sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Karibian risteilyn suunnittelu - MSC Divina ja muutama huoli

Varasimme jo kesällä uuden Karibian risteilyn huhtikuun alkuun. Varustamoksi valikoitui italialainen MSC Cruises, sillä heillä oli tarjota lapsille ilmainen risteily (toki verot ja muita maksuja tulee lapsistakin) ja reitti sisälsi St Maartenin. Mieheni pääsisi vihdoin toteuttamaan pitkäikäisen haaveensa Maho Beachistä, jossa lentokoneet laskeutuisivat aivan hiekkarannan yltä viereiselle kiitoradalle.

MATKAN VARAAMINEN


Viime kesänä aloin kuumeissani selaamaan taas netin risteilysivustoja. Laskeskelin, että Tappi täyttää tämän vuoden loppukesästä 2 vuotta, joten pitää käyttää vielä sylilapsen lentoetu.

Keväinen ajankohta ei ollutkaan yhtä edullinen kuin syksy ja dollarin kurssikaan ei ollut meidän puolella. Risteilyt tuntuivatkin nyt paljon kalliimmilta, kuin pari vuotta sitten. Reitin suhteenkin oltiin nirsompia, sillä eihän me nyt haluttu samalle reitille, kuin edellisellä Karibian risteilyllä.

Reitti määräytyi sen mukaan, missä on yhtenä pysäkkinä St Maarten. Sitten löytyi edullisempi MSC Divina ja aloin innostua. Huomattavasti edullisempi hinta muihin varustamoihin verrattuna ja kiva reitti. 

Yritettiin varata ensin suoraan varustamolta, mutta se ei vaan onnistunut. MSC Cruises myy suoraan vain yhdysvaltalaisille matkustajille. Kaikki nettimatkatoimistot antoivat samaa hintaa, samoin Risteilykeskus. Päätimme sitten ottaa Risteilykeskuksen kautta, saisimmepa ainakin kaiken asiakaspalvelun hoidettua sen kautta. 

Tällä kertaa ystäväperhe lähtee mukaan ja se onkin hauska, uusi juttu! Heillä on mukana kaksi lasta, 11-vuotias poika ja alle 2-vuotias tyttö. Pitkän tutkimustyön jälkeen varasimme vierekkäiset parvekehytit 12. kannelta, Fantastica-luokasta

Fantastica-hytteihin kuuluu peruspalvelujen lisäksi mm. 
  • 24h huonepalvelu 
  • ilmainen aamiainen huoneeseen
  • varauksen muutosmahdollisuus 
  • lasten aktiviteetteja  
  • paremmat hyttien sijainnit

Kun varasimme risteilyn, maksoimme parin viikon kuluessa varausmaksun (noin 10%) ja tammikuun lopussa loput risteilyn hinnasta.

Olen saanut Risteilykeskukselta nopeasti vastaukset sähköpostilla ja pari kertaa olen soittanutkin kysyäkseni tarkempia kysymyksiä. Kävin myös jututtamassa Risteilykeskuksen väkeä Matkamessuilla ja pääsin ihan Tukholman-toimiston väen kanssa juttusille. Kaiken kaikkiaan olen ollut tyytyväinen saatuun palveluun!

Punaisella ympyröity meidän hyttien paikat

LENNOT MIAMIIN


Meillä on suorat lennot Finnairilla mennen tullen. Lennämme viikkoa aikaisemmin Miamiin ja vuokraamme auton. Ajelemme Orlandon ja Tampan suunnilla ennen paluuta Miamiin.

Lentoja metsästettiinkin ihan hirveällä pieteetillä kuukausitolkulla! Hinnat olivat katossa tai vaihtoajat olivat niin järjettömiä, että ei lapsiperhe sellaiseen pysty. Jostain syystä juuri maalis-huhtikuun vaihde oli suhteellisen kallis, mitkään alennuskampanjat ei koskeneet tuota ajankohtaa.

Niinpä otettiin ensimmäiset kohtuuhintaiset suorat lennot, mitkä saatiin. Meidän perhe on vielä risteilyn jälkeen yhden yön Miamissa, jotta päästiin suoralla lennolla kotiinkin. Lisäkulujahan siitä tulee vaikka itse lento olikin edullisempi, mutta onpahan sitten yhden lennon päässä kotoa.

...ja voi luottokortin loppulimiitillä sitten ostaa matkalaukut täyteen. Asutaan nimittäin Dolphin Mallin naapurissa viimeinen yö.

Ja totta kai viikko lentojen ostamisen jälkeen tuli alennuskampanja juuri tuolle ajalle. Argh!



RISTEILY MSC DIVINALLA


Risteilyalus on MSC Divina, jota on poikkeuksetta kehuttu kauniiksi. Laiva on melko uusi, valmistunut vuonna 2012. Laiva kuuluu varustamon isoimpiin ja matkustajakapasiteetti on noin 3 500 henkilöä.

Matkareitti: Miami - Nassau, Bahama - Seaday - San Juan, Puerto Rico - Philipsburg, St. Maarten - Seaday - Seaday - Miami. 

Eli Karibian itäinen reitti, kolme täyttä meripäivää ja kolme satamaa. Lähdemme lauantaina klo 19 Miamista ja palaamme viikkoa myöhemmin lauantaiaamuna aikaisin Miamiin.

Illallisajaksi on valittuna nyt aikainen, eli joskus klo 17:30 maissa. Toinen vaihtoehto olisi ollut myöhäisempi eli 20 maissa, mutta ajateltiin lasten olevan silloin jo liian väsyneitä. 
Meripäiviä on siis kolme, mikä toisaalta tuntuu paljolta, mutta toisaalta on varmasti mukavakin lasten kanssa. Viimeksi meripäiviä oli vain kaksi ja meiltä jäi paljon laivaelämää näkemättä. Nyt ehdittäisiin olla laivallakin, varsinkin kun Tytär saa jo hyvin irti lasten kerhoista ja muista aktiviteeteistä. Luvassa on lapsille mm. kokkauskursseja, lastenhoitopalvelua ja mikä parasta: illallisen yhteydessä on yli 3-vuotiaille oma leikkipaikka lastenhoitajineen. 

Eli vanhemmat voi jatkaa illallista rauhassa - paitsi meidän porukka, kun on mukana nuo taaperot...



VALMISTAUTUMINEN RISTEILYYN


...on vielä ihan kesken. Pitäisi suunnitella hyvin, jotta reissuista saa paljon irti. Pienten lasten kanssa reissut on joka tapauksessa aina säätämistä. Helpotkin. Olisi hyvä karsia edes osa säädöistä jo matkaa suunnitellessa. Ja usein kohteessa huomaa, että koska ei ole kerennyt kunnolla suunnittelemaan, moni juttu on jäänyt tekemättä.

Mutta kun sitä suunnitteluaikaa (eli netin pläräämistä) on vaan öiseen aikaan ja silloin pitäisi kyetä tekemään kaikkea muutakin. Esimerkiksi kirjoittamaan tätä blogia ja joskus tekisi mieli katsoa ihan vain Netflixiä.
Vaikka kaikista tärkeintähän on yhdessäolo ja lomasta nauttiminen. Ei se, että ehtisi tekemään mahdollisimman paljon asioita. Onneksi risteily on kuitenkin helppo tapa viettää lomaa. Mutta vaatii sekin paljon etukäteistyötä!

ESTA on muistettu tehdä ja hyväksyttykin jo, varulta tein myös perheelle matkustusilmoituksen (koska Trump ja taisinpa viimeksi tehdä sen Aasian reissulle 2012).



Tällä hetkellä työn alla:
  • web check-in jokaiselle perheenjäsenelle, jonka jälkeen saadaan matkaliput
  • juomapaketeista päättäminen => ollaan päätymässä jaettaviin 18 juoman kuponkivihkoihin
  • pitäisi miettiä dollareiden tarve ja niiden tilaaminen pankkiin
  • laivan pohjakarttojen opettelu
  • ...ja kaikki edeltävän viikon Floridan-lomaa varten oleva suunnittelu- ja varaustyö

Risteilyn kohteiden ohjelma on ihan hyvin jo mietitty, tällä kertaa ei mitään isompia retkiä tehdäkään. St Maartenille on kaikista eniten odotuksia ja pohdittiin sinne suosiolla autovuokraa. 




MUUTAMIA HUOLENAIHEITA


Yksi kokemus on takana Carnival Glorylla ja nyt on uusi varustamo ja uusi laiva. Olin kyllä lukenut arvosteluja jo ennen risteilyn varaamista, mutta hinta ja reitti vaikuttivat nyt niin paljon kokonaisuuteen, että varattiin risteily. Nimittäin, tästä risteilijästä Karibialla ei ole kuultu pelkkää hyvää... Luen ahkerasti CruiseCriticia ja puhelimessani on ShipMate-appi. Molemmista saa välillä lukea sellaista kommentointia, että kylmää hikeä pukkaa.

Kirjaan tähän vähän minun omia huoliani, jotta on sitten hyvä risteilyn jälkeen kertoa, miten niiden kanssa kävi.

Näistä olen lukenut valituksia:
  • Kaikista eniten on valitettu ruoasta: 
  • Ruoka on korkeintaan keskinkertaista, ruoka on epäterveellistä, ruoka on kylmää
  • Annoskoot on pieniä pääruokasalissa
  • Buffetissa on kova ruuhka eikä istumapaikkoja meinaa löytyä
  • Altaat ja aurinkotuolit ovat aina varattuja
  • Baarissa ei palvella tarpeeksi nopeasti
  • Henkilökunta on töykeää eivätkä osaa tarpeeksi englantia
  • Matkustajat ovat töykeitä eurooppalaisia, eivätkä puhu englantia
  • Hyttien suihkukopit ovat pieniä
  • Tyynyt ovat muhkuraisia
  • Seacardit täytyy käydä aktivoimassa luottokortille risteilyn alkaessa
  • ...lista jatkuu mutten halua muistutella itseäni enempää huonoista kokemuksista

Vastaan näihin kaikkiin kysymyksiin siis risteilyn jälkeen!





Mitkä kuvittelisin olevan kunnossa?

MSC on altavastaaja Karibian risteilyissä ja pyörittää siellä tällä hetkellä vain tätä yhtä laivaa. Amerikkalaiset ovat tottuneita suuriin, perinteikkäisiin Karibian varustamoihin ja suhtautuvat eurooppalaisuuteen penseästi. 

Uskoisin, että ruoka on meidän näkökulmasta tarpeeksi hyvää. Moni valitus koski pääruokasalin pieniä annoskokoja. Me tykätään italialaisesta ruoasta, joten jos se on sitä, niin olemme varmasti iloisia. Emme ole ruokahifistelijöitä, joten emme ole liian kriittisiä ruoan suhteen.

Ohjelmistoa on kehuttu paljon, mutta en tiedä pyöriikö sama ohjelma enää huhtikuussa. 

Olemme itsekin eurooppalaisia ja tottuneita italialaisiin. Emme osaa odottaa samanlaista mielin-kielin-palvelua, mihin amerikkalaiset ovat tottuneet. Moni kritiikki kohdistui myös siihen, että ulkomaalaisten kanssa oli niin vaikea tulla juttuun.

Uskon vilpittömästi, että meidän rennolla asenteella kyllä nautitaan lomasta!



Olen onneksi viime aikoina lukenut muutaman rohkaisevan kokemuksen MSC-varustamon risteilystä, joten se vähän helpottaa. Tässä linkit Lähtöselvitetty-blogin Välimerenristeilyyn ja Elämää ja Matkoja -blogin Lähi-idän risteilyyn:

Elämää ja Matkoja:
MSC Fantasia - risteily tuhannen ja yhden yön maisemissa osa 1
MSC Fantasia - risteily tuhannen ja yhden yön maisemissa osa 2

Lähtöselvitetty: 
Risteilyfanin kuolema (MSC Splendida)
Risteilyfanin paluu (MSC Splendida)

Lue myös
Lähinnä Kauempana arkistosta:


Miltä meidän suunnitelmat kuulostaa? Onko sinulla kokemusta MSC Cruisen risteilyistä? Miten teillä meni ja mitä kannattaisi ottaa huomioon?

Kaikki kuvat otettu Karibian risteilyltä Carnival Glorysta vuonna 2014. 

56 kommenttia:

  1. Tosi hyvä postaus!
    Täytyy tutustua tähän ihan ajan kanssa :)
    Me ollaan (5 hlö) mietitty just tätä, kun lapset tykkää risteillä ja kotimaiset vaihtoehdot on koluttu viimeisintä peränurkkaa myöten ja monta kertaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elisa! Mahtavaa, että osui kohdalleen!

      Aijai, yritän nyt olla innostumatta liikaa. Mutta suosittelen tutustumaan Karibian risteilyihin! Minusta se on niin helppo tapa reissata lasten kanssa ja samalla näkee upeita paikkoja. Ja se ruoka... Karibia vei edellisellä kerralla meidän sydämet <3.

      Cruise.com on hyvä sivusto aloittaa selailu. Samoin Risteilykeskuksella on ainakin MSC:n risteilyt saman hintaisia kuin netissä.

      Ja sama juttu meillä, Itämerellä on risteilty eessun taassun lukemattomia kertoja... mutta ei me vieläkään olla niitä lopetettu. Vaikka onhan ne purkit liikuttavia Karibian risteilijöiden jälkeen. :D

      Poista
  2. Minä niin myötäelän näissä suunnittelussa. Samaan aikaan myös ahdistuneena yritän käyttää yöaikani yhtä fiksusti. Hyvä reissu teillä tukee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mirkka! Ja tuleehan siitä hyvä reissu. Jännä tunne, kun samaan aikaan ahdistaa kun reissu lähenee mutta haluais jo päästä lähtemään. :D

      Poista
  3. Olipas kattava postaus! Toivotaan että pelot kylmistä ja huonoista ruoka-annoksista eivät käy toteen, eikä mikään muukaan pelkolistalta :) Joskus olisi kiva lähteä risteilemään, ei ehkä vielä ämpärilistan ensimmäisenä tällainen mutta ehkä vielä joskus! Voisi olla kyllä ihanan rentouttavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mira! Toisaalta näen tämän myös mahdollisuutena. Kun odotukset ei ole pilvissä, ei tule luotua liian suuria kuvitelmia matkan suhteen. Nyt on isot mahikset yllättyä positiivisesti. Pitää oma asenne pitää vaan leppoisana, eikä nipota ainakaan turhista. Odotan kovasti jo rentoutusta... aaaah!

      Poista
  4. Karibian risteilyt on alkaneet kiinnostella parin viime vuoden aikana. Varsinkin kun on päässyt näkemään, kuinka niitä hulppeita risteilijöitä väsätään Turun telakalla. Tosin omalla listalla risteily saa vielä odotella, mutta joku päivä vielä! Siksi onkin kiva päästä fiilistelemään näitä teidän suunnitelmia ja myöhemmin lukea, kuinka tämän kertainen matka sujui. Toivottavasti nuo kritiikit eivät toteudu, ainakaan noin radikaalisti, teidän reissulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, onkin varmasti mielenkiintoista nähdä ne kaunottaret telakalla! Nyt onkin hyvä kerätä vinkit ja fiilikset pokkariin, niin voi sitten tarpeen tullen muistella. :)

      Toivottavasti tosiaan suurin osa kritiikeistä on ollut liioittelua. Ja kyllähän se pitää todeta, että edullinen hinta ei anna odottaakaan sitä wow-efektiä, mikä niillä varsinaisilla luksusristeilijöillä on. Pitää maksaa enemmän, jos sitä haluaa. Meidän budjetti riitti tähän. :)

      Poista
  5. Hyvältä kuulostaa ja varmasti kaikki menee ihan hyvin! Ei ole kokemuksia tuollaisilta risteilyiltä, mutta luulen, ettei ruoka ole niin huonoa mitä netissä ihmiset ovat kirjoittaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen myös, että meille se ruoka kelpaa oikein hyvin! Toki buffetruoka on aina buffetruokaa. Onneksi sentään pitsaa on kehuttu parhaimmaksi mitä saa Karibianmerellä!

      Poista
  6. Juuri tein ihan taulukkoa eteläisen Karibian risteilyistä vs. meiltä vielä käymättömät saaret ja tällä hetkellä mahdollisesti ensi talveen sijoittuvaa risteily johtaa Costan 2 viikon risteily, jossa olisi 8 meille uutta kohdetta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, 8 uutta kohdetta yhdellä risteilyllä! Tosiaan teidän matkahistorialla siinä on jo aika hyvin osumia. :) Onko kahden viikon risteilyssä minkä verran satamia vs meripäiviä? Tuo eteläinen reitti se varmaan olis meillekin sitten mahdollinen seuraava steppi.

      Poista
  7. Siitä tulee ihan huippureissu! Tykkäsin sivustaseuraajan roolissakin niin paljon Risteilykeskuksen tavasta hoitaa asiat, että itsekin tulis todennäköisesti käännyttyä heidän puoleensa, kun risteily tulee ajankohtaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä uskon myös, mutta sitten heikkona hetkenä nostaa huoli vähän päätä. Luin tänään taas arvosteluja ja on siellä annettu tosi paljon erinomaistakin palautetta! Risteilykeskukselle olen soittanut matkamessujen jälkeenkin ja homma niillä kyllä toimii.

      Poista
  8. Juu, tiedätkin varmaan pelkoni ja mielipiteeni MSC:stä, joten mielenkiinnolla kuulen sitten omat kokemuksesi reissusta. Itse asiassa juuri tuo palvelu on yksi huolenaiheeni, sillä juuri se on minulle matkoilla tärkeää. Itse asiassa viimeisimmälläni Karibian risteilyllä ns. henkilökohtainen palvelu jäi hyvin vähäiseksi suuren matkustajamäärän takia, joten varasimme Risteilykeskuksen kautta Välimeren risteilyn Norwegian Epicin The Haven -sviittiluokassa. Meillä on aiempaa kokemusta kyseisestä sviittiluokasta, joten olen varma, että saan siellä juuri sitä palvelua, jota matkoillani kaipaankin.

    Anyway, MSC Divina on nätti laiva ja teidän reittinne on mahtava. Maho Beach oli meilläkin reittikohteena lokakuussa 2014, mutta laivamme joutui vaihtamaan kurssia joten missattiin Maho Beach. Nauttikaa siis meidänkin puolesta ko. kohteesta ja uskon, että tykkäätte risteilystäkin, kun olette oikealla asenteella liikkeellä ja tiedätte hieman, mitä odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävit kyllä mielessä, kun noita epäkohtia listasin! :) Me ei olla niin tottuneita henkilökohtaiseen palveluun, joten meidän kohdalla ei varmasti siitä tule isoa järkytystä. Suuret huomionosoitukset saattavat alkuun tuntua jopa kiusallisilta. :D Mutta voin uskoa, jos on tottunut palveluhenkilöstön hemmotteluun, niin siitä ei vaan ole paluuta "perustasoon".

      Me keskitymme joka tapauksessa omaan lomaamme ja teemme siitä varmasti ihanan! Nyt vaan peukut ja pottuvarpaat pystyyn, että mikään trooppinen myrsky ei estä meitä menemästä St Maartenille...

      Poista
  9. Kiinnostaa kovin nämä risteilyt mutta Karibialla tuo toinen tekemäsi risteily meksiko jne. Toivottavasti valitukset ei toteudu teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime reissun reitti oli kyllä tosi hyvä ja sitä ainakin voin suositella lämmöllä! Onneksi palautteita on tosi hyviäkin, joten toivotaan että suurin osa valituksista on vain eurooppalaisuuteen tottumattomilta jenkeiltä... (mm. yksi valitus koski "eurooppalaisia annoskokoja")

      Poista
  10. Toivottavasti laiva ja reitti tulee olemaan mieluisia. Lasten kanssa taatusti risteilyhommat toimii varsinkin, jos aktiviitetit osoittautuu mielekkäiksi. Jään innolla odottelemaan, minkä tuomion ravintolatarjonta saa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten kanssa risteilyhommat rulaa! Vaikka toisenlaisissa reissuissa on sitten omat hyvät puolensa.

      Mä toivon, että kyse on vaan italialaisen ja usalaisen välisestä kuilusta...

      Poista
  11. En minäkään ihan hirveästi olisi huolissani noista "eurooppalaisista tavoista". Toki yhdysvaltalaisilla on omat juttunsa, mutta itse olen ainakin tottunut kaikenlaiseen. Aikoinaan Carnivalilla satuin hampurilaisjonoon, missä eräs yhdysvaltalaismatkustaja moukutti aasialaista kokkia, kun tämä laittoi juuston hampurilaispihvin päälle vasta paistamisen jälkeen, eikä paistamisen ajaksi. Minua ero ei olisi voinut vähemmän kiinnostaa. Kaikki tuollaiset kuitenkin aina kirjoitetaan arvioihin.

    Ruuhkat olivat MSC:llä kovempia kuin mihin olin Carnivalilla tottunut. Risteilykeskuksen Petri Sirén tosin selitti sitä sillä, että Välimeren risteilyllämme oli selvästi Karibian risteilyjä viileämpää, jolloin ihmiset pakkautuvat kaikki sisälle. Karibialla taas ihmiset viettävät aikaa ulkokansilla, jolloin ruuhkia ei pääse samalla tavalla syntymään.

    Minä uskon, että teille tulee tosi hyvä risteily. Ei kannata liikaa murehtia etukäteen, vaan nauttia matkasta ja mahdollisuudesta olla siellä. Jos haluaisi kaiken olevan ihan täydellistä, kannattaisi ehkä valita joku vielä kalliimpi vaihtoehto, mutta sitten puhuttaisiinkin jo ihan eri budjetista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just tuo hampparijuttu on hyvä esimerkki, mitä mä kans ainakin osittain toivon olevan valitusten taustalla. Että kun on totuttu tiettyyn juttuun niin on hirveän vaikea sulattaa muuta. Ja Karibian risteilyissä on niin vanha perinne jenkeissä, että eurooppalainen kilpailija saattaa tuntua tosi oudolle - odotukset ei kohtaa.

      Uskon kyllä, että tuollakin on enemmän ruuhkaa. Viimeksi saatiin nauttia poikkeuksellisen väljästä risteilystä ja nyt aluksen varaustilanne on tosi täysi. On mahdollista, että risteillään lähes loppuunmyydyllä laivalla. Mutta asenne pitää sit virittää sen mukaan.

      Jännä, miten nopeasti se budjetti olisi kohonnut, jos oltaisiin valittu eri varustamo. Meitä rajoitti myös tuo päähänpinttymä St Maartenista, mutta edes Carnivalilla ei ollut nyt antaa kilpailukykyistä hintaa.

      Kiitos tsempistä, Katja. Kiva, että ehdit kommentoimaan Espanjasta. On kiva päästä sitten vertaamaan kokemuksia reissun jälkeen!

      Poista
  12. Nyt on kyllä huolellista valmistautumista, pohjakarttojen opettelusta lähtien! Ei kannata liikaa stressata, sillä teillähän on hyvällä mallilla jo reissuun valmistautuminen. :) Mielenkiintoinen postaus, tällaisia ei usein näe, mutta ei ainakaan vähennä omaa Karibian risteily -kuumetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö kuulostakin ihan hullulta, mutta voin sanoa, että pohjapiirrosten syynääminen ennen reissua kannattaa! Viimeksi oli aivan valtavasti hyötyä siitä, kun jo laivaan astuessa suurin piirtein tiesi, missä mitäkin on. Se laiva kun on JÄTTILÄINEN ja helposti eksyy. Varsinkin tämmöinen suuntavaistoton.

      Mutta totta, nyt stressi ja huoli pois ja asiat järkkääntyy kyllä. Alan vaan risteilykuumeesta itsekin nauttimaan! :)

      Poista
  13. Nyt tänä vuonna ei varmaankaan päästä risteilemään kun meille on tulossa perheenlisäystä, mutta tulevaisuudessa se on haaveena kyllä. Mielenkiintoista pohdintaa, aloin oikein miettimään kuinka tärkeää on tehdä vähän taustatyötä ennen kuin varaa risteilyn. Ja itselleni tule mieleen sama mistä mainitsit; jos suurin osa matkustajista on Euroopasta niin ehkäpä sulaudutte joukkoon ilman ongelmia. Huono ruoka on kyllä sitten jo ikävämpi juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpa ihana kuulla perheenlisäyksestä! Onneksi olkoon!

      Kyllähän risteilylle voi lähteä ilman isoja selvittelyjä, on ne yleensä niin hyvin järjestetty. Mutta risteilystä saa ihan hirveän paljon enemmän irti, kun ekat päivät ei mene pöllöilyyn. Viimeksi otin selvää aivan älyttömän paljon ja opettelin tosiaan ne pohjapiirustukset - enkä ollenkaan suotta. Tiedettiin jo ennen risteilyä kannet, mihin yleensä kukaan ei löydä, piilossa olevat porealtaat ja muut aika hyödylliset vinkit.

      Ruoka ei varmasi ole mitään Michelin-tasoa ja varsinkin buffet on aina haastava laivalla. Syöminen kuitenkin on iso osa risteilyn viehätystä, joten jos se on aivan ala-arvoista, on se iso miinus. Onneksi sentään pizzaa on kehuttu poikkeuksetta parhaimmaksi, mitä Karibianmereltä saa, joten ainakin sitä odotan. :)

      Poista
  14. Kiva lukea välillä tällaista suunnittelujuttua ja mietteitä ennen matkaa! On mielenkiintoista verrata sitten jälkikäteen miten jutut toteutuivat ja minkälaisia yllätyksiä tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kirjoittanut nyt niin paljon vanhoista jutuista, joten on kiva kohdistaa katseet vaihteeksi tulevaan! Ja samaa ajattelin itsekin, on hauska verrata odotuksia ja toteutumista sitten jälkikäteen. Toivon paljon positiivisia yllätyksiä. :)

      Poista
  15. Seuraan mielenkiinnolla, koska omat kokemukseni on ainoastaan Royal Caribbeanilta. Oikein mukavat satamat teillä tulossa ja kaiken kaikkiaan oli mukava lukea tällainen suunnittelupostaus :-) Hyvää reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rami! On kyllä kiva lähteä piiiiitkästä aikaa risteilemään ja jännä vertailla kahta varustamoa toisiinsa.

      Poista
  16. Mukava lukea tällaista suunnittelupostausta, varsinkin kun omat suunnitelmat pakkaa olemaan sellaisia "last minute" juttuja. Nämä Karibian risteilyt toki vaativat jo varaamistakin ennakkoon.

    Toivottavasti reissustanne tulee mukava ja pääset sitten kertomaan kokemukset täällä reissun päätteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karibian risteilylle olis periaatteessa mahdollista lähteä viime minuuteilla, mutta sitten olisi hyvä olla jo valmiiksi Miamissa. :) Tai kai niitä äkkilähtölentojakin on mahdollista saada, mutta hinta voi olla yllätys.

      Pitää kyllä vertailla reissun jälkeen, että miten ennakkofiilikset toteutui. Ei nyt ole ainakaan odotukset liian korkealla, vaikka kovasti tietenkin reissua jo odotetaan.

      Poista
  17. Sen verran monet bloggaajat ovat parin viime vuoden aikana näistä risteilyistä kirjoittaneet, että on tullut fiilis, että olisi mukava joskus itsekin lähteä. Minuakin kiehtoisi tuo ranta, jossa pääsisi kuvaamaan koneita lähietäisyydeltä. Muutenkaan en ole tuolla suunnalla reissannut, kun aina tulee lähdettyä Itään. Jos saisin reissukaverin, niin voisin mielelläni toteuttaa tällaisen reissun myös ja samalla tutustua Jenkkien rannikkoon. Yksin tuollainen ei niin paljon houkuttele. Olen mielissäni siitä, että näistä kirjoitellaan paljon, niin pystyy suomeksi lueskelemaan ennakkoon ja pohtimaan, millaisen reissun itse haluaisi joskus tehdä :). Mukavaa matkaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maho Beach oli tosiaan meillekin ehdoton! Edellisellä kerrallakin yritettiin saada se reittiin, mutta se ei sillä kertaa sopinut yhtälöön. Nyt se oli melkeinpä niin, että St Maarten reitille tai ei lähdetä ollenkaan. :D Nyt pitää toivoa, ettei mikään hemmetin myräkkä estä menemästä St Maartenille...

      Poista
  18. Unelmissa on jo usean vuoden aikana ollut Karibian risteily. Johonkin se risteily aina jää kun tulee lentojen huipputarjouksia jonnekin ihan muualle pallonpuoliskolle. Mielenkiinnolla kyllä jää odottelemaan teidän kokemuksia risteilystä! Olit ainakin tehnyt huippuhyvää ennakkotyötä asian eteen.
    Jenkkien kirjoittelua en tulkitsisi niin vakavana, koska he (siis osa heistä) valittaa asioista hyvin herkästi. Ja me hieman vähempää tottuneet, voimme kokea asiat aivan toisenlaisina kuin he. Tosin monelle Karibian risteily on once in the lifetime-kokemus ja odotuksetkin ovat sen mukaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä. Mä vähän toivon myös, että kyse olisi juuri tästä kulttuurierosta. Jenkit valittavat ehkä herkemmin eteen tulleista pienistäkin jutuista ja arvostavat syvästi hyvää, henkilökohtaista palvelua. Me kun saatetaan jopa vaivaantua "liian hyvästä" palvelusta ja small talkinkin kanssa saa alkuun tehdä kovasti töitä. :)

      Mutta varmaan jossain vähän perääkin on. Edullinen risteily on edullinen risteily. Jos haluaa kunnon hemmottelua, on otettava risteily sieltä kalliimmasta päästä. Mä haluaisin uskoa, että tämä on meidän tyyppisille reissaajille ihan hyvä valinta!

      Poista
  19. Minäkin haaveilen uudesta Karibian risteilystä. Katselen juuri syksylle sellaista, mikä kiertäisi ABC-saaret ja Haitin. Näihin aikoihin yleensä tulee Finnairin suorat lennotkin tarjoukseen, joten pian saa nähdä toteutuuko reissu. Toivotaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, toivottavsti lentotarjouksia tulee tuohon suuntaan! Tekiskö mieli taas Carnivalille? Teillähän on aiemmat risteilyt sieltä, niin taidatte saada jo jotain tasohyvityksiä? Toisaalta on kiva sama varustamo, niin tietää jo käytännöt etukäteen. Toisaalta taas vaihtelu virkistää! Ja jotkut varustamothan antaa niitä "status matchejä" mutta siihen taitaa tarvita jo melko hyvän statuksen.

      Poista
  20. Risteilykokemuksia on aina kiva lueskella! Itse kun niistä vasta haaveilee. Valinnanvaikeushan näissä aina on. Onneksi on blogit, niin voi sitten kokemusten ja suositusten perusteella valita omansa.

    Ihanaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Lotta! Kohta ne Karibian turkoosit vedet meitä kutsuvat!

      Poista
  21. Kiitos Kati kattavasta infopaketista. En ole koskaan ollut Karibian risteilyllä, mutta se olisi sellainen once in the lifetime kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Merja! Karibian risteilyjen hinnat tuntuvat tippuvan kovaa vauhtia kun kilpailu kiristyy. Ei se ole mielestäni ollenkaan niin kallista, kuin etukäteen kuvittelin. Toki sesonki- ja reittieroja löytyy. Mutta jos yhtään Karibian risteilyt kiinnostaa, niin kannattaa katsella netin tarjouksia (ja nostattaa matkakuumetta blogeista!).

      Poista
  22. Voi ei, että lentojen ostamisen jälkeen alkaa ale! niin turhauttavaa! Minä olen lakannut lukemasta trip adversereita hotellien varausten yhteydessä. Ihmiset on niin erilaisia, että valitettavaa on jokaisella eri asiasta. Kuten sanoit, rennolla asenteella voi nauttia lomasta, vaikka puitteet eivät olisikaan sataprossaisesti luxusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lennot nyt ei niiiiiiin merkittävän paljon halvempia sitten ollut, mutta sen verran kuitenkin, että päähän otti!

      Se on ihan totta, että ihmiset ja niiden odotukset on niin erilaisia, että joskus on vaikea sanoa mikä palaute on ollut ihan oikeasti valituksen arvoinen. Olen ihan varma, että oma asenne pitää olla kunnossa. Toki virheet pitää pyytää korjaamaan, mutta ei kannata pilata omaa reissua kaikesta nihkeilemällä.

      Poista
  23. No empä tiennyt että löytyy omat uutiset ja apitkin laivahommiin haha. Mahtavaa tiedon jakamista näppärästi tänäpäivänä ja aina löytyy pari jotka kommentoi vaikka paratiisistakin että tyyny ei ole nyt hyvin :)

    - Maria - http://www.tinytrek.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheheh, joopa! Karibian risteilyt on niin iso bisnes ja liikuttaa niin valtavaa määrää turisteja, että risteilyhulluille löytyy vilkkaat foorumit. Ja hyvä niin, sillä niissä jaettava tieto on tosi tärkeää! Varsinkin meikäläisille, jotka lähtee risteilylle kaukaa eikä jenkkikulttuuri ole niin tuttua. Mutta sitten taas sitä tietoa just välillä on vähän liikaakin... Jos lukee valituksia muhkuraisesta tyynystä, ei voi olla miettimättä, että KUINKA muhkurainen se on, kun pitää siitä ihan erikseen kirjoittaa?!

      Poista
  24. Kiitos postauksestasi...me juuri kotiuduimme Royal Caribeanin Dubain risteilyltä ja taisi pieni risteily kärpänen purasta.. 😊 kovasti kiinnostais Karibia ja nimenomaan juurikin tää Maho beach ja hinnat tällä risteilyllä tuntuis olevan "kohallaan"...kovasti tekis mieli jo tarttua tilaisuuteen ja varata syksylle...saas nähdä.. 😀 mielenkiinnolla odotan postaustasi reissun jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei ihana, että löysit tänne! Voi että, Dubain risteily on ollut varmasti huikea! Nyt kun on kohta käynyt kaksi kertaa Karibialla ja olen lukenut paljon hyviä kokemuksia Dubain risteilyistä, niin on kyllä kieltämättä alkanut houkuttamaan!

      Karibialla oltiin viimeksi Carnivalilla joten ihan hauska myös vertailla sitten kahta eri varustamoa. Mitä te muuten tykkäsitte Royal Caribbeanista? Ja mikä teidän reitti oli?

      Onneksi huhtikuu tulee pian ja varmasti ekat postaukset tulee jo ennen vappua! Toivotaan, että kaikki menee hyvin. Jännittää jo vähän. :) Kerron kyllä sitten kattavasti kaiken ja lisää saa (ja pitää!) kysyä! Eikö ole jännä, miten näihin risteilyihin jää koukkuun!

      Poista
  25. Hurjasti on MSCsta kommenttia ja valitusta ja meitakin Briteissa varoitellaan Etelaeurooppalaisten hulinoista ja tapojen puutteesta. Mutta kun Britit jonottaa kiltisti jne niin totta kai Italomeno saattaa arsyttaa. Ja kahvin puute iltaruuan paatteeksi ruokasalissa, kuulemma. Ja monta pienta ruokalajia kolmen sijaan. Itse kyllakin tykkasin syoda BoraBora buffassa enemman, sai niin paljon kuin halusi ja etnoruokaa tarjolla - seka ihana pizzauunialue.

    Itse siis olin Splendidalla lyhyella kokeiluristeilylla viime Syyskuun alussa, Hampurista LeHavren kautta takaisin Britteihin, Southamptoniin. Tosi hyva reissu, joskin laiva olikin kylla taynna paa-osin Saksalaisia ja Britteja (matkatoimistoalan ammattilaisia), joiden kanssa jaimme pois ja muut matkalaiset jatkoivat viikon risteilyaan.

    Syyskuun alussa ei ollut lapsia siis reissussa nimeksikaan, joten veikkaisin MSCn palvelun/kokemuksen riippuvan hyvin siita missa risteillaan ja mihin aikaan vuodesta. Ja tietysti jos oletuksena/vertauskohteena on jenkkifirman risteily, niin eihan sellaista tuolla saa. Itse kylla aion matkustella heilla uudemman kerran, varsinkin kun uusi alus Meraviglia tulee tana kesana. Sitten on viela tuo Miamiin valimeren alkutuuletusen jalkeen siirtyva Seaview, joka on myos tosi mielenkiintoinen alus.

    Mukavaa MSC matkaa! (bloggasin muuten tuosta Splendidan reissusta jos Enkunkieli luistaa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sanna! Kiitos mahtavasta viestistäsi! Pääsin vasta nyt vastaamaan, kun palattiin reissusta kotiin. Kiva lukea muidenkin kokemuksista!

      Täytyy sanoa, että omat murheet olivat aiheettomia! Toisaalta - odotukset eivät olleet myöskään liian korkealla vaan osasi odottaakin jotain pieniä ryppyjä. MSC Divina oli ehdottomasti hyvä (ja niin kaunis!) risteilijä ja voisin mennä uudestaankin, mutta ihan puhtain paperein ei siltikään selvinnyt. Kunhan saan ajatukset jäsenneltyä, niin blogiin teen kyllä syväluotaavat analyysit.

      Näköjään MSC:llä on kovat tavoitteet Karibian suhteen ja aikovat rohmuta markkinaosuuksia. Ja kova niillä on kyllä tekemisen meininki. Karibialla kosiskelevat lapsiperheitä (lapset matkustavat "ilmaiseksi"). Lasten riehuminen ei mielestäni siltikään ollut liian häiritsevää.

      Me ollaan aiemmin käyty jenkkiläisten "Viikkarilla" Carnivalilla ja monen asian suhteen ränkkään nämä samalle viivalle. MSC on vielä Carnivaliakin edullisempi joten odotuksetkin pitää asettaa sen mukaan.

      Meravigliaa odotan kyllä itsekin, en vaan tiedä milloin budjetti sallii taas ristielyn. :) Mutta MSC:stä ylipäänsä jäi oikein hyvä mielikuva! Pystyn suosittelemaan (ainakin budjettimatkailijoille)!

      Etsinkin sun bloggauksen Splendidasta luettavakseni, se taisikin olla sisaralus joten käytännöt varmaan ihan samalla tavalla.

      Aurinkoista kevättä, Sanna!

      Poista
    2. Niin ja se jäi sanomatta, että mä en tuolla havainnut jonoissa ohittelua. Tosin jonoja ei kovin paljon ollutkaan, PAITSI satama-aamuina oli buffetissa aivan valtava ryysis. Kahvia sai buffetista 24/7 mutta me ei edes kysytty illallisella pääruokasalissa, olisiko saanut kahvia. Kai ne olis hakeneet, kun hakivat yläkerran baarista alkudrinkitkin. :)

      Mutta kävin lukemassa sun Splendida-juttuja! Vaikka oltiinkin erityyppisellä risteilyllä, niin paljon samoja huomioita! Ja hyvin samannäköinen laiva on Splendida kuin Divinakin. Italomeininki upposi meihin oikein hyvin ja kyllä matkustavat amerikkalaisetkin näyttivät tyytyväisiltä. :)

      Poista
  26. Voi että...olipas mahtavaa osua tänne nyt pitkästä aikaa ja olitkin tuohon jo pikaisesti kuulumisia laittanut... ☺ mä en oon muka ehtiny vastaamaan ja oonkin monesti miettiny että oletteko matkan jo tehneet... meillä siis siellä Dubain risteilyllä reitti oli Dubai-Khasab-Muscat(2pv)-meripäivä-Abu Dhabi-Dubai. Kyllä me tykättiin Royal Caribeanista, mutta vertailukohtaahan meillä ei oo, koska tää oli ensimmäinen risteily. Sinäänsä laiva oli ensialkuun pieni pettymys pienen kokonsa sekä "ei niin luksus kun oli mielikuva" suhteen, mutta niihinkin silmä tottui...tosiasiassa, alushan on kuulema Royal Caribean pienin ja vanhoin liikennöivä risteily alus ja kyllähän se vanhuus näkyi mm.sokkeloisuutena...
    Mielenkiinnolla jään odottamaan postaustasi reissusta...olitteko Maho beachilla?? ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattuipa sopivasti, kiva että osuit paikalle nyt! Pitää yrittää saada risteilyanalyysi (heh) puristettua kokoon mahdollisimman pian. Käytiin Maho Beachillä (huikea!) ja ajeltiin koko St Maarten/Martin saari ympäri.

      Teillä on ollut kyllä kiva reitti ja mahtavaa tuo, että Muscatissa ollut 2pv. Karibialla välillä harmittaa, kun päivät on niin lyhyitä.

      Royal Caribbeanista olen kyllä kuullut paljon kehusanoja, mutta varmasti siinäkin merkkaa just omat odotukset. Vaikka itse loma olisi ollut ihan superhyvä ja kaikin puolin onnistunut, niin voihan silti olla pettynyt joihinkin seikkoihin. Ja niinhän se on, että kun silmä tottuu ja itse keskittyy siihen olennaiseen (lomailuun!) niin epäolennaisuudet unohtuu. :)

      Moni on kyllä sanonut, että pienellä risteilijällä on se hyvä puoli, että laiva on helpommin otettavissa haltuun eikä siihen paikasta toiseen vaeltamiseen mene niin paljon aikaa. Eikä myöskään matkustajakapasiteetti ole ihan niin valtava... Mutta toi sokkeloisuus on hyvä pointti. Mun mielestä tämä MSC Divina oli todella selkeä ja helppo laiva, selkeämpi kuin Carnival Glory, jossa oli enemmän sokkeloisuutta. Vaikka Divina huomattavasti isompi kuin Glory.

      Vaikka me oltiin tosi tyytyväisiä MSC Divinaan, niin ei tämä samanlainen elämys kuitenkaan ollut kuin se ihan eka, kun kaikki oli täysin uutta ja ihmeellistä. Hienoja risteilyjä silti molemmat ja molemmille voisin palata uudemman kerran. Mutta olisi hauska myös kokea Royal Caribbean ja voisi sitten vähän vertailla kuinka paljon todellisuudessa on eroa budjettiristeilyllä ja luksusristeilyllä. :)

      Poista
  27. Tunnistan tästä paljon samoja mietteitä mitä itselläkin oli. Ensinnäkin ne lennot.. noh ajankohta on Spring Breakin aikoihin, joten lennot oli kalliit. Meillä kävi tuuri kun päätettiin vasta tammikuussa, että lähdetään maaliskuun puolivälissä reissuun, joten suorat lennot oli noin 530e/hlö.

    Ruoka ei risteilyllä tosiaan ollut ihan hirveän ihmeellistä, mutta ihan tarpeeksi hyvää ettei todella tarvinnut olla nälässä. Mitä henkilökunnan töykeyteen tulee, niin se on varmasti lähinnä jenkkien käsite, kuten itsekin kirjoitit jossain kohtaa. Itäblogista tuleva henkilökunta on hyvin erilaista keskustelutyyliltään USA:n verrattuna, mutta palvelussa ei ollut moitittavaa.

    Yksi mikä risteilyssä voisi olla palautteen arvoista oli 18. kerroksessa ollut exclusive deck. Meillä oli Aurea-hyttiluokan puolesta pääsy sinne, mikä oli miellyttävää, mutta siellä sijainneet rantamakaamot (ne sellaiset löhöluolat) oli erillismaksullisia! Niinkuin että MITÄ. No, tämänkin kanssa pystyi elämään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *Itäblokista, ei itäbloGista.

      Poista
    2. Me ostettiin muuten suorat lennot kans hieman yli 500 eurolla. Kauhee metsästäminen oli, herranjesta sentään.

      Ihan samaa mieltä ruoasta, että kokonaisuudessaan ei mitään älytöntä wow-elämystä tullut, mutta meidän makunystyröille sopi aivan hyvin. Oltiin koko ajan ähkyssä. :D En kokenut varmaan kertaakaan huonoa palvelua ja päinvastoin, meille ja lapsille juteltiin kivasti aina. Suurin osa meidän kohtaamasta palveluväestä oli malesia/filippiinit/indonesia/intia -osastolta.

      Olipas erikoinen tuo 18. kannen hinnoittelupolitiikka! Hauska nimi muuten tuo rantamakaamo :D Paljonko sellainen löhöluola maksoi? Ei varmaan kauheesti, mutta silti ymmärrän ihmettelysi... Muutenkin minusta oli hieman enemmän erillismaksullisia juttuja Divinalla kuin vaikka edellisellä risteilyllämme Carnivalilla. Illallisellakin matkaseurueesta yksi meinasi vahingossa tilata erillismaksullisen ruoan, kun ei huomannut dollareita siinä ruokalistan sivussa...

      Kapteeni oli kyllä minusta hauska piristysruiske ohjelmistossa. :)

      Yritän saada nyt viikonloppuna puristettua kasaan ensimmäisen risteilyanalyysin. Pääset sitten vertaamaan teidän ja meidän kokemuksia ristelystä. Ja hauska varmasti vähän seurata, oliko Aurea-kokemus kuinka paljon parempi kuin meidän Fantastica. Ne spa-jutut jäi meiltä välistä, sillä hinnasto oli aika hurja... teille taisi kuulua spa-osastolta hyttiluokan hintaan kaikkea?

      Poista

Tulen iloiseksi kommenteista, anna siis palaa!

INSTAGRAM @lahinnakauempana


Pysy ajan tasalla uusista julkaisuista

COPYRIGHT

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017