lauantai 8. heinäkuuta 2017

Blue Air Bukarestiin - kokemukset lentoyhtiöstä ja hankalista lentoajoista

Bukarestiin halpalentoyhtiö Blue Airilla pienten lasten kanssa


Ostettiin keväämmällä hetken mielijohteesta halvat lennot Bukarestiin, koska romanialainen halpalentoyhtiö Blue Air aloitti sinne suoran lentoyhteyden Helsingistä. Meidän lentoliput maksoivat rapiat 80 euroa per henkilö (sylivauva muutamia kymppejä - ei suinkaan ilmainen!), mutta vieläkin halvemmalla lentoja olisi saanut.

Alun alkaenkin menolennon aikataulu oli haastava, mutta sitä siirrettiin vieläkin myöhemmäksi. Lähtömme oli klo 22:30 Helsingistä ja perillä Bukarestissa aikataulun mukaan 1:20 (Suomessa sama aika). Haasteellisen tästä teki tietenkin kaksi pientä lasta mutta myös majoituspaikkojen sisäänkirjautumisen sulkeutumisen.

Siispä  tilattiin majoittajalta (jonka sisäänkirjautuminen olisi päättynyt myös klo 23) noutopalvelu kentältä jotta olisi suostuvaisempi erittäin myöhäiseen sisäänkirjautumiseen. Maksettiin tästä riemusta 25 euroa vs taksi 40 euroa.  Näin saatiin majoittaja ottamaan meidät sisään aamuyöllä eikä meidän tarvinnut sekoilla yliväsyneiden lasten kanssa Bukarestin yössä.

Matkustimme ensimmäistä kertaa kahden lapsen kanssa pelkillä käsimatkatavaroilla. Neljän hengen tarvikkeet meni nesteitä myöten helposti cabinlaukkuun ja reppuun. Perillä olisi kuitenkin helle ja viipyisimme Romaniassa vain kolme yötä. Lentoyhtiön sivuilla varoiteltiin etukäteen, että vain yksi laukku per matkustaja, edes käsilaukkua tai läppärisalkkua ei sallittaisi. Mutta ei kukaan meidän kamoista piitannut.

Bukarestiin halpalentoyhtiö Blue Airilla pienten lasten kanssa

Menolento Bukarestiin

Normaalin loma-arkipäivän päätteeksi saavuttiin puolityhjälle Helsinki-Vantaan lentokentälle, jossa ihmisiä oli lähinnä Blue Airin lähtöselvitystiskillä. Lähtöselvitysjärjestelmän vian takia jonot tiskille oli niin pitkät, ettei ole aiemmin Helsinki-Vantaalla nähtykään. Minä jonotin ja mies hikoili iltavilliään riehuvan sisaruskaksikon kanssa.

Olin tehnyt lähtöselvityksen netissä, mutta lapsen matkarattaat piti kirjata ruumaan. Minä matelin lähtöselvitysjonossa reilun tunnin ja final call -kuulutus tuli vielä jonottaessani. Onneksi piti mennä lähtöselvitykseen, sillä kävi ilmi ettei Tapin lähtöselvitys ollut onnistunut verkossa. Sekin vielä.
Huom! Matkarattaille ei saanut suojapussia. 

Sitten juostiin lasten kanssa turvatarkastukseen. Häsellettiin kiireessä niin, että minulta jäi nesteet erottelematta laukusta. Vauhdilla ipanat lentokentän matkarattaisiin ja juoksulla terminaalin toiseen päähän, portille 50G.

Ei oltu edes viimeisiä koneessa.

Bukarestiin halpalentoyhtiö Blue Airilla pienten lasten kanssa


Blue Airin lennolla

Kun ostat liput halpalentoyhtiöön, tiedät olla odottamatta mitään ylimääräistä. Niinpä ei tullut yllätyksenä, että tarjolla ei ollut edes vettä matkustajille mutta makeiset sentään saatiin koneen laskua varten. Muuten lennosta ei ollut moittimista, vaikka hieman myöhässä olikin.

Tytär hihkui moneen otteeseen rakastavansa lentämistä ja odottavansa jälleen kovasti koko yön valvomista. Molemmat lapset nukahtivat lopulta ja Tappi jatkoi nukkumista vielä pitkään koneen laskeutumisen jälkeenkin.

Majoituspaikasta oli kyllä mies vastassa meitä, mutta eri saapumisaulassa kuin me. Jostain syystä matkarattaamme (ja muiden samalla lennolla olevien matkatavarat) tulivat sisäisten lentojen terminaaliin ja noutaja odotti meitä kansainvälisten lentojen terminaalissa. Soittamalla löydettiin toisemme, mutta noutaja ei meinannut millään päästä yli siitä, että me oltiin siellä kotimaan terminaalissa. Eikä uskonut, kun sanottiin että ei me sinne tahallaan menty vaan Blue Air toimitti sinne meidän kaikkien tavarat.

Puoli tuntia autossa ja matkalla saatiin ihailla tyhjää Bukarestia. Huoneistoomme saavuttiin noin aamukolmelta ja Tytär nukahtli lähes heti, Tappia sai leipoa pitempään. Itse taisin saada unta vasta neljän maissa, sen verran kävin vielä kierroksilla päivästä.

Bukarestiin halpalentoyhtiö Blue Airilla pienten lasten kanssa
Yhtään ei nukuta.

Paluulento Helsinkiin 

Omasta ärsyyntymisestä huolimatta ostettiin noutajalta myös lähtöaamun vienti lentokentälle.  Lähtö oli hieman inhimillisempi, jo 8:30, joten uloskirjautuminen piti suorittaa aikaisin. Sovittiin, että tyyppi tulee hakemaan meitä klo 6 aamulla.

Hetken luultiin jo kotiinpaluun olevan vaakalaudalla, sillä aamulla huomattiin passiemme olevan jumissa huoneiston kassakaapissa. Vaikka kuinka yritettiin, ei saatu kassakaappia auki! Onneksi oltiin sovittu se nouto, niin majoittaja sai samalla reissulla tulla avaamaan meille sen kassakaapin oven. Jos noutoa ei olisi sovittu, olisi tilanne ollut huomattavasti jännittävämpi.

Lentokentällä lähtöselvitys meni jonosta huolimatta joutuisasti ja rattaat saatiin pitää koneeseen asti. 

Meidät poimittiin turvatarkastusjonosta ja johdateltiin erilliseen turvatarkastuslinjalle. Kuviteltiin, että päästiin oikaisemaan jonossa, mutta siinähän kestikin paljon kauemmin, mitä todennäköisesti olisi kestänyt perustarkastuksessa. Mutta tässä saatiinkin sitten ihan rauhassa säätää ja tilaakin oli hyvin.

Huomioi! Lentokentällä Romanian valuutta ei käy tax free -kaupoissa, pelkästään ravintoloihin. Minulla jäi paljon Romanian valuuttaa yli ja kuvittelin sijoittavani ne tuliaisiin. Eipä onnistunut, vain dollarit ja eurot sekä korttimaksu olisi kelvannut. Kentällä kuitenkin oli paljon kauppoja ja ravintoloita, joten odotusaika meni erittäin nopeasti.

Liekö johtunut sitten järjestelmäongelmista, mutta useammallekin perheelle oli annettu paikat erilleen. Meilläkin Tytär olisi istunut eri paikassa kuin minä, Tappi ja mieheni. Viisihenkinen perhe olisi jokainen joutunut istumaan yksinään ja perheen äiti oli melko hiilenä. Erikoisen tilanteesta tekee se, että paikkoja kyllä olisi ollut vapaana! Henkilökunta lupasi nousun jälkeen järjestää halukkaat vierekkäin. Meidän viereen ei tullutkaan ketään, joten päästiin kaikki heti samalle riville.

Tappi nukahti melkein heti nousun jälkeen ja nukkuikin lähes koko matkan. Me muutkin saatiin hieman torkuttua, oli sen verran aikainen herätys ollut. Kaiken kaikkiaan paluu kotiin Helsinkiin sujui yllättävän smoothisti.

Bukarestiin halpalentoyhtiö Blue Airilla pienten lasten kanssa

Blue Air - lentäisinkö toisenkin kerran?

  • Blue Air on mielestämme ihan toimiva halpalentoyhtiö 
  • Toivottavasti saavat järjestelmät toimimaan niin, että lentokentillä ei tarvitsisi kohtuuttomasti jonottaa 
  • ja perheen paikat jaettaisiin vierekkäin. Tai edes lapset sijoitettaisiin vanhemman viereen! 
  • Henkilökunta oli ystävällistä ja avuliasta
  • Meidän lennot oli mennen tullen myöhässä, mutta vain hieman
  • Otopenin lentokenttä yllättävän viihtyisä ja hyvät palvelut
  • Käytämme varmasti jatkossakin, jos hinta on sopiva!

Ihmeen hyvin pienetkin lapset jaksaa huonot lentoajat ja aamuyön valvomiset. Tytär oli vain onnessaan, kun sai yöllä valvoa, Tappi ei ihan niin paljon arvostanut, mutta ei protestoinutkaan.

Eihän näitä usein jaksaisi, mutta suotta sitä pelkää huonoja lentoaikoja. Joskus tuntuu, että lapset jopa jaksaa paremmin, kuin me aikuiset...

Onko sinulla kokemuksia Blue Airista tai huonoista lentoajoista pienten lasten kanssa?

Lue myös:
Lasten Bukarest - yllättävän onnistunut perheloma Romaniassa!
Käsimatkatavarat 11h lennolle ja kaksi lasta viihdytettävänä
Vinkit pienten lasten kanssa matkusteluun - jotka sopii kaikille eikä silti kenellekään

8 kommenttia:

  1. Hauska lukea teidän kokemuksista. Mä olin varsin tyytyväinen Blue Airiin viikko sitten, toki Helsingin päässä meilläkin meni aikaa lähtöselvityksessä jonottaessa, mutta Bukarestin päässä sitten saatiin kävellä suoraan tiskille. Meillä myös molemmat lennot saapui etuajassa ja perjantai-sunnuntai lentojen lentoajatkin oli ihan loistavat - menolento lähti heti puolenpäivän jälkeen ja paluulento oli perillä iltaysiltä, oli siis kaikin puolin hintansa väärtit lennot! Kurja kuitenkin jos eivät samalla lipulla matkustavia saa aina vierekkäisille paikoille, etenkin lasten kanssa matkustaessa toi on iso juttu! Noihin lentokenttäkyyteihin sellainen vinkki (jos joku tulevaa matkaa suunnitteleva sattuis lukemaan), niin uberilla matka kentän ja keskustan välillä oli 12euroa ja uber toimii kaupungissa muutenkin ihan loistavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon, että suurin osa meidän kokemusta ongelmista johtui siitä järjestelmäviasta. Ja henkilökunta oli kyllä valmis järjestelemään koneessa vierekkäin, mutta ainahan se on ylimääräistä hässäkkää koneessa.

      Mä luinkin sun blogista uberista jonottaessa lähtöselvityksen, mutta unohdin koko homman. Menomatkalle me oltiin jo tilattu se, mutta paluumatkalla olisi voinut käyttää. Tosin kassakaappikeissin takia olikin ihan hyvä, että se kyyti oli otettu vuokraajalta. Tosi edullinen se uber olisi ollut!

      Poista
  2. Blue Air ei anna edes mahdollisuutta vaikuttaa istumapaikkaan vaan arpoo sen vaikka check-in tekee 24h ennen lähtöä. Paljon huonompi kuin esim Norwegian ja etenkin Turkish Airlines joka tarjoaa huipputason ruoat vastaavilla lennoilla.Onneksi omat eväät matkassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei tosiaan antanut mennessä varata istumapaikkoja mutta päästiin silti vierekkäin istumaan. Yleensä arvotut paikatkin annetaan samalla varauksella oleville mahdollisuuksien mukaan vierekkäin. Nyt jostain syystä ei! Ja täältä myös liputus omille eväille!

      Samaa mieltä, Turkish Airlines on kyllä aivan huikea lentoyhtiö! Tosin olen vain kerran sillä lentänyt ja silloin pääsi heittämällä parhaimpien kokemuksen joukkoon.

      Poista
  3. Lissabonin paluu yölentona oli kuin olis isommassakin jetlagissa ollut. Totesin siinä, että matkakohteen valintaan taitaa jatkossa vaikuttaa melko paljon myös lentoajat. Mä en tykkää lentämisestä, se on matkustamisen kylkiäisenä tuleva välttämätön paha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jostain syystä tykkään lentämisestäkin. Toki onhan se puuduttavaa. Koneessa on hankalaa olla ja huono nukkua ja ruoka on pahaa ja... perille on pitkä matka ja kotiin vielä pitempi. Mutta jotain fiilistä siinä silti on. Ehkä silti matkustan mieluummin hyvillä lentoajoilla, mutta toisaalta sitten ei haluaisi "hukata" päivää koneessa.

      Jos nyt joku keksisi teleportin niin kyllä mä silti sitä käyttäisin. :D

      Poista
  4. Samaa mieltä yllä kommentoivan Hannelen kanssa, että se TAP:n Lissabonin myöhäinen lento Helsinkiin on kumma yhdistelmä mukamas lyhyttä lentoa ja kahden tunnin aikaeroa, siitä tulee lento, joka väsyttää aivan omituisen paljon. Varatessa aikataulu tuntuu aivan mahtavalta, mutta palatessa ryytyy aivan totaalisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostuin nyt niin paljon tuosta TAPin yölennon lentoajoista, että oli pakko käydä tsekkaamassa. Tosiaan, vaikuttaa aika hc:lta! Ymmärrän kuitenkin, miksi se houkuttelee - mutta myös sen, miten uupunut sen yön jälkeen on! Toisaalta, lennoista tuntuu aina olevan enemmän tai vähemmän rätti, oli ne mihin aikaan vaan.

      Poista

Tulen iloiseksi kommenteista, anna siis palaa!

INSTAGRAM @lahinnakauempana


Pysy ajan tasalla uusista julkaisuista

COPYRIGHT

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017