tiistai 23. tammikuuta 2018

No, miten meni matka Tokioon?

Kokemuksia Tokiossa, yksin liikkuminen

Olin viime marraskuussa ensimmäistä kertaa yli viikon poissa perheen luota. Ensimmäistä kertaa kaukolennolla yksin. Ensimmäistä kertaa Japanissa.

Siihen viikkoon mahtui tunteita ja kokemuksia, joita en ole täällä vielä ollenkaan kertonut.

Ensinnäkin, olin juuri aloittanut uudessa työpaikassa, joten olin ihan pyörällä päästäni. Kulunut viikko oli raskas ja jouduin lähtemään kesken säpinän matkalaukkuni kanssa lentokentälle. Hymyilin kuitenkin koko matkan.

Kentällä kaikki sujui sinänsä hyvin, mutta pientä viilausta olisi voinut tehdä: oli perjantairuuhka, enkä tietenkään muistanut yläkerran turvatarkastusta. Tuttuun tapaan lampsin sille ruuhkaisimmalle turvatarkastuspisteelle, missä on myös se lasten portti. Ehdin harmittelemaan jonoa, mutta muistin sitten: eihän mulla tässä ole enää mikään kiire! Korkeintaan viiniä lipittelemään. Edelleen hymyilytti.

Olin varannut melkein 10 tunnin matkalle kirjan, ristikoita, muistivihkon, musiikkia... mutta lopulta katsoin vain viihdekeskuksesta monta jaksoa Westworldiä. Turistiluokka tuntui bisnesluokalta, kun ei tarvinnut häsätä lasten kanssa, ei kaivaa loputtomasti naposteltavia tai siivota jälkiä, eikä rampata vessassa.

Join aterian kanssa pari annosta viiniä. Vai meniköhän niitä jopa kolme? Äh, kuka niitä laskee.

Kokemuksia Tokiosta, Cerulean Towerin pianobaari
Tokiossa lentokenttämuodollisuudet sujuivat hyvin. Koska olen melko kokematon yksinmatkustaja, oli minulla koko ajan takaraivossa ärsyttäviä pikkupaniikkeja. Yritin kuitenkin koko ajan näyttää sille, että tiedän mihin olen menossa. "Olisiko minun pitänyt sittenkin mennä tuohon suuntaan?" "Osaankohan toimia oikein tarkistuspisteillä?" "Onhan mulla varmasti kaikki dokumentit?" "Löydänköhän mä koskaan sitä postitoimistoa?" 

Onneksi ystäväni oli antanut hyvät ohjeet asunnolle. Hän itse oli koko päivän iltaan asti töissä, mutta sain ohjeet käydä hakemassa vuokratoimistolta avaimen. Löysin niin toimiston kuin asunnon helposti, vaikka ison matkalaukun rullaaminen alkoikin ottamaan päähän.

Kokemuksia Tokiossa - matkalla yksin ilman lapsia


Majoitus Tokion Daikanyamassa



Nauratti, kun rakennuksen ovet avautuivat kuin taikaiskusta, kun lähestyin ovia. Hissi samoin lähti heti alas, kun tulin avaimeni kanssa tarpeeksi lähelle. Samoin huoneiston ovi! Olin todellakin tullut Japaniin.

Hissikääns ei ollut mikään tyypillinen peltilaatikko: seinissä oli kokolattiamattoa (!) ja puujäljitelmää. Huoneisto oli pieni, mutta tehokas. Ihan ensimmäisenä ryntäsin vessaan sillä halusin tutustua siihen kuuluisaan japanilaiseen pönttöön vimpaimineen. Siinä todellakin oli useita nappuloita, joita en uskaltanut edes painaa. Istuessani pöntöllä rengas lämpeni miellyttävästi ja noustessani ylös - vessa veti itsensä!

Tokion omituisuudet - elektroniset vessat ja muut vimpaimet

Suihkua en saanut ensin omin avuin toimimaan. Päätin ottaa nokoset aikaeroa taltuttaakseni ja kokeilla sitten uudelleen - ohjeen kanssa! Oli muuten mukava laittaa ensin trooppinen ilmasto suihkukoppiin ja vasta sitten riisuutua nakuksi. Ei muuten paleltanut suihkuun meneminen!

Daikanyaman asuinalue oli jotain ihan muuta, kuin mitä olin Tokiosta kuvitellut. Mutta siitä asuinalueesta kerron myöhemmin tarkemmin. Jouduin vielä monta tuntia odottelemaan jälleennäkemistä ystäväni kanssa ja Daikanyamassa ajan viettäminen ei ollut ongelma. Pyöristä päätellen alueella asui huomattavan paljon lapsiperheitä. Tällaiset pyöränvarustelut minäkin haluan:

Pyöräily Tokiossa


Hauskoja huomioita Tokiosta


Suunnittelin päiville paljon ohjelmaa, mutta en yleensä ehtinyt puoliakaan. En pitänyt aamuisin kiirettä kaupungille lähtemisessä, sillä tämä oli matkailun lisäksi myös oma lomani. Vaikka julkinen liikenne Tokiossa oli ihan älyttömän kätevä, vei liikkuminen hurjan paljon aikaa. Vaikken eksyillytkään (kiitos siitä pocket wifin!), oli välillä etsittävä englanninkielisiä exit-kylttejä metroasemilta tai selviteltävä mistä löytyy haluamiani asioita.

Enkä minä halunnut juosta paikasta toiseen, vaan aistia Japania ja nautiskella.

Koska pimeä tuli aikaisin, jäi monta puistoa näkemättä. Vaikka nautin suunnattomasti miljardeista neonkylteistä ja ihmisiä kuhisevasta säpinästä, oli se kaikki välillä kuormittavaa. Varsinkin, kun monesti mistään ympärillä olevasta kirjoituksesta ei ymmärtänyt mitään.

Joskus ruokaa oli hankala löytää. Tai siis ravintoloitahan oli vaikka kuinka paljon lukuisissa kerroksissa, mutta en uskaltanut mennä yksin kokeilemaan, mitä satun saamaan. Englanninkielinen menu ei kuulunut kaikkien ravintoloiden palveluihin - edes kauppakeskuksissa! Olinkin onnellinen, kun selviydyin itsekseni food courtista ja sain mahan täyteen hyvää ruokaa.

Kokemuksia Tokiossa syömisestä - ravintolat / Shimokitazawa
Herkuttelua Tokiossa, Kuorrutetut banaanit tikussa




Kauppakeskuksista puheen ollen: myymälöiden sisällä oli jäätelöpaikkoja ja kahviloita. Törmäsin tähän monessa paikassa, joten käytäntö on ilmeisesti ihan yleinen! Kahvilat, kioskit ja ravintolat oli tehty hyvin logistisiksi: tilaa tästä ja nouda tuolta. Ihmisiä ei seisotettu turhaan jonoissa!

Ravintoloissa sai ennen ruokailua yksittäispakatut wetwipesit. Myöskään tavallisia servettejä oli harvoin tarjolla, vaan ne oli näitä yksittäispakattuja märkäliinoja. Sinänsä kätevää, mutta tuntui ihan hurjalta ajatella, miten paljon yksittäispakattuja pyyhkeitä Japanissa onkaan...

Tokio on kansainvälinen eikä länsimaalaiset ole siellä mikään ihmetyksen aihe. Siksi olinkin aika hämmentynyt, kun Odaiban saarella pari aasialaisturistia halusi ottaa selfien minun kanssani! Yleensä olen ollut kuvien kohde vain Balin ja Filippiinien tyylisissä kohteissa.

Omituisuuksia Tokiossa - robottiravintola

Tokion baarikadut - Golden Gai, Kabukicho

Sanotaan, ettei Japanissa saisi niistää julkisesti tai puhua metrossa puhelimeen. Molempia näkyi tehtävän, mutta toki hyvin vähäeleisesti ja hienovaraisesti. Tupakkaa sai polttaa kadullakin vain niille merkityissä paikoissa mutta usein ravintolat olivat sakeana savusta. Ei tullut ikävä niitä aikoja, kun Suomessakin tupakoitiin ravintoloissa. Tupakka-automaatteja oli pitkin kaupunkia, mutta niistä sai ostettua vain, jos oli näyttää viivakoodinlukijalle täysi-ikäisen henkkareita.

Joutessani luin kohdeopasta Japanista. Japanilaiset lapset ovat viisivuotiaiksi saakka hyvin hemmoteltuja. Koska 5 vuotiaana alkaa se "elämän kova koulu", pre school ja kurinalaisuus, ajattelevat vanhemmat että lapset saavat todella nauttia lapsuudestaan ennen sitä. Siksi pienten lasten raivarit julkisilla paikoilla ei ole mitenkään poikkeuksellinen näky.

Tokion pelihuoneet

Tokion omituisuuksia - Super Mario karting Shibuya crossing


Tunnelmat yhdistetystä yksinmatkasta ja kaverireissusta



Koska ystäväni oli yli puolet viikosta töissä, liikuin paljon yksin. Tämä reissu antoi parhaat palat niin yksinmatkustamisesta kuin ystävän kanssa reissaamisesta. Sain välillä kannatella omia siipiäni seikkaillessani vaikkapa Shimokitazawassa tai Shinjukussa. Kulkea ja ihmetellä omaan tahtiin.

Iltaisin oli mukava käydä ystävän kanssa läpi päivän tapahtumia ja valvoa hieman liian myöhään. Kahdenkymmenen vuoden ystävyydenkin jälkeen löytyy vielä paljon juteltavaa.

Asetuimme samaan sänkyyn yhden jättipeiton alle ja laitoimme molemmat omat purentakiskomme suuhun. Ihan kuin vanha pariskunta.

Kokemuksia Tokion ravintoloista - herkullista sushia

Tokio nähtävyydet - Tokyo Sky Tree
Sitten välillä sain tehdä kivoja asioita yhdessä ystäväni kanssa, kun hän vietti vapaapäiviään. Rentouduttiin onsen-kylpylässä, siemailtiin drinkkejä Cerulean Towerin pianobaarissa, juotiin kaljaa savuisessa izakayassa ja ihmeteltiin elämää - hänen elämäänsä Tokiossa ja minun elämääni Helsingissä. Käytiin monta kertaa sushiravintoloissa ja nautittiin niin Tokiosta kuin toistemme seurasta. Viiniä unohtamatta.

Lapsia ja miestä oli ikävä, mutta ei mitenkään sietämätön ikävä. Osasin hyvin nauttia reissusta ja omasta lomasta, varsinkin kun pocket wifin avulla sain välillä otettua videoyhteyden kotiväkeen. Lapsetkin olivat isänsä hyvässä hoidossa, joten minä sain keskittyä Tokioon, itseeni ja ystävääni.

Toimi niin hyvin, että voisin hyvin karata silloin tällöin yksin maailmalle.

Ja Tokio toimi niin hyvin, etten malta odottaa, että pääsisin viemään Japaniin joskus perheenikin. Sitten emme jumittaisi vain Tokiossa, vaan kiertäisimme pitkin maata! Voin uskoa, miten juniin hurahtanut poikani olisi onnesta sekaisin luotijunissa. Tai miten Tyttäreni höpsähtäisi Hello Kittyihin ja muuhun tilpehööritarjontaan.

Tokio Street Art

Olen varmaan monesti kertonutkin, että olen aika suuntavaistoton polonen. Tämmöinen yksinmatkustaminen on aivan mahtavaa lääkettä siihen! Siinä sitä oppii hahmottamaan kaupunkejä, löytämään ne omat työkalunsa liikkumiseen ja julkisen liikenteen käyttämiseen. Olin niin ylpeä itsestäni, kun löysin itse perille ja ihan ilman sekoiluja. Vaikka ei minua olisi pienet eksymisetkään haitanneet.

Oppii sitä reissussa olemaan myös armollinen itselleen - ja puutteilleen.

Tokio - me tapaamme vielä. Ja tämän kokemuksen jälkeen uskallan reissata yksin taas uusiin paikkoihin. Avaramielisesti ja rohkeasti. Minä pärjään kyllä.

Olisitko myös sinä viihtynyt Tokiossa?


Seuraa Lähinnä Kauempana -blogin reissumeininkiä myös Facebookissa
Instagramissa ja löytyvätpä tarinat myös Blogit.fi'stä! 

Tokio Samurai Warrior

8 kommenttia:

  1. Olipa ihana lukea matkastasi Tokioon. Minä olen usein matkaillut samalla tavalla kuin sinä eli kaveri on ollut töissä/koulussa päivät ja olen seikkaillut päivät yksikseni. On mukava kun voi jakaa kokemansa tutun kaverin kanssa.
    Tokio kuulostaa haastavalta kohteelta, mutta taitaa olla kuitenkin turvallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rosa! Tämä oli kieltämättä tosi kiva tapa matkustaa: sai sekä yksinmatkailun että kaverireissun parhaimmat palat! Oli niin kiva iltaisin käydä läpi, mitä olin puuhannut. Kaveri tiesi mistä puhuin, vaikkei ollutkaan mukana. Ja sitten tietyt jutut olisi varmasti jäänyt tekemättä, jos ei olisi ollut reissuseuraa.

      Tokio on tosi turvallinen kohde. Toki kaikkialla voi tapahtua mitä vaan, missä on paljon ihmisiä. Onhan Tokiossakin Yakuza-mafia, mutta harvoin siihen kai törmää.

      Poista
  2. Vitsi kun haluun itekin Japaniin! Tekis mieli aasian reppureissun aikana piipahtaa vaikka viikko tuolla, mutta Anssi haluaa lähteä ihan ajan kanssa. :) tuo suihku kuulostaa ihanalta luksukselta, haluun samanlaisen meidän kotiin. :D muutenkin kuulostaa onnistuneelta reissulta, ehkä minäkin suuntavaistoton uskaltautudun joskus lähtemään yksin johonkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ymmärrän Anssia. Teillä on jo tosi monipuolinen reissu tulossa muualla Aasiassa! Ihan alunperin itselläkin oli haaveena, että mennään Japaniin ihan ajan kanssa. Mutta tällaisen tilaisuuden tullen ei voinut muuta kuin hyväksyä lyhyt piipahdus. Tietääpähän vähän mitä on odotettavissa seuraavalla kerralla!

      Poista
  3. Hui, en ihan uskaltaisi yksin reissuun Tokioon (tai oikeastaan muuallekaan). Lontoossa olen reissannut, mutta se on tosi tuttu kaupunki. Tosin nyt haluaisin omaankin suihkuuni tropiikkiasetukset, kuulostaa melkoisen luksukselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suihkun tropiikkiasetuksia olen kaivannut moneen kertaan nyt talven aikana. Miten ikävää onkaan riisuutua kylmässä kylppärissä! Yksin Tokiossa seikkailu oli kyllä elämys, ihan mahtava sellainen. Mutta niin olisi varmasti Lontoossakin! On sekin jättimäinen metropoli!

      Oli kiva nähdä taas Matkamessuilla!

      Poista
  4. Mä niin haluan tropiikkiasetukset suihkuun! Inhoan suihkussakäymistä, kun aina tulee kylmä.

    Tuo oli varmasti sopiva yksinmatkusteluavaus, kun välillä oli kuitenkin seuraa. Samaan tyyliin itsekin aloitin, mutta työmatkojen kautta. Joka kerta tulee toki perhettä ikävä, mutta on se vapaus silti aika ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin talvella minäkin olen monta kertaa kaivannut tropiikkista suihkua! Eikä se lämpiävä vessarengaskaan hullumpi olisi kotioloissakaan. :)

      Oli ihana yhtälö yksinmatkustamista ja kaverireissua! Elämykset Japanissa oli minulle sen verran isoja ja merkittäviä, että oli ihana jakaa ne tuoreeltaan jonkun sellaisen kanssa, joka tietää mistä puhun! Ja ihan sama itselläkin, että perhettä on ikävä, mutta onhan se ihan älyttömän ihana tuntea vapautta. <3 Onneksi sain soitella videopuheluita kotiin!

      Poista

Tulen iloiseksi kommenteista, anna siis palaa!

INSTAGRAM @lahinnakauempana


Pysy ajan tasalla uusista julkaisuista

COPYRIGHT

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017