Pocket wifi pelasti Tokiossa - ainakin maalaistollon

Mahtaako Tokiossa pärjätä ilman puhelimen nettiä?

Ennen matkaa mietin, että hankkisinko reissulle mobiilidataa (visitor sim), mollukan (pocket/mobile wifi) vai sinnittelisinkö sittenkin julkisten nettiyhteyksien varassa. Onneksi olin nokkela ja kyselin asiaa Japanissa asuvilta suomalaisilta. Kaikki sanoivat samaa: ilman omaa nettiä liikkuminen on turhan hankalaa, joten wifi tai sim olisi oltava.

Mobiilidata olisi halvempi, niitä sim-kortteja saisi kympillä-parilla. Mutta koin ajatuksen jotenkin hankalana: miten sitten omaan numerooni tulevat puhelut ja tekstiviestit? Whatsapp? Riittääkö kaistaa nettiyhteyden jakamiseen tietokoneeseen? Äh, ei tunnu omalta jutulta.

Niinpä hinnasta huolimatta päädyin pocket wifiin. Sain monta suositusta, mistä pocket wifi kannattaisi hankkia. Palveluntarjoajia kannattaa vertailla etukäteen ja miettiä, millaiseen tarpeeseen nettiä tarvitsee. Omani hankin lopulta Global Advanced Communicationilta ja olen saamaani tuotteeseen ja palveluun erittäin tyytyväinen!

Muita minulle suositeltuja paikkoja, joista taskunetin voi (ja pitää!) hankkia ennakkoon:

• Wi-Fi rental Store
• Japan Wifi rental
• CD Japan
• Japan Rail Pass

Mun tarve oli lähinnä Google Mapsin selaaminen, Whatsapp-videopuhelut ja some, joten mitään ultra high speed -nettiä en tarvitsisi vaan tyydyin hitaimpaan (21 Mbps) ECO Wifiin. Halusin kuitenkin huolettomuutta, joten valitsin rajattoman netinkäytön. Nouto lauantaina Naritan lentokentän postista (voi pyytää toimittamaan myös majapaikkaan) ja palautus seuraavana lauantaina mihin tahansa postilaatikkoon.

Hintaa tälle riemulle tuli 5 250 jeniä eli noin 40 euroa kahdeksalta päivältä ja se piti maksaa netin kautta etukäteen. Aika arvokasta, mutta ehdottomasti sen arvoista!

Miten pocket wifin käyttäminen sujui?

Nouto Naritan postitoimistosta oli helppoa. Post Office sijaitsee lentokentän kolmannessa kerroksessa (siellä, mistä lennot lähtee) ja virkailija löysi postini nopeasti varausvahvistuksen perusteella. Kuoressa oli palautuskuori, ohjeet ja pikkuruinen, helposti taskuun mahtuva mokkula latureineen. Se oli vieläpä valmiiksi ladattu, joten netin sai heti käyttöön. 

Nettisivut lupailivat 4-5 tunnin akunkestoa jatkuvalle käytölle, mutta mielestäni akku kesti pitempään. Välillä kun netti unohtui päälle laukun pikkutaskuun. Joka yö latasin mokkulan taas täyteen seuraavaa päivää varten. Vinkki: tosi kova surffailija pitää power bankiä eli varavirtalähdettä mukana. 

ECO wifi oli minulle täysin riittävä. Sen voimin pystyi katsomaan jopa Netflixiä, joten onneksi en maksanut turhaan nopeammasta netistä. ECO riittää oikein hyvin netin peruskäyttöön yhdelle-kahdelle ihmiselle.

Tokio ei ole mikään kaikista helpoin kaupunki navigoitavaksi - varsinkaan tällaiselle suuntavaistottomalle maalaiselle - joten mobiilinetti oli minulle ehdottoman tärkeä. Oli mielettömän helpottavaa, kun itsekseen kulkiessa tarvitsi vain avata GoogleMaps, merkitä sinne paikka mihin haluan mennä ja sovellus kertoo kävelyreitin tai junavaihtoehdot aikatauluineen. Ei tarvinnut tulkita hätäpäissään "hieman" monimutkaista julkisen liikenteen karttaa. Netti oli suorastaan pelastus!

Kun halusin mennä vaikka johonkin museoon, pystyin tsekkaamaan aukioloajan/hinnan/sijainnin siltä seisomalta. Tai kun jonotin pilvenpiirtäjän näköalapaikalle, oli kiva selata jonottaessa somea. 

Tai jos halusi ottaa videopuhelun kotiin keskeltä maailman vilkkainta risteystä, Shibuya Crossingia, se onnistui juuri silloin - juuri siinä. Oli kiva laitella someen kuvia, kavereille viestejä ja iskällekin soitin videopuhelun.

Ei tarvinnut juosta hotspottien perässä eikä etsiä kahvilaa, jossa olisi varmasti toimiva wifi - ne kun ei aina toimineet, vaikka niin lupailtiin. Mokkulasta riitti nettiä jaettavaksi niin ystäväni puhelimeen kuin tietokoneeseenkin. 

Palatessani takaisin Naritan lentokentälle, ennen lähtöselvitystiskille menemistä kävin tiputtamassa mobile wifin palautuskuoressaan postitoimiston edessä olevaan postilootaan. Helppoa.

Pocket wifi todella toi huolettomuutta koko viikoksi!

Varaa wifi hyvissä ajoin!

Jos päätät ottaa reissullesi pocket wifin, tilaa se hyvissä ajoin. Minun tarve oli lauantaiaamuna ja olin liikkeellä vasta saman viikon tiistaina (you know, ruuhkavuodet). Moni yllä mainituista firmoista möi ei-oota, mutta onneksi Global Advanced tärppäsi. Minä itse vaan olin liian myöhään liikenteessä.

Jos kuitenkin käy niin, ettei pocket wifiä ehdi tilaamaan ennakkoon, saa niitä onneksi myös lentokentältä. Ne ovat vähän hinnakkaampia, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Naritalta ne löytyvät pohjakerroksesta, joten sellaisen voi napata mukaansa vaikka hypätessään lentokenttäjunaan. Kannattaa vertailla ominaisuuksia ja hintoja paikan päälläkin!

Kentältä saa myös prepaid sim -kortteja. Tai sellaisen voi käydä noukkimassa myös vaikka Bic Camera -ketjun myymälästä, jos pocket wifi ei tunnu omalta. Niin ja tietenkin noista mainitsemistani paikoista taitaa lähes kaikista saada myös sim-kortteja (puhelimineen). 

Lääke koti-ikävään

Koin koti-ikävän kannalta ihanalta, että sain nähdä välillä perhettäni! Ja lapsista oli mukavaa nähdä äitiä edes puhelimessa, vaikka isin kanssa kotona kaikki sujuikin hyvin. 

Hankaluus oli aikaero, sillä Suomessa kello on 7 tuntia vähemmän, kuin Japanissa. Joten kun lapset olivat heräilemässä aamuun, oli Tokiossa päivä pitkällä iltapäivän puolella ja minä viiletin kaupungilla. Päiväkodin jälkeen minä taas olin jo nukkumassa. Niinpä ilman pocket wifiä ei videopuhelut olisi ehkä onnistuneet ollenkaan. Nyt oli ihan hauska puhua kasvotusten, kun lapset olivat vielä yökkäreissään ja minä viiletin kaupungilla.

Yhteenvetona vielä

Pocket wifin ansiosta monta säätämistä jäi vähemmälle, kun apu oli heti puhelimen päässä. Minä suuntavaistottomana ja maalaistollona olisin viettänyt paljon enemmän aikaa väärään suuntaan menevissä metroissa tai seisonut tunteja ihmetellen juna-asemien japaninkielisiä infotauluja ilman puhelimessa olevaa wifiä. Jos on vain viikon reissulla, niin kyllä siitä sujuvuudesta ihan mielellään sen 40 euroa maksaa. Vai mitä?

Onko sinulla kokemusta pocket wifistä reissuilla? Tai suositko mieluummin prepaid sim-korttia? Vai oletko hurja ja navigoit yhä edelleen vanhaan malliin?  

Muita tarinoita Tokiosta:

• Haaveet toteutuu - marraskuussa Japaniin
• Tokiolaisten pako arjesta: kylpeminen onsenissa
• Tokion kolme ihanaa kaupunginosaa

LUE KOKO POSTAUS »

Tokiolaisten pako arjesta: kylpeminen onsenissa

Jos aiot viettää Tokiossa päivän futuristisella Odaiban tekosaarella, kannattaa päivä päättää erityisen muistettavalla tavalla: kylpemällä perinteikkäässä onsenissa. Odaiballa sijaitseva Oedo Onsen Monogatari on tähän tarkoitukseen erityisen suositeltava paikka!

Oedo Onsen Monogatari tarkoittaa "Vanhan Edon kuumien lähteiden tarinaa" ja paikka jäljitteleekin vanhan Edo-kauden aikaista kylpylaitosta. Odaiban onsen on suuri teemakylpylä ja siellä voi myös yöpyä - joko onsenin yhteydessä olevassa hotellissa tai tiloissa olevilla tatameilla (lisämaksusta, tosin).

Japanissa on yli 3 000 onsenia ja Tokion lähellä sijaitseva Hakone on yleisesti tunnettu kylpyläkaupunki kuumine lähteineen. Tokiossakin päästään nykyisin nauttimaan luonnollisesta kylpylästä, mutta vesi pumpataan noin 1,5 kilometrin syvyydestä. Oedo Onsen Monogatari on yksi näistä, jossa terminen vesi pumpataan syvältä maaperästä ja näin ollen on myös natural onsen.

Ensikertalaiselle meno onseniin kylpemään voi olla jännittävää ja outoa. Vaikka me suomalaiset ollaan tottuneita saunojia, voi tuntua kummalliselta kylpeä alasti vilkkaassa kylpylässä. Huoli pois, alun arastelun jälkeen nakuilu naisporukassa ei voisi tuntua luonnollisemmalta!

Heti onseniin sisään mennessä pitää tietenkin riisua kengät ja ne voi jättää lukkojen taakse kenkälokerikkoon. Kassalle rekisteröidytään ja kassaneiti antaa pukuhuoneen avaimet viivakoodeineen sekä ohjeet miten toimia. Vielä ei makseta! Sitten valitaan itseä eniten miellyttävä yukata ja siihen sopiva vyö. Siirrytään pukuhuoneisiin.

Huomioithan, että kylpylässä ei suvaita tatuointeja!

Omia pesuaineita ei tarvitse ottaa mukaan.  Pesutiloissa on tarjolla laadukkaat Shiseidon shampoot, hoitoaineet ja suihkusaippuat, mutta myös kasvojenpuhdistusaine, hammasharja ja -tahna sekä hiuslenkkejä. Pukutilojen puolella on Pola-kosmetiikan vartalovoiteita, fööninesteitä ja desinfioitavia hiusharjoja. Vain oma deodorantti täytyy olla mukana! Paikan päältä automaatista saa ostettua vaikka uudet pikkuhousut, jos vaihtoalusvaatteet unohtui kotiin.

Tärkeää! Tässä vaiheessa alusvaatteet jätetään vielä yukatanin alle. Mutta voit ottaa esimerkiksi puhelimen mukaasi, jos haluat ottaa yleisellä alueella kuvia. Sitä nimittäin tehdään oleskelualueella paljon, kaikki kuvailevat yhtenään! Oikeaa kameraa en viitsinyt ottaa, joten tämän postauksen kuvat ovat aika huonolaatuisia hämärästä valaistuksesta johtuen.

Saavutaan oleskelualueelle, jossa on lukuisia ravintoloita ja kahviloita, pelipisteitä, valokuvauskoppeja, tatamipaikkoja... hämmästeltävää riittää. Kaikki tehty japanilaisen Edo-kauden teemalla. Ravintolat vaikuttavat paikkaan nähden ihan kohtuuhintaisilta ja jäätelökioskit näyttävät olevan suosittuja. Ensimmäinen tunti menee aluetta kierrellessä ja touhua ihmetellessä.

Yukatat päällä pääsee käymään jalkakylvyssä. Se on ulkona sijaitseva lämminvesiallas, jonka pohjassa on valettuja pikkukiviä stimuloimassa jalkapohjien akupisteitä. Piha-alueen perällä on myös pikkukala-allas, jossa voi uittaa jalkojaan sekä maksullinen suolasaunahuone. Jalkakylpyalueella voi hengailla kaikki samassa paikassa - miehet, naiset ja lapset. Muualla pukuhuoneissa ja kylpytiloissa miehet ja naiset jakaantuvat omiin tiloihinsa.

Me käytiin ensin kahlaamassa jalkakylvyssä ja ennen varsinaista kylpyä päätettiin syödä izakayassa. Tilattiin oluet ja useita eri pikkuannoksia, jotka jaettiin.

Ruokailun ja yleisen hengailun jälkeen suunnataan toiseen pukuhuoneeseen, jossa taas uuteen lokerikkoon jätetään alusvaatteet ja yukatanit. Virkailijalta saadaan kaksi pyyhettä; pieni ja iso. Tarvittaessa täältä saa myös hampaidenpesutarvikkeet ja hiuslenkit.

Tärkeää! Iso pyyhe jätetään lokerikkoon, mutta pieni otetaan mukaan kylpyyn. Minä sidoin pyyhkeen hiuksiini, mutta pyyhettä voi myös pitää paikalliseen tapaan taitettuna pään päällä. Tärkeintä, että hiukset ovat kiinni ja ylhäällä, eivätkä kastu kylpyvedessä.

Ensin peseydytään hyvin. Ainakaan talviaikaan tukkaa ei kannata vielä tässä vaiheessa kastella, sillä ulkoaltailla voi muuten tulla päähän kylmä.

Kylpyalue on jaettu kahteen osaan: on sisäaltaita ja ulkoaltaita. Sisäaltaiden yhteydessä on myös suomalainen löylysauna (kirjoitettu ihan oikein öön pisteillä, Löyly Sauna!) ja höyrysauna. Molemmissa alueissa on erilämpöisiä altaita, ulkona myös kiulumaisia pieniä paljuja ja muutama kivistä rakennettu yhteisallas. Sisäaltaista löytyy haaleaa vettä, todella kuumaa vettä, mikrovaahtoallas, poreita ja kylmävesiallas.

Lämpimässä vedessä kylpeminen johdatteli meidät syvällisiin keskusteluihin, rentouduttiin ja nautiskeltiin. Aikaa meni tuntikausia!



Ainoa miinus on, ettei kylpytiloissa ole tarjolla juomavettä! Kuumissa altaissa tulee tosi jano ja alkaa helposti heikottaa. Mekin käytiin välillä viilentävissä suihkuissa.

Paikalla oli myös joitakin lapsia. Omista lapsista en osaa sanoa, olisivatko ymmärtäneet kylpemisen päälle noissa olosuhteissa. Vesi olisi ainakin ollut suurimmassa osassa altaita liian kuumaa, mutta oli siellä onneksi pari allasta haaleaa vettä. Tällä hetkellä ainakin tuntui, että nautinnollisinta oli olla ilman lapsia onsenissa.

Kylvyn jälkeen koittaa uudelleen perusteellinen peseytyminen. Naiset istuvat peilin (!) edessä peseytymässä, käytössä on pieni saavi, suihkut, pesuaineet ja pieni roskis esimerkiksi irtoavia hiuksia ja käytettyä hammasharjaa varten. Eri suihkutilat on erotettu toisistaan pienillä seinäkkeillä. On hauska fiilis, kun naiset rivissä istuskelevat ja peseytyvät.

Suihkutiloista lähtiessa tavattiin pari suomalaista naista, jotka hämmästelivät ihan samoja asioita kuin me tullessamme. Pakko oli käydä nopeasti tervehtimässä.

Molemmissa pukuhuoneissa on hiustenkuivaajat. Vesi-/teeautomaatti on tarjolla onneksi heti pukuhuoneiden ulkopuolella ja juotiinkin kylvyn jälkeen monta lasillista kylmää vettä helpottamaan nestehukkaa. Vedettiin myös raikkaat mangojugurtit ihastuttavista lasipurkeista, kun haluttiin vielä oleskella mukavissa yukatoissa tatamilla.

Sitten olikin aika lähteä pukemaan ja kotiin, olihan kello jo yhdeksän - 3,5 tuntia kylpemistä teki tehtävänsä. Raukeina käveltiin pimeässä, jouluvaloin koristellussa Odaibassa ja hurautettiin metrolla kotiin Daikanyamaan. Ihana ilta, ehkä paras kokemus tähän mennessä Tokiossa.

Tykkäisitkö sinä käydä japanilaisessa onsenissa tai oletko käynyt?


Muita onseneita Tokiossa:

• Best Onsen in Tokyo 
• The Best Natural Onsen in Tokyo (mukana myös Oedo Onsen Monogatari!)

Oedo Onsen Monogatari

Avoinna: 11 - 9 seur. aamuun. Kerran kuussa kiinni jo klo 23 huoltotoimenpiteiden vuoksi.
Hinta: arkisin 2 612 jeniä (noin 20e), mutta hinnat vaihtelee. Tarkista nettisivuilta!
Sijainti: Odaiba, metrolinjat Rinkai Lime ja Yurikamome
Nettisivut: Oedo Onsen Monogatari

Tokion reissua voit seurata myös Facebookissa, Instagramissa, Bloglovinissa ja Blogit.fi -sivustolla.

LUE KOKO POSTAUS »

Vesipuisto Surina ...eiku Serena - kylmää kyytiä ja kulahtaneet puitteet

Paratiisirantojen puuttuessa me tykätään myös kylpylöistä, uimahalleista ja vesipuistoista. 

Lokakuun lopussa törmättiin kampanjaan, jossa sai ostettua puoleen hintaan pääsylippuja Serenaan. Lapsethan rakastaa läträtä uimahalleissa, joten innostuttiin tietenkin heti. Me vanhemmat ollaan käyty Serenassa kauan ennen lapsia, joten nyt olikin hyvä lähteä virkistämään muistia lasten kanssa.

Isänpäivänä vihdoin ehdittiin lähteä koko perheellä uintihommiin. Tätä en ajatellut mitenkään noteerata blogissa, mutta oli sen verran paljon huomautettavaa, että pakko kirjoittaa.

Ensimmäinen pettymys koettiin jo heti valtavan suurella parkkipaikalla. Vaikka Serena sijaitsee syvällä Espoon korvessa ja valtavan, viimeistelemättömän parkkiksen vieressä, on pysäköinti maksullista.

Seuraava pettymys oli pukuhuoneet. Melkein teki mieli kääntyä takaisin ja kysyä, että olinkohan minä nyt oikeassa paikassa. Pukkarit ovat auttamattomasti vanhentuneet, katossa on kosteusläikkiä, kaapit ovat likaisia ja pikkuruisia ja puiset penkit tuovat mieleen 80-luvun. Ehkä ne ovatkin alkuperäiset? Kun saatiin osa vaatteista jo riisuttua, huomattiin kaappien vaativan 2-euroisen pantin toimiakseen. Eikun taapero kainaloon ja kassalle rahaa nostamaan. 

Pettymyksen sijasta alkoi jo melkein suututtaa, kun yritimme peseytyä ennen uimaan menoa. Suihkut ovat vanhanaikaiset ja hankalat, suihkutila hyvin rapistunut ja ahdas. Yritimme saada useammasta suihkusta lämmintä vettä, mutta saatiin vain kylmää vettä vaikka kuinka käänneltiin sitä ainoaa vipua. Voitte uskoa, että 2-vuotias ei arvosta kylmällä vedellä peseytymistä ja suihkutilassa kaikuu kivasti. Mies kertoi, että miesten puolella oli ollut päinvastainen tilanne: suihkusta tuli liian kuumaa vettä.

Puutteet itse vesipuistossa

Ollaan viime aikoina käyty usein Vantaan Flamingossa ja nautittu todella paljon trooppisesta tunnelmasta. Sekä vesi että ilma on 32-asteista ja pienimmätkin vesikirput pysyvät lämpimänä pitkään. Liukumäkiä on vähän vähemmän pienemmille, mutta muut edut peittoaa harmituksen.

Serenassa ilma oli vilpoista ja 2-vuotias Tappi tuntui palelevan heti allasalueelle päästyämme. Kun menimme veteen, minä kieltämättä vähän järkytyin. Vesihän on kylmää! Tappi lämmitteli jomman kumman vanhemman sylissä mutta onneksi 5-vuotias isosiskonsa oli vähän touhukkaampi ja tottui kylmään veteen pian. Tarkistin vesipuistoreissun jälkeen, että Serena ei lupaakaan kuin 28-asteista vettä altaisiinsa. En ole ihan varma, oliko vesi niinkään lämmintä.

Meillä ei ollut kännyköitä mukana allasalueella, joten tämän enempää kuvia ei sieltä ole. 

Pikkulasten altaassa vesi oli lämmintä, varmastikin lähellä 30-asteista. Välillä sielläkin tuntui, että jostain tuli kylmää vettä sekaan. Allas oli tosi pieni, mutta siellä oli kaksi liukumäkeä. Yksi hyvä ja leveä, johon mahtui useampi lapsi laskemaan samaan aikaan sekä yksi ihan pieni. Altaassa oli kummallisia isoja kiviä, joiden päälle lapset halusivat kiivetä, mutta jotka tuntuivat olevan vaan lähinnä tiellä ja yksi sellainen tukki tien pikkuliukumäelle. Muutama jopa vähän vaarallisen oloinen kohta altaalla.

Taas pakko verrata Flamingoon, jossa lasten allaskin on toimiva ja mielenkiintoinen, ja siellä mahtuu aikuinenkin rennosti istuskelemaan. Lapsilla on tilaa kahlailla ja uiskennella. Uimaleluja ja kellukkeita on tarjolla vaikka ihan joka lähtöön. Serenassa ei ollut mitään, ellei käynyt itse ostamassa myymälästä.

Mies oli jutellut yhden perheenisän kanssa, joka kiroili perheensä maksamaa summaa vesipuistoon. Hinta on normaalisti 27 euroa lipulta, me maksoimme lipun hinnoista vain puolet tarjouksen johdosta. Tämän kokemuksen jälkeen olisin aika romuna, jos oltaisiin maksettu tuo summa. Flamingoonkin pääsee usein 32 euron perhelipulla. 

Odotimme yhdessä altaassa hetken aaltoja, jotka olivat lopulta hädin tuskin havaittavia. 

Yhden altaan veden pinnalla lillui likaa. Ehkä joku asiakas oli juuri kuorinut ihonsa siellä? Toivoin hartaasti, ettei vettä mene suuhun. Heti perään heräsi huoli muustakin hygieniasta. Miksi emme ottaneet omia lipokkaita mukaan?

Tytär sanoi lähtiessämme altailta, että katto näyttää ihan sille, että se olisi remontissa. 

Miksi suihkutiloissa ei ole yhtään saunaa, vaan kaikki saunat ovat oudosti ihan toisella puolella allasaluetta? Paitsi siinä mielessä tietysti ihan näppärää, että koska allasalueilla on kylmä, on lyhyempi matka saunoille lämmittelemään.

Ja ne föönit... Olisi ehkä aika vaihtaa hiustenkuivaajat tämän vuosikymmenen malleihin. En saanut omaa tukkaani kuivaksi, vaikka hiukset ovat lyhyet. Pisteet kuitenkin siitä, että hiustenkuivaajat olivat ilmaiseksi kaikkien käytössä!

Outoa piittaamattomuutta

Mies lähti testailemaan isoja liukumäkiä, kun minä menin lasten kanssa pienten altaaseen. Lasten altaassa oli tyttö yksin vedessä istuskelemassa. Ajattelin, että kysyn häneltä missä vanhemmat ovat, mutta omat lapset tekivät jotain äkkipikaisia sukelluksia enkä ehtinyt katsella muualle. Kohta paikalle tuli nainen vauvan kanssa ja kysyi, onko tyttö meidän. Ei ollut ja hän ihmetteli, kun tyttö on ollut jo todella kauan yksin siinä altaassa. Päätimme ilmoittaa asiasta valvojalle. 

Kävin ilmoittamassa valvojalle, että jos vaikka kuuluttaisivat vanhempaa. Valvoja vastasi, että "tytön äiti on vissiin tuossa porealtaassa". Jaa, no eipä sitten mittään. Rentoutukoon äiti poreissa kun 5-vuotias tyttönsä istuu yksin uima-altaassa. Tästä vielä tunnin päästä tyttö oli edelleen yksin lasten altaassa. Meniköhän tämä varmasti ihan oikein, vai ylireagoinko minä?

Vesipuiston plussat:

• vesiliukumäet olivat hurjia ja sopivat hyvin isommille lapsille ja aikuisille
• useita pikkuliukumäkiä pienemmille vesipedoille
• yksi isoista vesiliukumäistä sopi kuitenkin hyvin 5-vuotiaallekin (aikuisen seurassa)
• palveluja ihan hyvin: monipuolinen myymälä, ravintola ja leikkipaikka sekä jätskipaikka/kahvila
• Vesipuiston piknikpaikoilla saa syödä myös omia eväitä!

Mitä jäi käteen?

No, ei meidän päivä missään nimessä pilalle mennyt. Ei ollut yhtään jonoja! Pukuhuoneissa saatiin olla enimmäkseen kahdestaan Tapin kanssa ja vesiliukumäkiin pääsi heti. Altaissa oli jonkun verran väkeä, mutta (lämpimiä) porealtaita lukuunottamatta oli kaikkialla hyvin väljää. 

Meillä oli kaikesta huolimatta hauskaa ja saatiin raahata lapset puoliväkisin pois altaista. Molemmilla huulet sinersivät, mutta vielä olisi pitänyt laskea sata kertaa vesiliukumäestä. Ei annettu kulahtaneiden puitteiden haitata enempää meidän isänpäivän ilakointia.

Serena mainostaa itseään Pohjoismaiden suurimpana vesipuistona. Ehkä kesäisin, ulkoaltaiden ollessa auki, tilanne on ehkä parempi eikä sisätilojen nuhjuisuutta tule ajatelleeksi. Siitä huolimatta suosittelisin Serenalle pikaisesti face-liftiä varsinkin pukuhuone- ja peseytymisosastolle sekä koko allasalue kaipaisi pientä freesausta. Ja ehdottomasti lämpimäksi se ilmasto!

Vai mitä olet mieltä, oltiinko ihan liian nirppanokkia? 

Vesipuiston omat sivut: Serena

Katso, jos uskallat: Vintiöiden Vesipuisto Surina (joka jää soimaan sun päähän)

LUE KOKO POSTAUS »

Karkasin aamuvarhain yksin nähtävyyksille - Pietarinkirkon kupoli Vatikaanissa

Tunnin aikaero sen mahdollisti - ja majoitus ihan Vatikaanin kupeessa.

Heräsin aamuseitsemältä, kun oli vielä hämärää ja muu perhe nukkui edelleen. Poika äänteli jotain, joten kävin heittämässä hänet vain isänsä viereen. Pesin hampaat ja puin nopeasti. Edes aamupalaa en nyt ehtinyt syömään - kävisin vain pikaisesti viereisessä Vatikaanissa.

Ihmisiä oli kuitenkin jo liikenteessä, vaikka Vatikaanin museon edusta oli vielä ihan väljä. Vatikaanin porteillakaan ei ollut ihmisiä, vaan muutama satunnainen kävelijä siellä täällä.

Turvatarkastuksessa oli vain pari pistettä auki ja niissä sai jonottaa omaa vuoroa minuutin - pari. Minulla oli vain pieni käsilaukku mukana, läpivalaisu sujui ongelmitta.

Ajattelin tehdä tämän kierroksen nopeasti ja piipahtaa vain nopeasti Pietarinkirkossa ja sen kupolissa.

Kupoliin oli valittavissa kaksi vaihtoehtoa: hissi tai portaat. Olin jo valitsemassa portaat, sillä molempiin kuuluisi joka tapauksessa kiipeämistä. Mutta sitten ajattelin (viisaasti!) että päivän aikana tulee kuitenkin käveltyä niin paljon, että enköhän osta parilla eurolla helpotusta ja nouse ensimmäisen välin hissillä.

Jouduin hetken odottamaan hissiä, että matkaan saataisiin minun lisäkseni edes muutama muukin. Pian saapui pari muutakin, joten päästiin lähtemään ylös. Olen kuullut niin paljon tarinoita ruuhkaisesta Vatikaanista ja Pietarinkirkosta, että tämä autious tuntui ihan absurdilta.

Kiipeämistä tosiaan riitti. Ilman hissiä askelmia olisi 550 mutta hissinkin kanssa niitä jäi vielä 260. Hintaero oli pieni, sisäänpääsy hissillä maksoi 8 euroa ja porrasmatka 6 euroa.

Hissi vei Pietarinkirkon yläosaan, josta pääsee varsinaiseen kiipeämiseen. Ennen kupoliin kiipeämistä sain ensimmäisen vilkaisun myös Pietarinkirkkoon yläilmoista käsin.

Matkalla kupoliin oli ahtaita paikkoja ja vinoja käytäviä, jotka hieman ahdistivat minun ahtaanpaikankammoista mieltäni. Oli hiki, nouseminen otti voimille ilman aamupalaa. Enkä ollut muistanut ottaa mukaan vesipulloakaan - voi, tyhmä minä!





Matkalla ihastelin silti moneen otteeseen tyhjää reittiä kupoliin. Käytävät ja portaikot olivat niin kauniita! Ja niitä ehti kunnolla ihastelemaankin, kun ei ollut ruuhkaa. Miltähän tuntuisi edetä täällä, kun kirkon kupoli on äärimmilleen täynnä turisteja?

Ja tämä alla oleva kuva ei ole vino, vaan se on vain niin ylhäällä kupolissa oleva käytävä, että se on pitänyt tehdä vinoksi. Lattia on kyllä suorassa, mutta seinät kaartavat kupolia mukaillen. Oli niin outoa kulkea tästä!

Ylhäällä en kuitenkaan saanut olla yksin, vaikka hyvin väljää sielläkin oli. Pietarinaukion puolella väkeä oli selfietikkuineen, niinpä minäkin käänsin kamerani itseäni kohti ja kuvasin hikisen naamani kohti Vatikaanin tunnetuinta näköalaa.

Kupolin toisella puolella sai olla jo rauhassa. Istuskelin, katselin ja kuvailin. Pyyhin hikeä. Kaipasin vesipulloa. Nälkäkin jo vähän ilmoitteli olemassaolostaan.

Tuntui ihan käsittämättömälle olla täällä nyt. Vasta edellisenä iltana oltiin saavuttu Roomaan eikä oltu ehditty muuta kuin kävellä naapurustossa ja käydä illallisella. Nyt sitten olin täällä, Pietarinkirkon kupolissa ja ihailin upeita maisemia aamuauringossa. Ilman tungosta.

Kun olin saanut tarpeekseni, lähdin laskeutumaan kuvankauniita kierreportaita alas. Oli ihana pystyä pysähtymään kuvailemaan portaikkojen yksityiskohtia, kun ihmisiä ei joutunut kuvaan eikä kukaan ärsyyntynyt hidastelevasta valokuvailijasta.

Jostain syystä paluumatkat sujuu aina paljon nopeammin ja sujuvammin kuin nousut.

Olin nopeasti kupolin alapuolella valokuvaamisesta huolimatta. Ja halusinkin edetä reippaasti, sillä minulla oli jano ja aamupalanälkä.

Alakatolla en kuitenkaan kiirehtinyt enää hisseille, vaan menin tutkimaan, mitä kattotasanteelta löytyy. Löysin pienen kahvilan, josta ostin jääkylmää vettä. Sitä hörppien menin katon reunalle katsomaan maisemia ja talon etureunan patsaita tarkemmin.

Vesipullon juotuani hyppäsin alas menevään hissiin ja suuntasin Pietarin kirkkoon. Se olikin niin iso yllätys, että menin sanattomaksi. Sanattomuus ei sikäli haitannut, sillä eihän minulla ollut siellä ketään kenelle sanoa sanaakaan. Vaeltelin kirkossa ihmetyksestä suu auki, enkä oikein tiennyt minne olisin katsonut. Katsottavaa oli lattiasta kattoon. Yritin ottaa kuvia, mutta luovutin. En saanut mitenkään ikuistettua tunnelmaa kameralla.

Muistathan, että itse Pietarinkirkkoon ei ole sisäänpääsymaksua. Vain kupoliin.

Lopulta nälkä ajoi minut lähtemään majapaikkaan aamupalalle. Päivä alkoi lämmetä, ihmisiä virtasi tihenevään tahtiin sisään Vatikaaniin. Jonoa oli huomattavan monessa paikassa, mutta ei vieläkään tukalan näköistä. Vain Vatikaanin muuria kiertävä jono museon sisäänpääsylle näytti pahalta. Ja helppoheikit huutelivat lipunostajien perään, useampi ryhmänvetäjä hinasi sateenvarjo ojossa porukkaa perässään.

Silmiinpistäviä olivat myös lukuisat sotilaat rynnäkkökiväärien ja panssariautojensa kanssa vartioimassa ihmisten turvallisuutta Vatikaanin sisäänkäynneillä.

Ostin matkan varrelta leipomosta croissantit aamupalaksi. Saavuttuani majapaikkaamme, lapset olivat kuitenkin jo syöneet aamupalat ja viettivät rentoa ensimmäistä aamuaan Roomassa. Minä olin ollut niin täpinöissäni, että olin ostanut vahingossa sokeripäällysteisiä croissantteja. Tokihan ne vielä lapsille maistuivat.

Mietin siinä aamukahvia ryystäessäni, että pitäisi olla useammin reissussa aamuvirkku. Ehkä ylipäänsä elämässä pitäisi jaksaa herätä aikaisin nykyistä useammin? Vaikka rakastan laiskoja ja hitaita aamuja, voi joskus aamutopakkuudella saada ihan uudenlaisia elämyksiä eteensä. Kuten tämä Roomassa.

Vatikaanin kokemus oli nimittäin parasta Roomassa. Vatikaani ja Pietarinkirkko olivat henkeäsalpaavia! Oli myös ihan mahtavaa karata nukkuvalta perheeltä, sillä vaikka perheen kanssa reissaaminen on ihanaa, on se myös älyttömän sitovaa. Nyt olin hetken vapaa!

Suosittelen muitakin edes yhtenä aamuna aamuvirkuksi ja karkaamaan johonkin, mihin haluat päästä ilman ipanoita.

Oletko käynyt Vatikaanissa? Saitko silloin olla rauhassa vai kärsitkö tungoksesta?

Nippelitiedon ystäville faktaa:

• Pietarinkirkko // Wikipedia

Muut Rooma-jutut:

• En rakastunut Roomaan - missä vika?
• Lapsiperheen kokemuksia Roomasta - vinkit ja kompastuskivet

LUE KOKO POSTAUS »