sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Floridan Legoland - kun haluat välttyä jonottamiselta!

Pohdittiin Disney Worldia, mutta pienten lasten kanssa päädyttiin skippaamaan niin kallis kohde. En tiedä, tehtiinkö tässä iso virhe, mutta näin päätettiin ja näin tehtiin.

Vaihdettiin Disney World ilmaiseen Disney Springsiin ja Orlando Eye'hin sekä tähän Floridan Legolandiin. Koska me majoituttiin Orlandossa vesipuistollisessa resortissa ei otettu lippuja Legolandin vesipuistoon. Päivä perushärveleissä riittäisi meille. Eli kerron tässä meidän kokemuksia pelkästään perinteisen Legolandin puolella.

Floridan Legoland olikin aivan älyttömän hyvä vaihtoehto!

Floridan Legoland Orlandossa - lasten kanssa
Floridan Legoland Orlandossa - lasten kanssa

Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa

Se on nimittäin suunnattu hieman pienemmille, eli 2-12 -vuotiaille nappuloille. Meidän reissussa oli mukana kaksi alle 2-vuotiasta taaperoa sekä 4- ja 10-vuotiaat lapset.  Tässä huvipuistossa on yli 50 vempainta, joten ihan pienestä teemapuistosta ei ole kysymys. Floridan Legoland onkin toistaiseksi maailman toiseksi suurin Legoland, heti Legoland Windsorin jälkeen.

Ei päästy paikalle ihan kymmeneksi, kuten aiottiin, vaan parkkipaikalle kurvattiin 10:30. Jo silloin nauratti, sillä parkkipaikkahan oli lähestulkoon autio! Aivan valtava parkkialue täynnä tyhjää. Vain turvatarkastus vaati pienen jonottamisen, mutta sen jälkeen päästiin omaa tahtia härveleihin.

Legolandissa oli siis ihmeen vähän porukkaa. En tiedä, johtuiko se ajankohdasta (maaliskuu 2017) vai eikö Legoland ole saavuttaanut toivomaansa suosiota Orlandossa? Laitteisiin ei ollut jonoja juuri lainkaan, päästiin kävelemällä sisään - tai korkeintaan jouduttiin odottamaan yhden kierroksen verran. Ihan huippua!

Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa

Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa / hyvät järjestelyt!

Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa. Lyhyet jonotusajat!

Tuntui ihan käsittämättömän hauskalle kävellä tyhjien jonotuskarsinoiden läpi, joiden varrella on kyltit osoittamassa jonotusaikaa: 90 min, 60 min, 45 min, 30 min... me vaan porhallettiin aitojen ali tai juostiin kiemurtelevat tyhjät jonotuskäytävät.

Joidenkin laitteiden jonotusalueella oli lapsille Lego-rakennuspaikka. Älyttömän hyvä idea, menee tylsä jonotus huomattavasti nopeammin. Jos niitä jonoja siis sattuisi olemaan!

Oli niin kiva mennä huvipuistossa ihan vaan sen mukaan mikä huvittaa - ei sen mukaan, että missä on vähiten jonoja. Pystyi kokeilemaan sellaisiakin vekottimia, joista ei ollut edes varma ovatko vaivan arvoisia. Saatiin siis huomattavan rennolla tatsilla viettää koko huvipuistopäivä - taatusti vastinetta rahoille!

Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa

TAAPERON HUVIPUISTO

Alueet oli sillä tavalla hyvin suunniteltu koko perheen tarpeiden mukaan, että yhdelle teema-alueelle oli helppo parkkeerata. Porukan alle kaksivuotiaiden lasten kanssa jäätiin katettuun Tot Spottiin eli taaperoille tarkoitettuun leikkipaikkaan ja isommat lapset kiersivät hurjemmissa laitteissa.

Legoland oli todellakin ottanut joka paikassa pienet lapset huomioon, näille porukan pienimmillekin löytyi paljon paikkoja joissa viihtyä. Oli kiipeilypaikkoja, Maatilajunaa ja käveltäviä suihkulähteitä... ja pienimmäthän ovat fiiliksissä ihan vain tällaisessa paikassa olemisesta.

Jos reissussa on mukana vauvoja/taaperoikäisiä, kannattaa tsekata nämä sivut: Legoland noin kaksivuotiaille (Legolandin viralliset sivut, englanniksi). Mä parkkeeraisin pienten kanssa suosiolla Dublo Valleyhin, se oli täysin pienimmille suunnattu tosi kiva alue!

Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa. Sopii myös taaperoille!

Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa

Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa - sopi myös taaperoille!

HURJAT HUVIPUISTOLAITTEET

Legolandissa on puolisenkymmentä hurjahkoa laitetta - mihin sen rajan nyt haluaakaan vetää.

Tottuneena Linnanmäen kävijänä Tytär on jo ollut monenlaisessa pyörityksessä. Hän oli haaveillut vuoristoradoista pitkään ennen reissua ja oli innosta piukeana, kun sellainen vihdoin luvattiin. Tyttären pituus riitti juuri ja juuri, joten perhoset mahanpohjassa lepattaen hihkui laitteisiin!

Tässä muutamasta laitteesta 4-vuotiaan kokemukset:

Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa

Project X / Lego Technic -alueella 

Tähän pääsee vähintään 42" (106,68cm) pituinen, mutta alle 48" (121,92cm) joutuu ottamaan aikuisen mukaan. Mittaan riittää onneksi pituus kengät jalassa.

Intoa uhkuen Tytär ja isänsä lähtivät laitteeseen. Minä seurasin jännittyneenä, sillä ensimmäinen pudotus näytti aika hurjalta.

Porukka tuli laitteesta ja Tytär vakavana ja valkoisena. Ensimmäiset sanat: "Oli minulle ihan liian hurja, meinasi tulla oksennus..." Hups, oli sittenkin huono idea. Onneksi valokuvauspisteellä jo nauratti, oli sen verran hauska irvistys tallentunut kuvaan!

Tytär ei tästä lannistunut, vaan halusi tämän jälkeen vielä toiseen hurjaan vuoristorataan. Sitkeä likka.

Aikuisen näkökulma: ekan pudotuksen jälkeen melko laimea.

Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa



Coastersaurus / Land of Adventures -alueella

Tällä kertaa minä päätin lähteä Tyttären mukaan. Rennolla asenteella istuttiin vuoristoradan junavaunuun, ihan etummaiseen. Tähän laitteeseen riitti, että huimapää on yli 42" pitkä.

Heti ensimmäisessä syöksyssä Tytär tarrautui kiinni käteeni, hautasi pään kylkeeni ja pysytteli siinä tiiviisti koko vuoristoradan ajan. Sama tuomio: oli liian hurja ja taas maha pomppasi niin että oksetti. Käytiin katsomassa taas kuva ja rätkätettiin porukalla. Yhteistuumin sovittiin, että ehkä näiden huimapäisimpien laitteiden vuoro on hieman myöhemmin.

Aikuisen näkökulma: ihan hauska, hyvät lavasteet, vastaa aika paljon Lintsin vuoristorataa.


Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa

The Quest for CHI / World of Chima -alueella

Ihan erilainen kokemus joka kasteli meidät aivan likomäräksi. Ei varsinaisesti hurja, mutta interaktiivinen vesiräiskintähärveli. Veneellä matkustettiin jokea pitkin ja vesipyssyillä piti ampua maalitauluihin. Kun maalitaulut sai tarpeeksi osumia, tuli jostain suunnasta vesikylpy. Toinen veneellinen oli myös maalitauluna ja välillä meno yltyikin melkoiseksi vesisodaksi.

Tähän kun vielä lisätään katsojat. He pääsivät radan reunalle myös ampumaan vesipyssyillä ja niin myös me päästiin katselemaan kuivalla maalla olevia. Ai että, miten oli hauska ampua omia joukkoja kuivalla maalla, njäh njäh njäh!

Ja voin sanoa, että me oltiin täysin likomärkiä. Kuin oltaisiin käyty uimassa vaatteet päällä! Mutta niin hauskaa oli, että kannatti kastua.

Viidellä dollarilla olisi saanut kuivauskaapin, mutta Tyttärelle oli vähän vaihtovaatteita ja itse annoin kesän kuivattaa.

***
Seurueen 10-vuotiaalle hurjat laitteet ei olleet liian hurjia, mutta tykkäsi niistä kyllä. Me aikuiset käytiin kaikista hurjimmissa myös, ne oli minusta hauskoja muttei kovin hurjia. Mun miehen mielestä ne oli ihan vässyköitä, mutta se onkin semmoinen äärimmäisten kokemuksien kaipaaja. Sellaisia ei tästä Legolandista löydä - eikä mielestäni ole tarpeenkaan. Tämä on täysin suunnattu lapsille ja hyvä niin.

Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa

MINILAND USA

Miniland USA oli Legolandissa taas aikuisille ihan parhainta antia. Mä en harmillisesti kerennyt kiertämään koko aluetta, mutta näytillä oli kaikki tunnetuimmat kaupungit maamerkkeineen.

Vaikkei tällä Orlandon-reissulla ehdittykään käymään Cape Canaveralissa  ja Kennedy Space Centerissä, nähtiin raketin laukaisu täällä Minilandissa.

On nämä Minilandit kyllä huikeita ja huikeen hauskoja. Siellä täällä oli nappeja, joita painamalla tapahtui aina jotain hauskaa. Jos ei olisi ollut härveleitä kierrettävänä, olisin viihtynyt Minilandissa tunteja.

Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa / Miniland USA

Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa - Miniland USA

Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa

NELJÄVUOTIAAN SUOSIKIT

Kaksikerroksinen karuselli The Grand Carousel (Fun Town) oli Tyttären suosikkeja, vaikka se on ihan simppeli. Mutta yksinkertaiset asiat on joskus parhaita. Tyttärestä oli ihan mah-ta-vaa kun sai rauhassa päättää, millä ratsulla ratsastaa - eikä tarvinnut tyytyä siihen mikä jää jäljelle. Tässä karusellissa käytiin ehkä neljä kertaa, pari kertaa ihan alussa ja pari kertaa ennen kuin poistuttiin puistosta.

Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa

Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa

Kids Power Tower (Imagination Zone) on torni, jossa hilataan istuin käsivoimin ylös ja napista painamalla pääsee alas. Monta kierrosta oltiin ainoat asiakkaat ja Tytär sai valita minkä väriseen torniin haluaa nousta. Tämä laite on hieman syrjässä, joten monikaan ei sinne löytänyt. Tässä käytiin ehkä kuusi tai seitsemän kertaa. Mahdollisesti enemmänkin, sekosin laskuissa. Nimim. hauikset hapoilla

Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa

Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa

Muita kivoiksi todettuja oli safari-teemainen seikkailurata Safari Trek, hevosajelu Royal Joust ja moni moni muu. Ankeiksi todettiin 4D-härdelli Lego Ninjago The Ride ja Lost Kingdom -laserpyssyrata.

Välillä oli melkoinen suostuttelu, että päästiin jatkamaan matkaa jostain hyväksi todetusta härvelistä. Lisäksi paahtava kuumuus teki oleskelusta välillä tuskaista, vettä kului paljon. Onneksi siellä täällä oli vesisumuttimia, joiden alla sai käydä "viilentymässä".

Vaikka meillä oli koko päivä aikaa eikä jonoja käytännössä ollenkaan, ei ehditty käymään kaikissa laitteissa. Ja miksi toisaalta pitäisi ehtiäkään? Oli kiva, kun saatiin parkkeerata yhteen vekottimeen vähän pitemmäksi aikaa, kun kerrankin sellainen mahdollisuus oli. Saatiin kierrellä alueella ilman tungosta, se oli kyllä ihan mahtavaa. Kertoo kuitenkin paljon alueen laajuudesta, kun siltikin jäi osa huvipuistosta näkemättä.

Pettymyksiäkin koettiin. Meitä niin keljutti, kun odotettu Island in the Sky lopetti jostain syystä toiminnan jo aikaisin iltapäivällä. Mikä ihmeen idea siinä oli? Oli ajateltu käydä siinä vasta kierroksen lopussa, mutta jäi nyt siis käymättä. Näytti hauskalta ja sieltä olisi varmasti hyvät näköalat Legolandiin!

Huvipuiston laitetarjonta yhdellä silmäyksellä: Floridan Legoland Wikipediassa
Alueen kartta virallisilla sivuilla: Legolandin kartta

Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa

RUOKAILUT

Koska porukkaa oli vähän, oli osa ruokapaikoistakin kiinni. Mentiin innoissaan kartasta bongattuun sandwich-baariin, mutta se oli pimeänä. Technic-alueen kaikki ruokakärryt oli kiinni, mutta toisaalta, niistä olisi saanut vain hodarityyppistä sapuskaa. En tiedä, miten paljon parempi ruokatarjonta olisi, jos kaikki paikat olisi auki.

Löydettiin onneksi ihan ok hampurilaispaikka Lego City Burger Kitchen, jossa saatiin maukkaat, mutta melko hinnakkaat ateriat. Täällä taidettiin kokea koko reissun pisin jonotusaika... eikä sekään ihan mahdoton ollut.

Alueen perukoilta läheltä vesipuistoa löytyi toinen iso ravintola ja jätskibaari, siellä käytiin nauttimassa vain jälkiruoka (alla kuva).

Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa

Legoland Florida on avattu lokakuussa 2011. Jotenkin se vaikutti minusta paljon uudemmalta, oli edelleen niin siistissä kunnossa. Paljon uusia osioita avautumassa tänä vuonna.

Sijaitsee Winter Havenissa, noin 45 minuuttia Orlando Citystä.

Ei ollut halpaa hommaa Legolandikaan. Netistä kaksi päivää etukäteen ostettuna meidän perheen liput maksoivat yhteensä: 230 euroa. Alle kolmevuotiaat pääsee ilmaiseksi. Ja liput eivät siis sisältäneet sitä vesipuistoa.

Ja tietenkin myös parkkeeraaminen maksoi, online-parkkimaksu 15 dollaria.

Siitä huolimatta oltiin todella-todella-todella tyytyväisiä päivään! Ja miksei oltaisi oltu, hulppean huvipuiston laitteet - lähes jonottamatta!

Voisitko sinä kuvitella vaihtavasi Disney Worldin Legolandiin? Tai käymään vaikka molemmissa? 

Vai olisiko meidän sittenkin kannattanut valita joku Disneyn teemapuistoista...?


Muita tämän reissun tuotoksia:
MSC Divina - kokemuksia toisesta Karibian risteilystä
Viikko yhtä h*lvettiä - miten lasten aikaerorasitus vaikutti reissun jälkeen?

Floridan Legoland Orlandossa - pienten lasten kanssa

6 kommenttia:

  1. Onpa Legot levittäytyneet joka maailman kolkkaan :D En ollut tästä siis kuullutkaan, mutta kuulostaa kyllä hyvältä. Pikkulapsivaiheessa niitä hurjimpia laitteita ei tosiaan kaipaakaan. Itse kyllä viilettäisin vaikka ja missä, mutta jotenkin sitä tätä nykyä innostuu niin paljon enemmän niistä asioista, mistä lapsi innostuu :)
    Aika ihanaa, että teille sattui noin rauhallinen päivä. Tuollaisissa usein suurin osa päivästä kuluu jonottamisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mun kaveri perheineen oli käynyt täällä ennen meidän reissua ja kehui sopivaksi pikkulapsiperheelle! Siitä mekin innostuttiin - ei muuten olisi tiedetty koko puistosta. Meillä on vielä itse Billundin Legoland kokematta, eiköhän sekin tule lähivuosina ohjelmistoon. :)

      Mun täytyy tunnustaa, että mulle noi Floridan Legolandin hurjimmat oli just hyviä, miellyttäviä. Mä olen alkanut vähän liikaa pelkäämään ja Lintsillä meinaan saada sydärin Ukossa, Kingissä jne... jos edes uskaltaudun kyytiin!

      Poista
  2. Vitsit, kuulostipa hyvältä teidän legolandian reissu! Kaikkein ärsyttävintä huvipuistoissa on juuri se iän ikuinen jonottaminen, kun päivästä suurin osa kuluu seisoen erinäisissä jonoissa. Tuo Legoland olisi varmasti ihan bueno myös meidän naperoille, täytyypä pistää korvan taakse, mikäli lähivuosina Floridaan eksytään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi kiva kokemus! En osaa yhtään sanoa, miten teemapuisto toimii jos väkeä on huomattavasti enemmän. Näytti kyllä sille, että jonotuksiin on hyvin valmistauduttu ja yritetty tehdä se mahdollisimman siedettäväksi. Lapset kun on niin huonoja jonottajia... mutta olihan siellä onneksi paljon muutakin hauskaa mihin ei tarvitse jonottaa ruuhkallakaan. Esimerkiksi se Miniland USA. :)

      Poista
  3. Apua mun jotenkin kuriin saatu lomakuume nousi taas tänne blogiin eksyttyäni! Voi ei! Budjettia ei olis yhtään mutta mä haluan taas kaikkea :D Kroatia on ollut haaveissa jo kauan, mutta tämä Florida. En minäkään tiennyt, että sieltä löytyy Legojakin! Meidän legofanit olisi aivan myytyjä.
    Meillä olisi entinen Floridan asukas lähisuvussakin, joten joku pitempi extendedfamily-reissukin onnistuisi. Vaan lennot viidelle onkin jo sellainen puristus, että haaveeksi taitaa jäädä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk! Pahoittelen matkakuumeen nostattamisesta. :D

      Floridassa on käyty lapsen/lasten kanssa kaksi kertaa ja molemmat reissut on ollut ihania. Onneksi saatiin kaverilta suositus Legolandista, olisi mennyt meiltäkin ihan ohi.

      Ekalla kerralla ei vielä ollut suoria lentoja, vaan mentiin New Yorkin kautta - silloin mukana oli vain yksi lapsi, sekin alle 2v. Nyt saatiin suorat lennot mutta hinta taisi olla about sama. Nyt päästiin vielä kolmen lentolipun hinnalla enkä edes uskalla ajatella paljonko viiden hengen lennättäminen maksaisi - saatika siellä eläminen! Huh... Mutta haaveita on hyvä pitää elossa, joskus se voi onnistua! Sitä ennen voi tehdä sitten pienempiä reissuja. <3

      Poista

Tulen iloiseksi kommenteista, anna siis palaa!

INSTAGRAM @lahinnakauempana


Pysy ajan tasalla uusista julkaisuista

COPYRIGHT

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017