Kommelluksia Dublinissa - kun perheloman majoitusvalinta ei mene ihan nappiin

Muistatko vielä, kun kirjoittelin Kroatiasta ja miten ihanaa oli reissata lasten kanssa? Osaa se joskus olla hieman haastavaakin.

Oltiin viime kesän juhannusviikko Irlannissa, kun Tappi oli 10kk ja Tytär 3,5 vuotias. Junailtiin reissun keskellä parin päivän kiekka Belfastiin, kuunneltiin Brexit-tulokset ja palattiin takaisin Dubliniin. Koska Suomessa oli tietenkin poikkeuksellisesti helle, kärsittiin me niistä perinteisistä juhannuskeleistä.

Tyttären teatraalinen museokuolema

Koko perheen pubihommia

Palattiin väsyneinä Belfastin-junasta ja suoriuduttiin rinkkoinemme seuraavaan majapaikkaan. Oltiin varattu Airbnb-huoneisto Dublinin Rathmines-alueelta, hieman keskustan ulkopuolelta. Asuinalue vaikutti oikein eläväiseltä ja bussilla päästiin suoraan ulko-oven eteen.

Vuokraleidi esitteli meille huoneiston ja se vaikutti pitkälti sellaiselta mitä pitikin. Hän oli varannut meille valmiiksi aamupalatarpeita, pyyhkeitä ja pari adapteriakin löytyi elektroniikkaa varten! Sillä me, kokeneet maailmanmatkaajat, lähdimme Irlantiin ilman asianmukaisia adaptereita!

Levittäydyttiin rinkkoinemme ja rojuinemme olohuoneeseen ja aloin juttelemaan lähtöpäivästä. Koska meillä oli iltalento kotiin, oltiin iloisia kun saisimme olla asunnossa lähtöpäivänä niin pitkään kuin halusimme! No, mitenkäs sitten avainten luovutus? Tässä kohtaa alkoi homma luisua...

Vuokraleidi: Niin, siis eikö meillä ollutkaan puhe, että me asutaan täällä kans? Tuossa viereisessä makuuhuoneessa?

Me kauhistuneena: Anteeksi kuinka? Me luultiin, että vuokrattiin koko asunto!

Dublinissa oli juhannuksena juuri näin valoista ja lämmintä.

Kerättiin levitetyt matkakamppeemme ja sullottiin ne meidän ullakkohuoneeseen. Vuokraleidi vakuutteli, etteivät ole haitaksi ja saisimme toki olla kuin kotonamme. Ja älkää ymmärtäkö väärin! Ennen lapsia tämä olisi ollut ihan kiva tapa majoittua, mutta nyt lasten kanssa olisimme halunneet omaa rauhaa. Ja myös antaa muille rauhaa meidän lapsista. Ovat nimittäin halutessaan erittäin kovaäänisiä ihastuttavia.

Kämppäkään ei oikein soveltunut pienille lapsille. Se oli täynnä pikkutilpehööriä, koriste-esineitä ja matkamuistoja ripoteltuna ympäri asuntoa. Lattiasta kattoon, kirjaimellisesti. Meni noin kolme minuuttia, kun toinen oli saanut rikottua ainakin viisi pienesinettä ja toinen tuli päälleen alas makuuhuoneeseen johtavilta portailta - jonne halusi silti kiivetä nonstoppina. (Kiitos, Irlanti pehmentävistä kokolattiamatoista!)

Pienimmän huvipuisto

Sattui vielä niinkin, että olin jo kauan ennen matkaa sopinut parin kaverin kanssa treffit samaksi illaksi pubikierrokselle, he kun sattuivat olemaan myös Dublinissa. Mies joutui selviytymään lasten kanssa yksin vieraassa asunnossa ja vieraiden ihmisten kanssa, hoitamaan puurosirkuksen ilman syöttötuolia sekä äidin maitobaaria kovasti kaipaavan vauvan. Mitään ei voinut tehdä, kun ulkona satoi kaatamalla vettä, Tytär räpelsi tohkeissaan käsiinhajoavia pikkuesineitä ja Tappi kiipesi portaita heti, kun silmä vältti. Miehellä oli ollut pieniä haasteita, etten sanoisi.

Mulla sen sijaan meni oikein mukavasti! Käytiin kavereiden kanssa syömässä hyvin fish and chips -paikassa ja kierrettiin muutamassa irkkupubissa Liffey-joen varrella ja Temple Barissa. Aijai! Kaupungissa olikin paljon elämää, sillä seuraavana päivänä olisi Bride-kulkue ja joka puolella kannustettiin Irlannin jalkapallojoukkuetta.

Helppo hymyillä kun on päässyt kaaosta karkuun.

Isäntäpariskunta ei tosiaankaan ollut ainakaan haitaksi. He majailivat koko viikonlopun makuuhuoneessaan ja minä koin kamalia tunnontuskia, kun joutuivat olemaan vankina omassa kotonaan. Melkein kävin jo koputtamassa ovelle, mutta sitten jompi kumpi lapsista taas tarvitsi jotain tai tuli päälleen alas rappusista, niin jäi koputtamatta. Minä en siis tavannut heitä enää sen sisääntulon jälkeen!

Silloin tavatessamme vuokraleidi kertoi pariskunnan taustoista: Molemmat olivat kotoisin Etelä-Amerikasta, toinen ainakin Venezuelasta. Joutuivat lähtemään levottomien olojen takia pois ja halusivat muuttaa englanninkieliseen maahan. Sillä jos osaa englannin, voi saada kotona ihan minkä työn tahansa! Ja vuokraamalla makuuhuonetta he saisivat kerättyä rahaa kotiinpaluuta varten. Kaikesta säädöstä huolimatta vuokraajat olivat oikein ihastuttavia ja avuliaita ihmisiä.

Todennäköisesti koko vuokraussekoilu oli meidän oma vikamme, mutta loppujen lopuksihan kaikki meni ihan hyvin. Isäntäpari oli vieraanvaraisia, asuinalue oli miellyttävä ja hajotettiin asunnosta vain kymmenisen tavaraa. Voishan sitä silti olla jatkossa vähän tarkempi valinnoissaan.