja lumettomuudesta huolimatta. Jonoja ei ollut, vaan pääsimme suoraan sisään. Maksu puistoon on melko hinnakas (lapset n. 15 euroa, yli 15v n. 18 euroa), mutta sillä saa usean tunnin ajalle laatuaikaa.

Edellisen käynnin jälkeen Junibackenissa on tehty muutoksia. Entinen Muuminurkkaus (kuva postauksen lopussa) on poistettu, mikä pikkuisen harmitti suomalaista. Suurin osa klassikoista on kuitenkin saanut onneksi jäädä ja tila on edelleen vaikuttava - myös meistä aikuisista. On kiva löytää Junibackenista omia lapsuuden sankareita ja nähdä, miten oma jälkikasvu viilettää tuttujen satukirjojen kulisseissa.

Muistatko Alfonsin (Mikko Mallikas)? Katto Kassisen? Vaahteramäen Eemelin? Ja monet, monet muut lapsuuden sankarit pääset tapaamaan taas Junibackenissa. Eikä tässä vielä kaikki, vaan taloihin voi kiivetä, lentokoneella lentää ja monessa paikassa pääsee laskemaan vaikka liukumäkeä. Muutamassa verstaassa tavarat ovat harmillisesti pultattu kiinni, josta lapset tuntuvat ihmettelevän ja harmittelevan. Onneksi muutamassa kojussa on korvapuusteja, hodareita ja muita leikkitavaroita irtonaisina.

Ruotsin risteily Tukholmaan lasten kanssa - päivä Junibackenissa

Ruotsin risteily Tukholmaan lasten kanssa - päivä Junibackenissa

Ruotsin risteily Tukholmaan lasten kanssa - päivä Junibackenissa

Ruotsin risteily Tukholmaan lasten kanssa - kokemuksia Junibackenista

Ruotsin risteily Tukholmaan lasten kanssa - päivä Junibackenissa

Astrid Lindgrenin satujuna

Tämä on ehkä parasta, mitä Junibackenissa on. Satujunaan pääsee vain kerran, antamalla kassalla saatu kuitti satujunan kuljettajalle. Kielivaihtoehtoja on useita, me valitsimme suomen. Ruotsinkielisenä saisi kuulla satuselostuksen itsensä Astrid Lindgrenin kertomana.

Hyppäsimme vanhanaikaiseen junavaunuun, joka kuljetti meidät läpi tuttujen pienoismaailmoiden. Satujunassa ei saa kuvata, joten joudutte nyt vain luottamaan minun kertomaani. En kuitenkaan halua kertoa liikaa, etten pilaisi kokemusta ensikertalaisilta. Juna-ajelu on ajoittain hurja, kun vaunu puskee läpi ovien ja seinien, välillä nousten korkeuksiin saakka.

Satujuna on iso elämys aikuiselle ja lapselle. Hauska, hieman pelottava ja todella, todella surullinen. Ihan niin kuin monet Astrid Lindgrenin sadutkin. Olen käynyt Satujunassa nyt kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla olen joutunut pyyhkimään silmäkulmiani, kun Satujuna on Veljeni Leijonamieli -tarinassa. Miten minä en lapsena ymmärtänyt, miten järkyttävä se tarina on?

Niin, satujuna on myös pelottava. Jostain syystä molemmat lapseni ovat kestäneet sen hyvin. Mutta varoituksen sanana kuitenkin, että tarinassa ollaan välillä pimeässä ja nähdään jännittäviä otuksia.

Satujuna on parasta Junibackenia.

Peppi Pitkätossun Huvikumpu ja paljon, paljon muuta!

Satujunan jälkeen lapset pääsevät tutustumaan "aitoon" Huvikumpuun eli Peppi Pitkätossun taloon. Siellä löydät vessanpontöstä sammakon, pääset tekemään piparkakkuja lattialla ja hypistelemään Pepin vaatteita. Yläkerrasta pääsee hurjaan tunneliliukumäkeen!

Huvikummun pihalla seisoo Pepin hevonen Pikku Ukko. Sitä saa harjata ja selkään kiivetä ratsastamaan. Tämä on tila, jossa juokseminen on sallittua!

Alakerrasta löytyy isot (uudet? Ainakaan en muista näitä edelliseltä reissulta!) tilat, joista ihan parasta oli Tapin mielestä mopot ja Tyttären mielestä peiliseinä: Siinä lattialle oli tehty seinä ja päälle kalteva peili. Niinpä siinä sai asettaa itsensä lattialle niin, että näytti kuin olisi riippunut kattolampusta! Matkabloggaajankin oli päästävä kattolamppuun heilumaan.

Enempää paljastamatta alakerrastakin löytyy hienoja helmiä: naulakosta lähtevä salakäytävä, täysin punainen huone, satukammari... ihan kaikenlaista! Eikä me varmasti kaikkia hienouksia löydetty tälläkään kerralla.

Ruotsin risteily Tukholmaan lasten kanssa - päivä Junibackenissa, Huvikumpu ja Peppi Pitkätossu

Lapsilla on hauskaa Tukholman Junibackenissa

Ruotsin risteily Tukholmaan lasten kanssa - kokemuksia Junibackenista

Junibackenin kahvila-ravintola

Kun nälkä koittaa, on apu lähellä. Itse ravintola on samaa elämystä, kuin koko muukin Junibacken. Paikka on sisustettu sirkus-teemalla ja on värikkyydessään todella onnistunut. Nähtävää on katonrajaa myöten, joten ruokahetki ei ole ainakaan tylsä! 

Ennakkoluuloista poiketen ravintola ei ole mitenkään erityisen kallis, herkullinen annos muussia ja lihapullia maksoi vain noin 7 euroa. Se on todella iloinen asia, sillä lapset saattavat hyvin viihtyä Junibackenissa tuntikausia. Kyllähän siinä nälkä tulee. 

Ainoa miinus tulee pöytien asettelusta, sillä oli vähän hankala pujotella pitkän pöydän päätyyn. Meidän käynnin aikana asiakkaita oli vähän, joten saatiin kolistella tyhjien penkkien lomassa. Mitenköhän sitten, kun niissä istuu porukkaa? Tähän järjestelyyn on päädytty varmaankin siksi, että saadaan mahdollisimman paljon istumapaikkoja perheille. 

Junibacken, olit jälleen kerran ihana!

Ruotsin risteily Tukholmaan lasten kanssa - päivä Junibackenissa, ravintola
Mitä muuta päivän aikana ehdimme Tukholmassa?

Junibackenista kolistelimme ratikalla keskustaan. Ihastelimme joulukoristeita, luistelurataa ja lapset löysivät ison lumikasan, johon pääsivät leikkimään kukkulan kuningasta. Tällä kertaa kiersimme NK-tavaratalon jouluikkunan kaukaa, sen edustalla oli edelleen valtava väkijoukko. Joulutoreihin emme törmänneet. Alunperin aioimme käydä joulumarkkinoilla Skansenilla, mutta haluttiinkin piipahtaa kulttuuritalossa ja keskustassa. 

Tukholmassa lasten kanssa talvella
Kävelimme Sergels Torgille ja yritimme jo toisen kerran Kulturhusetin Rum för Barn -leikkitilaan... turhaan. Iltapäivä oli jo pitkällä ja joulukuinen lauantai selvästikin ruuhka-aikaa. Meitä ennen oli niin monta perhettä jonossa, että päätettiin luovuttaa tälläkin kertaa. Sainkin Lähtöselvitetty-Katjalta vinkin, että paikalle kannattaa saapua heti aamusta. Ja jonottajillekin on pieni leikkialue aulassa, ettei lasten tarvitse seinille hyppiä.

Mutta ei meidän käynti ihan turha ollut. Kulturhusetin viidennestä kerroksesta on ihan komeat näköalat alas torille. Harmi vain, että siellä on taas remontit käynnissä. 

Tukholman Sergels Torg
Tukholman Kulturhuset - Rum för Barn / Sergels Torg - Lasten kanssa matkalla
Tytär harjoittelee valokuvaamista ja otti minusta hienon potretin Sergels Torgetin jouluasetelman edessä. En raaskinut muokata kuvaa edes horisontin oikaisulla.

Mies otti lapset ja lähtivät takaisin laivalle. Minä sain jäädä hetkeksi vielä yksin kaupungille. Kävin nopeasti kiertämässä vakkarini, eli Lagerhausissa ja Åhlensin tavaratalon lasten osastolla. Åhlensilla oli vaan niin järkyttävä jouluruuhka, että en kyennyt ollenkaan ostoksiin. 

Muutenkin keskusta oli täynnä jouluostoksia suorittavia ihmisiä, harvoin on niin tuskaista kulkea kaupungilla. Kauppoihin oli ihan turha tunkea sisään. Niinpä minäkin luovuin shoppailuista ja suuntasin metrolla takaisin Värtaniin. 

Päivä Tukholmassa oli mukava, mutta olisi vaihtelun vuoksi kerrankin kiva olla siellä vaikka kokonainen viikonloppu. Vaikka yhden päivän aikana ehtii paljon, on siinä silti sellainen kellon vilkuilemisen maku. 

Risteilyn kuulumiset löytyy täältä: Risteilykonkarit saavuttivat uuden tason Silja Symphonylla

Junibacken (viralliset sivut, suomeksi)

Mikä on sinun suosikkikohteesi Tukholmassa?

Junibackenissa oli ennen myös Tove Janssonin Muumimaailma
LUE KOKO POSTAUS »

INSTAGRAM @lahinnakauempana


Pysy ajan tasalla uusista julkaisuista

COPYRIGHT

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017