perjantai 10. maaliskuuta 2017

Berliinin Spreepark - hylätyn huvipuiston värikäs historia

Koska olen menossa Tyttären kanssa keväällä Berliiniin, tuli muisteltua vanhoja kokemuksia aiemmilta Berliinin-reissuilta. Selailin nettialbumista reissun kuvia ja eteen tuli vähän epätavallisempia huvipuistokuvia.

Nyt mennään kauas historiaan, vuoden 2010 toukokuuhun, aikaan ennen lapsia. Oltiin miehen kanssa kahdestaan piipahtamassa ystävien luona ja majoituttiin trendikkäässä Prentzlauer Bergissä.

Vuokrattiin lähistöltä polkupyörät ja huristeltiin päivä pitkin itä-Berliinin katuja. Oltiin käyty Berliinissä aiemminkin, joten varsinaisia nähtävyyksiä ei tällä kertaa tarvinnut juuri kiertää. Mikä vapauden tunne!

Kun oltiin aikamme fillaroitu kaupunkialueella, suuntasimme Spree-joelle kohti Treptow-Köpenickin kaupunginosaa.

Spreepark, Berliinin hylätty huvipuisto
Teekuppikaruselli ei enää pyöri pusikon keskellä
Spreepark, Berliinin hylätty huvipuisto
No, olishan tuosta yli päässyt jos olisi uskaltanut


Spreepark - Hylätty huvipuisto


Tiesin entuudestaan, että jossain Spree-joen varrella on vuosia sitten hylätty huvipuisto. Saatiin kuitenkin ajaa aika pitkään, ennen kuin nähtiin juuri muuta kuin pusikkoa. Oltiin juuri luovuttamassa ja kääntymässä takaisin, kun näimme kaukaa puiden yllä värikkään maailmanpyörän.

Tuolla se on, hylätty huvipuisto! Poljettiin nopeasti lähimmille porteille. Portit olivat korkeat ja tiukasti lukossa. Hetken mietittiin, uskalletaanko kiivetä aitojen yli huvipuistoon sisään, mutta alueella liikkui paljon ihmisiä. Tiedettiin, että aluetta vartioitiin vaikkei ollut käsitystä tuliko kiinnijäämisestä sakkoja tai muuta häpeällistä. Kunnollisina ihmisinä kuitenkin luovuttiin ideasta.

Hämmästeltiin aidan takaa lähes umpeen kasvanutta huvipuistoa, jossa maailmanpyörä vielä seisoi ylväänä. Laiskan joen joutsenveneet olivat koottuna yhteen, osa kaatuneina ja rikkinäisinä. Vuoristoradan metalliset junat olivat ruostuneet puhki ja osa vaunuista tipahtanut maahan. Teekuppikarusellin kuppeja ei meinannut näkyä kasvuston takaa.

Huvipuisto oli jotenkin pahaenteisen aavemainen, oudon rauhallinen.

Mutta me ei menty siis puistoon sisälle. Minun ottamat kuvat on vain aidan raosta napsittuja otoksia, joista ei edes kunnolla erota ruostuneita huvipuistolaitteita tiheän kasvillisuuden seasta.

Käykää kurkistamassa Meanwhile in Longfieldin blogista, sillä he uskaltautuivat alueelle (hyi, hyi). Ja täytyy sanoa, että nyt harmittaa että itse jänistettiin. On ollut varmasti hurja kokemus. Terveisiä vain sinne loppuraskauteen!

Spreepark, Berliinin hylätty huvipuisto

Spreepark, Berliinin hylätty huvipuisto


Hylätyn huvipuiston uskomattomat käänteet


Spreeparkilla on mielenkiintoinen historia. Huvipuisto on avattu jo 1969 nimellä Kulturpark Plänterwald. Vuonna 1991 sen osti Norbert Witten perhe, joka muutti huvipuiston nimeksi Spreepark.

Spreepark nautti menestyksekkäimpiä aikojaan 90-luvulla, mutta kävijämäärän romahdettua puisto joutui lopulta sulkemaan ovensa loppuvuonna 2001. Linkkaan kirjoituksen loppuun nettisivuja, joista hurjimpien käänteiden yksityiskohtia on luettavissa, mutta tässä värikkäät tapahtumat pähkinänkuoressa:

  • 2002 Norbert Witte perheineen muutti Peruun mukanaan kuusi (6) huvipuistolaitetta ja perustivat sinne huvipuiston "Lunapark"
  • 2002 Spreeparkille todettiin 11 000 000 euron velat ja puisto jäi tyhjilleen
  • 2003 Norbert Witte epäonnistui huvipuistossaan myös Perussa ja tuomittiin 7v vankeuteen yrittäessään salakuljettaa kokaiinia 180kg huvipuistolaitteiden rungoissa
  • 2006 Marcel Witte, Norbertin poika, tuomittiin Perussa 20v vankeuteen huumeiden salakuljetuksesta 
  • 2007 Norbert Witte pääsi vapaaksi oltuaan vangittuna vain 4v, kun taas poikansa Marcel viruu perulaisessa vankilassa ilmeisesti edelleen.

Sulkemisensa jälkeen Spreepark-huvipuisto sai ruostua paikalleen ja kasvusto villiintyi. Meidän vuoden 2010 käynnin jälkeen alueella on tapahtunut paljon:
  • 2011 alkaen alueelle tehtiin opastettuja kierroksia, monta kertaa viikossa
  • 2011 hylätyssä huvipuistossa kuvattiin elokuva Hanna
  • 2014 Berliinin kaupunki vihdoin lunasti Spreeparkin, jolloin kierrokset alueella lopetettiin
  • 2014 tuhopoltto tuhosi osan huvipuistoa
En mene vannomaan, että tämä kaikki on tiukkaa faktaa, sillä eri nettilähteissä oli hieman eri tietoja. Jokainen voi tehdä oman tutkimustyönsä ja päätelmänsä!

Spreepark, Berliinin hylätty huvipuisto

Spreepark, Berliinin hylätty huvipuisto


Spreeparkin tulevaisuus?


Vuonna 2015 julkaistiin, että Spreepark avataan uudelleen vuonna 2018! Tokikaan huvipuisto ei tule pyörimään vanhoilla kalusteilla, mutta jää nähtäväksi mitä siellä sitten oikeasti tulee tapahtumaan. Ja milloin. Nettisivuilla irvaillaan, että onhan noita loputtomia projekteja ollut Berliinissä ennenkin. Vähän kuten meillä Länsimetro.

Mutta toivotaan, että ensi vuonna Spreeparkissa on elämää ja portit aukeavat kaikelle kansalle!

Missä? Kiehnwerderallee 1-3
Miten sinne pääsee? Pyörällä tai S-Bahn Plänterwaldiin tai Treptoweriin

Lue lisää Spreeparkista (englanniksi):



Lähinnä Kauempana arkistosta:



Onko joku käynyt joskus Spreeparkissa? Kun toimintaa vielä oli? Hylättynä? Tai ihan viimeaikoina - miltä siellä nyt näyttää? 

Pyöräily Berliinissä

30 kommenttia:

  1. Vitsi, tuolla pitää kyllä päästä käymään kiireesti, ennen kun paikka aukeaa uudestaan! En kyllä varmaan itsekään uskaltais sisälle, varsinkaan jos muita ihmisiä on lähettyvillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan tyttären kanssa menossa Berliiniin vappuna. En tiedä onnistuuko hänen kanssaan visiitti tuolla - edes aitojen takana - vai olisiko reissu puukon kiertämistä haavassa. Esitellä nyt lapselle huvipuisto ja sitten se onkin ihan romuna!

      Poista
  2. Onpa hauska kuulla että huvipuisto on saamassa uuden elämän! Kävin tuolla vuonna 2011, ja siitä on ikivanha blogipostauskin tullut joskus nakuteltua: https://vidaestrada.wordpress.com/2011/10/02/berlin/. Aika aavemainen paikka ja etenkin maailmanpyörästä lähtevät kirskuvat äänet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, olipa kiva lukea juttusi! Upeaa, että uskalsitte sisään. Voin uskoa, että maailmanpyörän vinkuminen on ollut hieman riipivää. :)

      Poista
  3. Hahahah! Kiitos linkistä meidän blogin puolelle. Oli se oikeasti aika hurjaa olla siellä huvipuiston sisällä.. :D Huvipuiston tarina on tosi omituinen ja enpäs ollut tiennytkään, että sitä suunnitellaan avattavan uudestaan. Se kuulostaa kyllä paremmalta vaihtoehdolta kuin asuntojen rakentaminen kyseiselle tontille. Mahtavaa reissua teille keväällä Berliiniin, siellä riittää kyllä laillistakin nähtävää. Heh. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että, oli varmasti sykettä nostattavaa. Me oltiin vaikuttuneita jo aitojen raosta vilkuillessa. Mutta upea kokemus ja huikeet kuvat! Harmittaa nyt, että oltiin nynnyjä... Kiitos, vietetään Tyttären kanssa kiva Berliinin-reissu - ilman laittomuuksia! :D

      Poista
  4. Jaahas, ei ole tullut käytyä tuolla. Tarvii varmaan laittaa huonommat kuteet, jos vahingossa kiipeää aidan yli kameran kanssa :-D Mielenkiintoinen paikka kerta kaikkiaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi mielenkiintoinen paikka! Nyt ilmeisesti olisi viimeisiä mahkuja käydä vielä luvattomilla teillä. Tai no, katsotaan nyt saako Berliini puistoa avaamiskuntoon. Toivotaan!

      Poista
  5. Eikä, vai aukeaa Spreepark! Mä haluan myös kuvia hylätystä huvipuistosta, mutta mä jänistin viimeksi, kun Berliinissä olin, etten edes lähtenyt etsimään puistoa. :/ Oon kuullut, että sinne pitää ryömiä aidan ali, mutta kai tuosta yli pääsisi...Meen näillä näkymillä Berliinin vasta lokakuussa, voi kun joku tulisi mun kanssa tuonne. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän käynnin jälkeen aidat uusittiin. Ne oli ymmärtääkseni korkeammat, mutta niissä oli sitten sitä ryömimisvaraa enemmän. Ja kaikissa nettipostauksissa oli vinkeissä, että maata oli kaivettu aitojen alta, että piti vaan kiertää aidanreunaa niin kauan, että tulee kolo vastaan... Mä meen Berliiniin jo huhti-toukokuussa, mutta ehkä mun nelivuotias ei ole parhainta seuraa tuohon hommaan. :D

      Poista
  6. Todella jotenkin samaan aikaan kutkuttavan pelottava paikka kuin myös ihastuttava. Todella jännittävä kuulla mitä siellä tulee olemaan kun avaavat sen uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herätti yllättävän paljon tunteita, niin näkymä paikan päällä kuin sitten taustalla olevat tarinat. Toivottavasti eivät tee uudesta puistosta liian kliinistä, vaan siinä näkyisi jotain vanhaakin. Kun uusi puisto aukeaa, sinne pitää ehdottomasti mennä!

      Poista
  7. Listalle seuraavaa Berliinin matkaa varten, toivottavasti ennen uudistetun puiston avaamista! Aika aavemaisen oloinen huvipuisto... saa mielikuvituksen liikkeelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, Spreepark oli vaikuttava paikka! Maailmanpyörä liikkuu tuulessa ja vinkuu, joten se vielä lisää aavemaisuutta. Tavallaan mä toivon, että siellä olisi jo uudistustyöt käynnissä. Berliini ansaitsee oman huvipuistonsa - joka on avoinna kaikelle kansalle!

      Poista
  8. Jännittävä paikka ja mielenkiintoinen historia. Olisipa hauskaa, jos osa tuosta aavemaisuudesta säilyisi uudessa puistossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa toivon, että jotain vanhaa jätettäisiin muistoksi! Mutta kiva, jos saisivat puiston auki ensi vuonna. Sekin on hieman epävarmaa.

      Poista
  9. Aikamoinen tarina kaikkine käänteineen, saapa nähdä avataanko tuo tosiaan uudestaan! Hylätyt paikat on sinällään kyllä todella kiehtovia, mieluummin minäkin kävisin tuolla nyt enkä sitten jos siellä on taas joskus uusi moderni huvipuisto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Spreeparkia googlaillessa löytyi maailmalta paljon muitakin hylättyjä huvipuistoja. Alkoi kiinnostaa nekin, vaikken kyllä varta vasten lähtisi niiden perässä reissuun. Mutta jos sattuisi kohdalle...

      Poista
  10. Olen nähnyt tuon Hanna-elokuvan, ja vaikka yleensä unohdan leffojen tapahtumat hetkessä, on tuon elokuvan huvipuistokohtaus jäänyt mieleen. Joten siksikin olisi kyllä mielenkiintoista käydä tuolla! Harmi, että en tiennyt paikasta kun kävin Berliinissä viime kesänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin näin sen Hanna-elokuvan ja oli kyllä mieleenpainuva kohtaus huvipuistossa! Ei ihme, että jäi sullakin mieleen.

      Poista
  11. Jotenkin noista kuvista ja aavemaisesta tunnelmasta tuli mieleen uutisissa julkaistut kuvat Tsernobylin alueen huvipuistosta. Hrrr, menee oikein kylmät väreet selkäpiissä. Toisaalta nuo alueet ovat myös omalal kammottavalla tavalla hienoja. Toivottavasti uuteen huvipuistoon jätettäisiin edes joku osanen vanhasta puistosta, muistoksi menneistä vuosista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Ja hauskaa kun sanot, mehän ollaan menossa syksyllä tsekkaamaan Tsernobylinkin tilukset. Toivon tosiaan, että jotain vanhaa huvpuistoon jätetään. Sen verran pitkä ja kiemurainen historia paikalla on!

      Poista
  12. Huh, värikkäitä tapahtumia tosiaan liittyy tämän puiston ympärille. Hylätyt paikat ovat aina kiinnostavia. Sitä on siistiä laittaa mielikuvitus laukkaamaan, että miltähän täällä on kulta-aikoina näyttänyt. Hylätyissä huvipuistoissa nimenomaan on jotain aavemaista. Varmasti siksi, kun yleensä ovat niin täynnä hälyä ja iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmasti ihan oikeassa, juuri tuo huvipuistoihin liittyvä kontrasti tuo sen aavemaisuuden. Paikka, mikä normaalisti on niin riemukas ja riehakas, onkin yhtäkkiä pahaenteilevän hiljainen...

      Poista
  13. Tämä on minulle ihan uusi tuttavuus. Olen joskus lukenut artikkelin näistä hylätyistä huvipuistoista ympäri maailmaa, ja niissä on kyllä jotain kiehtovaa. Voi olla, että kuuliaisena kansalaisena minäkään en tohtisi sisälle vaikka siinä kieltämättä olisi kyllä oma jännityksensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kuuliaisten kansalaisten pitäisi vähän ryhdistäytyä ja löytää sisäinen anarkistimme! Minua on jälkikäteen niin paljon harmittanut, että olen niin kuuliainen. Varsinkin kun vasta myöhemmin tajusin, miten yleistä alueen sisäpuolelle meneminen oli. Mutta toisaalta, onneksi on internet ja ne tarkemmat kuvat olemme sitten nähneet muiden ottamina ja jopa elokuvista. :)

      Poista
  14. Erilaisiin hylättyihin kohteisiin olisi todella mielenkiintoista (ja pelottavaa!) päästä tutustumaan! Tuonkin huvipuiston sisällä varmasti alkaisi nopeasti mielikuvitus laukkaamaan.. :D Mutta hyvä vinkki Berliininmatkalle, kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on jollain tavalla pelottavaa, joskin juuri mielenkiintoista. Helsingin Kruunuvuorenrannalla hylätyissä huviloissa oli ihan sama fiilis! Sisätiloissa olisi ollut paljon kuvattavaa, mutta olin aika arka menemään niihin sisälle.

      Poista
  15. Mäkin haluaisin käydä tuolla vielä ennen uuden huvipuiston aukeamista! Mutta muistanko ihan väärin, vai onko Berliinissä myös hylätty lentokenttä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein muistat! Olikohan se se Tempelhof? Mun mies on menossa huhtikuussa sinne pyöräilemään ja olen anellut, josko hän kirjoittaisi siitä vieraspostauksen blogiin. PItää sanoa, että kysyntää jutulle voisi olla!

      Poista

Tulen iloiseksi kommenteista, anna siis palaa!

INSTAGRAM @lahinnakauempana


Pysy ajan tasalla uusista julkaisuista

COPYRIGHT

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017