keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Ensimmäistä kertaa yksin matkoille?

Kyllä. Täytän ensi vuonna jo 40 vuotta enkä ole koskaan matkustanut yksin. Oikeastaan mihinkään. En oikein muutenkaan osaa tehdä asioita yksin, on mukavampi kun on joku kaverina. Ravintolassa käyminen ilman seuraa on lähestulkoon painajainen eikä minun tule lähdettyä edes teatteriin tai elokuviinkaan ilman vierustoveria. Kotona kyllä tykkäisin olla yksin mutta se taas on tosi-tosi-tosi harvoin mahdollista.

Tähän asti en ole koskaan kaivannut soolomatkustelua. En ole oikeastaan tullut edes ajatelleeksi, että voisin matkustaa myös ilman matkakaveria. Olen ollut täysin tyytyväinen ja iloinen matkaseurasta, sitä kun on viime vuosina ollut hyvin tarjolla.

Ja onhan se porukassa matkustaminen mukavaa. On juttuseuraa, suunnistuskaveri ja joku joka vahtii kamoja kun pitää käydä veskissä.



Miksi siis yhtäkkiä kaipaan yksin maailmalle? 

Heti alkuun haluan tehdä selväksi, että rakastan perhettäni hyvin paljon. Nuo pari pikku palleroistani ja mieheni ovat elämäni peruskallio. Suolaa ja pippuria, sokeria ja hunajaa. Ei tässä millekään pakomatkalle ole (vielä) tarve.

Mutta miehen työn luonteen vuoksi olen paljon lasten kanssa yksin ja arki on usein niin hektistä, että pitää kalenterista varata aika omille ajatuksille. Se uuvuttaa.

Lapset ovat ihania mutta vielä pieniä ja tarvitsevat paljon äitiä. Haluavat olla ihan lähellä, jatkuvasti. Haluavat minulta jotain, ihan koko ajan. Meteli on välillä jopa kahden lapsen taloudessa kova, kun molemmat haluavat juuri sillä sekunnilla iltapalaa - vaikka viisi minuuttia sitten ei ollut vielä nälkä.


äiti-äiti-äiti saa tulla pyyhkimään!
äiti-äiti-äiti maito kaatui pöydälle!
äiti-äiti-äiti mä haluun kattoo pädiä!
äiti-äiti-äiti kato mitä mä osaan! kato nyt! kato ihan koko ajan!

Ja toinen roikkuu kirjaimellisesti helmoissa, että pitäisi nostaa syliin. Tuo pieni poika on niin äidinkipeä, että voisi olla vaan mun kainalossa päivin öin. Mutta kun ei ihan koko ajan voi pitää sylissä.

Enkä edes vessaan pääse yksin.


Rakastan matkustelua lasten kanssa - koko perheellä. Tokihan se on välillä ihan jäätävän raskasta ja saattaa sisältää vaikka minkälaista säätämistä. Mutta enimmäkseen meillä on hauskaa, jännittävää, mukavaa, normaalia, erilaista, loma-arkea, kaikkea.

Sitten joskus taas perhematkailu yllättää meidät vanhemmatkin, kun lasten kanssa lomailu on helppoa ja mukavaa.

Miehen kanssa kahdestaan matkustelu on tärkeää ja luontevaa. Luksusta! Yhteen liimaavaa. Viime syksynä kuhertelimme Ateenassa ja tulevana syksynä on tulossa hieman toisenlainen reissu kauan haaveilemaani Kiovaan sekä Tsernobyliin. Meitä odottaa suorastaan seikkailu!

Toisille oman miehen kanssa laatuajan saaminen on ihan peruskauraa, mutta meille se on harvinaista herkkua ja sitä varten pitää tehdä paljon järjestelyjä. Siksikin sitä osaa arvostaa. Olemme lasten saannin jälkeen päässeet kaikesta huolimatta kolmelle ulkomaanmatkalle kahdestaan. Ukrainaa joudutaan vielä tovi odottelemaan.


Kaverin kanssa matkustelu on sitten toisella tavalla mielekästä. Matka saa ihan toisenlaisen hupivaihteen päälle ja on mukavaa vaihtelua reissaamisen dynamiikkaankin. Mies saa kotona lasten kanssa laatuaikaa, eikä äiti ole rohmuamassa kaikkea huomiota. On myös mukava tuntea ikävää (puolin ja toisin) ja palata kotiväen luo.

Tälle vuodelle ei ole (vielä) yhtään kaverireissua sovittu, mutta eiköhän joku tilaisuus aina tule eteen. No, joku Tallinnan risteily tulee ainakin buukattua kaveriporukalle.


Niin ja onhan keväällä tulossa myös Tyttären kanssa kahdestaan reissu Berliiniin, mutta... tätä tuskin tarvitsee edes perustella. Se ei ole sama asia kuin matkustaisi yksin. Varsinkin kun menemme Berliiniin tapaamaan siellä asuvia kavereitani.

Ihan alkuun ajattelin, että tämä olisi ollut minun ensimmäinen melkein-yksin-tehty-matka. Että vaikka määränpäässä odottaisi seura ja tukikohta, niin olisin edes suoriutunut matkoista yksin. Mutta Tytär kuuli ehdotukseni miehelle, innostui välittömästi ja vaati päästä mukaan. Hyvä on, voisihan sekin olla hauskaa!

Odotan kyllä tätä reissua innolla. Niin Tyttären ja minun kahdenkeskistä seikkailua kuin kavereiden näkemistäkin! Ja tietysti ihanaa Berliiniä.



Mistä sitten sain soolomatkailun päähäni?

Olinhan tätä jo vähän pyöritellyt mielessäni. Työkaverini kanssa suunnittelemme aina lounaan ääressä hänen tulevaa, melkein vuoden (!) kestävää yksinäistä matkaa.

Hierojani matkustaa oikeastaan aina soolona ja juttelemme usein matkustelusta. Yhdellä hierontakerralla aloin tosissani ajatella mahdollisuutta lähteä pienelle reissulle yksin.

Seuraavat eteen sattuneet blogikirjoitukset olivat vielä kuin bensaa soolomatkailun liekkeihin. Innoituksen lähteinä on viime aikoina ollut:

Exploras: Soolomatkailun myytit - totta vai tarua?
La Vida Loca 2.0: Yksin Amsterdamissa
Seikkailijattaret: 10 vinkkiä ensimmäiselle soolomatkalle
Duunireissuja: Yksin ulkomaille - testimatka Tallinnaan

Lisätty myöhemmin:
Miija: Yksin reissaamisen pros&cons
Kerran poistuin kotoa: Näin minusta tuli yksinmatkaaja - kokemuksia ja vinkkejä
Pohjoistuuli puhaltaa: Ajatuksia yksinmatkailusta ja huonosta kielitaidosta


Mitä minä siis oikein haluan?

Haen totaalista yksinoloa matkalta. Tarkoitan siis sitä, että hoidan kaiken itse ja matkustan itse, sählään itse ja selviydyn siitä itse. Teen itse, olen itse. Kestän myös sen ajoittaisen yksinäisyyden ja epämukavuuden. 

Kun pitääkin mennä sinne ravintolaan yksin syömään. (Hierojani muuten vinkkasi, että hän yleensä syö lounaan ravintolassa, mutta illalliseksi ottaa usein noutoruokaa.)

Kun en tiedäkään, mitä pitäisi tehdä tai mihin suuntaan lähteä. 

Kun saan lukea niin pitkään kirjaa sängyllä, miten haluan. Kun voin lukea kahvilassa ja juoda kolme kuppia kahvia. Ehkä käynkin yksin teatterissa tai elokuvissa, ennen kuin menen hotellihuoneeseeni.

Kun voin nukkua aamulla pitkään ja olla ihan yksin ja ihan hiljaa. Ehkä hieman tylsistynkin.

Odotan jopa tuntevani yksinäisyyttä ja tylsyyttä. Ja seuran kaipuuta, juttukaveria. Koti-ikävää. Lapsia ja miestä. Ärsyyntyä, kun pitää ihan itse navigoida ja löytää perille. Kun on ensin vähän eksynyt.


Minne sitä sitten menisi?

En etsi nyt mitään seikkailuja vaan nimenomaan fiilistelyä ja hidasta eloa; kahvittelua, lukemista, paikallisten herkkujen maistelua, valokuvaamisen harjoittelua, ehkä kirjoittamista - mutta ihan varmasti paljon nukkumista.

Alustavasti olen miettinyt helppoja kohteita, joihin voisi mennä pariksi yöksi. Tällä hetkellä tuumin, että kohde voisi olla vaikkapa Kööpenhamina, Frankfurt tai Göteborg. Hahaa, aika erilaisia valintoja!


Tai sitten se voisi olla joku sellainen paikka, missä olen joskus käynyt. Kenties Praha tai Vilna?

Kööpenhaminaan pääsisi suorilla lennoilla edullisesti, mutta siellä on melko kallista. Göteborg olisi tuttu ja turvallinen naapurimaan kaupunki ja Frankfurt vaan tuntuisi saksalaisittain toimivalta.

Prahasta on hauskat muistot reissusta rakkaan ystävän kanssa ja Vilnassa kävimme aikoinaan vastarakastuneina mieheni kanssa. Molempiin voisin kuvitella meneväni uudelleen.


Kriteereinä voisi olla:
  • alle 4 tunnin lentomatka
  • helppo liikkua
  • mielenkiintoista nähtävää/tehtävää
  • kahvilakulttuuria tai muuten "notkuttavia" paikkoja
Matkustusajankohta on tietysti ongelma - miten saadaan perheen kalenteriin tilaa, että voin olla koko viikonlopun poissa? Meillä on kalenterit täyttyneet jo siihen malliin yhteisistä ja erillisistä menoista, että on vaikea löytää sopivaa ajankohtaa. Ehkä syksylle voisi etsiä tälle raon. 

Ja onkin etsittävä. Olen nyt selvästikin päättänyt, että tälle matkalle lähden. Nyt kun sen tännekin kirjoitin, niin sehän toteutuu. Ennen kuin täytän 40 vuotta. Eikö vain?


Haluatko sinä matkustaa soolona? Mitä kohdetta sinä suosittelisit yksinmatkailuun ensikertalaiselle? Millainen oli sun ensimmäinen ulkomaanmatka yksin? 

50 kommenttia:

  1. Minä olen matkustanut paljon yksin, osittain pakon sanelemana. Työreissuilla olen jäänyt viikonlopuksi yksin kohteeseen. Pidemmällä työreissulla Italiassa kävin lähes joka viikonloppu yksin jossain. Opiskeluaikana olin pari viikkoa yksin skimbaamassa. Yhteistä näille reissuille on se, että yksin matkustaessa aikaa on todella paljon. Tarkoitan sitä, että päivässä saa tehtyä ihan uskomattoman määrän asioita. Säätöä on joo, mutta ei tarvitse odottaa, kun toinen käy vessassa, etsii tavaroita jne. Kahvilassa on kiva istua ja vaikka lukea kirjaa, mutta ei siellä tuntitolkulla viihdy kuten ehkä kaverin kanssa juorutessa. Suosittelen keksimään illoiksi tekemistä, ettei hotellikuolema iske. Se nimittäin iskee yllättävän nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, tässäpä tuli monta tosi hyvää pointtia ja ajattelemisen aihetta! Sinähän olet tosi paljon reissannut yksin (pari viikkoa skimbaamassa!!!), tiedät mistä puhut. Aikaa taitaa tosiaan jäädä enemmän...

      Aloin heti miettimään tuota, että vaikka lukeminen on toiveissa, niin ehkä tosiaan kahvilassa ei jaksa istua montaa tuntia. Yhdelle illalle voisi varata elokuvakäynnin. Vaikka se olisikin dubattu, voisi sekin olla jännä kokemus. :)

      Poista
  2. Lapsen syntymän jälkeen en ole yksin matkustanut, mutta ennen sitä parikin reissua. Parasta on oman aikataulun luominen ja vapaus tehdä päätökset ihan yksin. Jos sattuu kaupungissa eksymään, ei siitäkään tarvitse kuulla loppureissua keneltäkään. Prahaa ja Barcelonaa voin suositella. Katsomista ja tekemistä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä pitää lisätä: Prahassa 2014 jäin yhden tapahtuman jälkeen pariksi päivää vielä yksin kaupunkiin. Minusta oli niin ihana istua lempikahvilassa kirjaa lukien ja nauttien kahvilan antimista. Välillä laskin kirjan alas ja vain katselin Vltavan rantaa kulkevia ihmisiä ja ulkona näkyvää maisemia. Tarjoilija kävi välillä kysymässä otanko jotakin lisää. Mihinkään ei ollut kiire. Kahvilasta lähtiessäni pois, kuljeskelin aikani ja pysähdyin vuorostani terrassille. Tilasin oluen ja jatkoin kirjan lukemista. Siinä jonkin aikaa. Jälleen vähän kävelyä ja pysähtyminen syömään.Kirja esille, ihmisten katsomista ja vain olemista. Kävelymatkan aikana ostelin kaikkea hyvää esim 12 kappaletta erimakuisia macaroneja. Hotellille päästyä laskin kuuman kylvyn, otin lasin kuohuvaa ja menin vaahtokylpyyn lukemaan kirjaa ja syömään leivokset. Tuollaisia pieniä asioita. Yleensä minulla on ollut kirja mukana ja tarkoitukseni ei missään nimessä ole olla sosiaalinen (tutustuisin uusiin ihmisiin yms. :) Toisaalta minä nautin käydä elokuvissa yksin yms. joten minulle tuollainen sopii. Kirja tuolla reissulla oli Hugh Howeyn Siilo eli ei edes mitään rakkaushömppää tai kaupungista kertovaa vaan scifiä :) Barcelonassa minulla oli mukana Ildefonso Falconesin Merten Katedraali, joka vuorostaan kertoi Barcelonasta.

      Poista
    2. Joo, just tuota minä haen - yksinoloa! Kuulostaa ihanalle sun Praha-reissu! Kirjavalinnat pitääkin tehdä tarkkaan, koska sillä ON iso merkitys. :) Hyvä vinkki myös tuo vaahtokylpy, pitääkin katsoa, että saisi ammeellisen huoneen. Minne ikinä nyt päädynkin. :D

      Poista
  3. Soolomatkailua ois kiva joskus kokeilla! Mieluummin matkustan kyllä jonkun kanssa, asiatkin tuntuu jotenkin kivemmilta kun ne voi jakaa jonkun kanssa. Mutta kokemuksena olis varmasti ihan mielenkiintonen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut tähän asti täysin samaa mieltä kanssasi! Tykkään matkustaa jonkun kanssa. Mutta nyt tuntuu, että on semmoinen hetki elämässä, kun kaipaan yksinäisyyttä. Ja uusia kokemuksia. :)

      Poista
  4. Olen kerran ollut soolomatkalla. Ja silloinkin tosin niin, että olin Lontoossa ja parina päivänä tapasin ystäviäni. Jannin kanssa olen samaa mieltä siitä, että kokemukset on mukavampi jakaa jonkun kanssa.

    Mutta ymmärrän kyllä hyvin halusi lähteä sooloilemaan. Itse lähtisin ehkä johonkin, jossa olen ennenkin käynyt, mutta keskittyen ihan vaan omiin juttuihin ja kiinnostuksen kohteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole edes lentänyt yksin!

      Toisaalta kuulostaisi järkevältä mennä kaupunkiin, jossa on jo käynyt. Mutta toisaalta kutkuttelisi mennä johonkin ihan uuteen kaupunkiin. Ja sitten siitä tulisi minulle SE kaupunki, jossa kävin ekan kerran yksin.

      Poista
  5. Vaikka noi kaikki mahdolliset kohteet kuulostaa hyviltä, niin multa lähtisi peukku Köpikselle. Se on lähellä, sinne on hyvät lentovalikoimat, kaupunki on helppo, selkeä ja kompakti. Siellä riittää myös vaikka minkälaista tekemistä. Lisäksi siellä on roppakaupalla ihania kahviloita ja Copenhagen Street Food, joka on ruokataivas (sanoo hän, jonka mielestä syöminen on lähinnä ajanhukkaa :D). Mun blogista löytyy muutama postaus Köpiksestä, jos kiinnostaa lukea :) http://www.rantapallo.fi/kerranpoistuinkotoa/tag/koopenhamina/

    Yksinmatkustamista oon harrastanut jonkin verran. Viimeisimpänä reissuna Madrid pari päivää sitten, vaikka siellä tulikin myös treffattua bloggaajakollegaa :) Yksinmatkustamiseen voisin antaa pari vinkkiä, jotka omalla kohdalla tuo reissuvarmuutta: kannattaa hieman (tai paljonkin jos innostuu) tutustua kohteeseen etukäteen, myös kartalla, niin tietää vähän millaista kohdetta odottaa ja mikä on missäkin. Lisäksi hyvä offline-kartta on mun pelastus. Multa löytyy puhelimesta maps.me-appsi, jota käyttämällä en oo koskaan hukassa. Lisäksi kannattaa olla itselle armollinen eikä vaatia heti huimia seikkailuja omin päin. Jos homma alkaa ahdistaa niin on ihan ok hengata vaikka koko päivä ho(s)tellihuoneessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Noora! Nyt tuli hyvää matskua! Niin Köpiksen osalta kuin vinkkienkin. Tuon maps.me -appsin lataan heti, kuulostaa sille että miks en ole ladannut sitä jo aiemmin?!

      Ja hyvä muistutus, että tämä on eka kerta. Ei pidä vaatia itseltään liikoja. En nimittäin halua myöskään pettyä itseeni, jos en olekaan heti kuin elokuvien eteerinen ajattelija, joka lähes leijuu kaupungin kauneimmilla kaduilla. Todellisuus on ihan varmasti jotain muuta. :D

      Poista
  6. Minä olen ollut kerran matkalla yksin: harhailin viikon Tukholmassa ja käytin todella paljon aikaa hotellihuoneessa. Enää mulla ei olekaan ollut hinkua lähteä yksin, vaan enemmän haaveilen matkoista kahdestaan yhden lapsen kanssa. Kahden vanhimman kanssa olenkin jo päässyt lyhyille pyrähdyksille, ja niitä haluan ehdottomasti lisää. Myös miehen kanssa on kiva lähteä kahdestaan, ja me ollaankin tehty kahdenkeskisiä matkoja lähes joka vuosi.

    Sun matkasuunnitelmat kuulostaa niin kivoilta, että tekisi mieleni lähteä sun mukaan. Mutta eihän se sitten enää olisi sun matka yksin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, viikko Tukholmassa! No se on jo sellainen suoritus, ettei varmasti olekaan ollut enää hinkua yksinmatkailuun. :D

      Mä arvelinkin, etten ole ainoa voisi haluata matkustaa yhden lapsen kanssa. Tyttären kanssa olen kyllä käynyt kotimaanmatkalla lentäen, mutta nyt on eka kerta ulkomaille. Odotan innolla! Sitten joskus sama homma Tapin kanssa.

      Jännä juttu muuten: kun matkustetaan miehen kanssa kahdestaan, niin se on ainoita kertoja kun pelkään lentokoneessa. Jos nyt käy jotain, niin... byhyyy!

      Poista
    2. Ja voihan se olla, että itsellekin käy kuten sulle: kun olen tehnyt tämän soolomatkani ja "saanut sen ulos systeemistä", ei enää ole hinkua yksin reissuille.

      Poista
  7. Pari kertaa olen miettinyt soolona matkustamista, kun on sattunut loma sellaiseen kohtaan, ettei reissukavereita ole ollut. Jätin reissut kuitenkin väliin, sillä yksin matkustaminen tuntui pidemmän päälle ajateltuna liian raskaalta. Olin ollut jo pariin otteeseen vaihdossa, joten tiesin, miten toimin yksin ulkomailla. Luultavasti olisin rantalomalla kököttänyt illat yksin hotellihuoneessani noutoruoan kanssa...
    Kurjinta soolona matkustamisessa on se, ettei kokemuksiaan voi jakaa muiden kanssa tai muistella hauskoja tapahtumia. Mutta itsetutkiskeluun soololoma on täydellinen! On aikaa omille ajatuksille ja mietteille yllinkyllin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa, että olin nuorena niin nynny, että jäi vaihdotkin tekemättä! Kielikurssillekin (Brighton) piti saada kaveri mukaan. :D

      Mä luulen kans, että olen enemmän seuramatkailija, mutta nyt on olo, että tarvitsen nimenomaan yksinoloa ja rauhoittumista. En olisi edes pahoillani, vaikka saisin tästä yhdestä reissusta tarpeekseni. Nyt on vaan semmoinen palo, että tämä on pakko toteuttaa. Kokeilla, miltä tuntuu.

      Kiva, että kommentoit! On ollut tosi mielenkiintoista lukea suhtautumisia yksinmatkailuun!

      Poista
  8. Taidan olla soolosielu, vaikka toisinaan mukana onkin Reissusisko tai muu kaveri. Olen kauan sitten päättänyt, että yksinäisyyttä (yksinoloa) pitää sietää niin, että jos tekee mieli pizzalle, konserttiin tai leffaan, mielihalu ei kaverin puutteeseen kaadu.

    Suomen ulkopuolella ensimmäinen yksin tehty matka taisi olla Berliiniin. Vietin siellä kymmenen päivää kesänä, jolloin viisivuotinen omaishoitajan keskeytymätön kolmivuoro oli loppunut, ja olin niiiiiin kyllästynyt kantamaan vastuuta kenestäkään muusta, etten halunnut kääntää edes ruokalistoja matkaseuralle. Koska minulla oli saksan sivuaineopinnot, olin varma siitä, että ymmärtäisin, kenelle minut myytäisiin ja mihin hintaan.

    Silloin en vielä käyttänyt nettiä, tai millainen se nyt siihen aikaan olikaan, joten kun aloin kaivata suomen kieltä, työnsin puhelukortin automaattiin ja juttelin ystävän kanssa. Ravintolassa mukanani oli usein kirja sen merkiksi, etten odota enkä kaipaa seuraa. Siihen aikaan tuumin, että Berliini on yksinäisten ihmisten kaupunki: kahvi- ym. tarjouksia olisi kyllä saanut sekunnissa, mutta ystävällinen ja vakaa päänpudistus ei aiheuttanut rettelöitä, vaan tarjokkaat tyytyivät osaansa.

    Koska kuskaan aina matkapäiväkirjaa mukana, purkautumistie kokemuksillekin on. Eräässä antikvariaatissa sain niin paneutuvaa palvelua, että yksi iltapäivä meni hotellihuoneessa itkiessä, miten ei tarvinnutkaan tulla kuin puolentoista tuhannen kilsan päähän ennen kuin tuli ymmärretyksi.

    Silti olin silloin vähän haparoiva. Ensi päivät selittelin olevani Suomesta ennen kuin tajusin, että Berliinissä on parisataa kansallisuutta, joten yksi oululainenkin mahtuu joukkoon. Yritän aina kulkea sennäköisenä kuin tietäisin, minne olen menossa, enkä levittele paperikarttoja keskellä risteystä (tämä muisto siis edelleen ajalta ennen mobiiliappseja) ja kylläpä olin ylpeä, kun joku pysäytti kadulla ja kysyi tietä! Osasin jopa neuvoa korttelin päähän. Saati kun siellä antikvariaatissa toinen asiakas tuli kysymään jotain hintaa; johan minä vallan näytin kalustoon kuuluvalta ja olisin voinut jäädä sinne...

    Pääsetkö kokeilemaan mitään yksintekemistä, vaikka galleriaa, kahvittelua tai muuta pientä kotiympyröissä? Kirjaa sitten tunnelmasi ja mieti, mitä se opettaa matkaan valmistautumiseen. Jos lähdet vasta syksyllä, ehdit sopeutua ajatukseen hienosti myös pikkuruisilla käytännön harjoitteilla.

    Hiukkasen vilahti surku tuossa "rakastan perhettäni" -kohdassa. Tunnetko syyllisyyttä siitä, että tahdot hiukan yksityisyyttä? Kuka ihme tiivistä perhesidettänne nyt epäilisi?

    Voi apua. Tästähän tulee kokonainen postaus. Alkaa tosissaan tehdä mieli kirjoittaa yksinmatkailusta tai kaikkien matkustusvaihtoehtojen puolista ja puolista. (Onks pakko mennä töihin?)

    Iloa ja rohkeutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anna. Luin tämän tänä aamuna ensimmäisenä kun heräsin, mutta en päässyt heti vastaamaan.

      Olen lasten saannin jälkeen joutunut vähän jo venyttämään nahkaani ja menemään ajoittain yksin paikkoihin, joihin normaalisti menisin kaverin kanssa. Aina ei saa seuraa ja mahdollisuudet lähteä ilman lapsia on rajalliset. Toki nekin on aina ollut täällä koti-Helsingissä.

      Ja todellakin tunnen syyllisyyttä siitä, että haluan yksin ulkomaille perhettäni "pakoon" ja kerron sen vieläpä täällä julkisesti! Mutta varmasti 99% lukijoista ymmärtää. Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle. Ja akut on ladattava, jotta jaksaa taas. Eikä tämä elämä nyt niiiiiiin raskasta ole, mutta kun on saanut tuollaisen irtioton ja itsetutkiskelumatkan mieleensä, se piinaa niin kauan että sen toteuttaa.

      Luulenpa ottavani myös mukaan matkapäiväkirjan, voisi olla kiva koostaa asioita ylös jo reissun päällä. Ja myös nyökyttelin sille, että ehdin nyt hyvin sopeutua ajatukseen jos/kun vasta syksyllä matka toteutuu.

      Kiitos vielä Anna, tämä oli ihana kirjoitus. Jos kirjoitat tästä oman postauksen, niin tulethan linkkaamaan sen tähän? Haluan ehdottomasti lukea soolosielun matkailuista ja sielunelämästä, ja uskon että muitakin tämän kirjoituksen lukeneita kiinnostaa.

      Jatka vaan oman tiesi kulkemista!

      Poista
    2. Hei, nyt on juttu blogissa:

      http://www.rantapallo.fi/ananas2go/2017/02/12/soolosielu/

      Poista
    3. Kiitos Anna linkistä! Luin ja kommentoin. Hyvä postaus oli soolosielun mietteistä!

      Poista
  9. Ehdottomasti lähdet yksin reissuun! Mulla yksin matkustaminen on ehkä suurin asia, joka on vaikuttanut oman identiteetin ja itsetuntemuksen kehittymiseen. Toki olen tottunut aina olemaan paljon yksin. Äitini oli yksinhuoltaja eikä minulla ole sisaruksia, joten pienestä asti olen viihdyttänyt itseäni, leikkinyt yksin yms. Mulle yksinolo on tosi luonnollista enkä edes hirveästi nauti porukassa olemisesta. Kaksin matkaaminen (puolison tai kaverin kanssa) on mukavaa, mutta isommalla porukalla jo aikamoista säätöä.

    Olen oikeastaan tehnyt melkein kaikki reissut yksin ennen kuin tapasin poikaystäväni Chrisun. Mun eka sooloreissu oli Amsterdamiin. Olin menossa konferenssiin Eindhoveniin, ja päätin olla pari päivää Damissa yksin ennen sitä. Monia tunteita liittyi noihin päiviin. Toisaalta välillä oli tylsää, välillä ihanaa kierrellä vaikka kirppareita. Hostellilla muut reissaajat "hyökkäsivät" heti kimppuuni, koska näkivät, että olin yksin. Siitä se sitten lähti enkä ole päivääkään katunut. Oon liftannut yksin Islannin ympäri, asustellut erämaassa teltassa. Toisaalta kiertänyt 5 viikkoa putkeen kaupparatsuna ympäri Saksaa yksin.

    Kun on kaksin tai isommalla porukalla, ihmiset tulee harvemmin juttelemaan. Sanonta "when you travel alone, you're never alone" on niin totta monilla reissuilla. Eli välillä ei saa olla yksin, vaikka sitä tuli hakemaan :D Reissuillani liftaan ja sohvasurffaan eli tapaan koko ajan uusia ihmisiä.

    Suosittelen liittymään Couchsurfingiin. Vaikka majoittuisit hotelliin, niin Couchsurfingin kautta voi sopia kahvittelutapaamisia paikallisten ja muiden reissaajien kanssa. Monissa kaupungeissa on aktiivinen Couchsurfing-yhteisö, jotka järjestää weekly meettejä ja kaikenlaista muuta ohjelmaa.

    Suosittelen Ljubljanaa! Slovenia on aivan ihana paikka, ja kaupunki niin söpö, etten kestä. Noista sun listaamista kaupungeista Köpis on ihanin, mutta tykkään myös Göteborgista, koska se on vähän kuin Ruotsin Turku :D Frankfurtissa oon ollut töiden takia viitisen kertaa, ja vasta vikalla kerralla aloin lämmetä. Eli sitä en oikein voi suositella.

    Kuulostaa mahtavalta toi Ukrainan reissu! Milloin meette?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau mikä reissunainen! Mieletön yksinreissaamisen historia. Kiitos pitkästä viestistä, sitä oli ilo lukea. Tuntuu varmaan ihan hassulta ajatella, että joku ei ole koskaan matkustanut mihinkään yksin. Mutta niin se varmasti on, että kun on ensin pari keikkaa heittänyt yksin, niin ei tee enää eroa muusta matkustamisesta.

      Tämä mun päähänpisto kyllä saa koko ajan enemmän ja enemmän vahvistusta. Ainakin haluan kokeilla, onko se oma juttu.

      Hyvä vinkki tuo sohvasurffailu, tosin ei sovi mun tämän hetkiseen tarpeeseen. Ajatuksena on siis nimenomaan olla myös perillä yksin. Oikein unelmoin ajatuksesta, että saan pitkästyä, tylsistyä ja ikävystyä yksin. :D

      Okei, jätän Frankfurtin välistä. Haluan nimenomaan sellaiseen helposti kohdattavaan kaupunkiin. Eli Köpis ja Göteborg pysyvät listalla!

      Ukrainaan mennään syyskuussa vasta, eli sitäKIN saadaan vielä odotella. Olen tosiaan kauan haaveillut Kiovasta ja Tsernobylissa ja vihdoin ne toteutuu! Tai siis toivotaan, ettei tule mitään levottomuuksia ja lapset & hoitajat ovat silloin terveitä... :)

      Poista
  10. Itse matkustin ekaa kertaa kesällä 2015, olin silloin viisi päivää itsekseni Berliinissä. Sen jälkeen olen matkannut yksin myös viime kesänä viikon Lissabonissa ja syksyllä viisi päivää Englannissa.
    Itse olen huomannut kaupungit parhaiksi soolomatkailukohteiksi; tekemistä ja nähtävää riittää, eikä ehdi samalla tavalla tuntemaan itseään yksinäiseksi taikka tylsistymään. En tiedä millainen majoittuja olet, mutta olen kokenut hostellit loistaviksi vaihtoehdoiksi. Saa olla omassa rauhassa jos haluaa, mutta seuraakin löytyy aina tarvittaessa. Hosteilleissa on paljon itsekseen matkustavia, niin juttuseuraa löytyy aina. :) Suosittelen ehdottomasti lähtemään yksin! Minunkin blogissani olen kirjoittanut yksin reissaamisesta, käy kurkkaamassa "yksin matkustaminen"- tägin alta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Miija! Kävin lukemassa postauksiasi ja inspiroiduin! <3 Tuli ihan hinku päästä matkaan yksin. Linkkaan sen pros&cons -postauksen tuohon tekstiinkin. Siinä oli osuvasti kuvailtu millaista yksinmatkustaminen on, hyvässä ja pahassa.

      Hostelleissa on tullut aikanaan asuttua paljonkin, mutta viime aikoina ollaan lasten kanssa majoituttu enimmäkseen huoneistoissa. Hyvä vinkki, tsekkailen myös hostellitarjonnan!

      Poista
    2. Ihana kuulla, että postauksistani oli hyötyä ja kiitos kommenteistasi! Ja hyvä jos löytyy samaistumisen kohtia ja en ole ainoa awkward valokuvattava. :D
      Tuo tuntemattoman kanssa matkustaminen on itselläni ihan harkinta-asteella vielä. Se voisi olla tosi kivaa, jos sattuisi hyvä tyyppi tai tyypit kohdalle, mutta luulen että en ihan heti vielä lähtis jonkun tuntemattoman kanssa. Nautin liikaa siitä, että saan itse päättää kaikesta, eikä tarvitse tehdä kompromisseja. :D
      Ja tosi kiva jos linkkaat, olen kyllä erittäin otettu. :) Mä niin toivon, että sä saat lähdettyä yksin reissuun, eikä jää vain suunnittelun tasolle! :)

      Poista
    3. Mä toivon kovasti kans, että pääsen lähtemään. Uskoisin, että paras tapa toteuttaa se, on ottaa mahdollisimman pian ne lennot. Sitten se tulee hakattua kalenteriin ja on "pakko" lähteä.

      Hyvää viikonloppua, Miija!

      Poista
  11. Olen reissannut paljonkin itsekseni, mutta yksi iso reissu oli Interreili, jolla olin melkein kolme viikkoa. Siltä reissulta jäi erityisesti mieleen Ljubljana, joka oli ihana kaupunki ja itsekseni seikkaillessa se vei jotenkin erityisesti sydämen. Myös Zagreb ja Salzburg olivat kivoja, voisin niihinkin palata :) Toivottavasti saat lähdettyä itseksesi reissuun! Se tekee hyvää :) Minä haaveilen myös katkaisevani napanuoran ja lähteväni johonkin ilman lapsia - mutta ajattelin ottaa turvaverkoksi mukaan ystävän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmen viikon interrail yksin! Siinä on jo kokemusta kerrakseen ja yksinmatkustaminen on tullut taatusti tutuksi. Zagreb ja Ljubljana on minustakin ihanat kaupungit! Sellaiset toimisi varmasti hyvin yksinmatkustajalle. Rauhalliset mutta paljon nähtävää ja kahviloita, ihmiset ystävällisiä.

      Ystävän kanssa matkustaminen oli ihanaa, kun saatiin kerrankin keskeytyksettä jutella. :)

      Poista
  12. Suosittelen sulle matkakohteeksi Ljubljanaa :) Se on sievä pikkukaupunki, josta voi tehdä kivoja päiväretkiä. Mä matkustin sinne viimeksi yksin ja olipa se niin rentouttavaa. Yksinmatkustamisessa oppii arvostamaan omaa aikaa. Ravintolassa yksin syöminenkin on ihan mukavaa joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinä olet ollut siellä sooloreissulla! Ljubljana on kyllä ihana ja voisin kyllä kuvitella sen sopivan yksin matkustamiseen hyvin. Hmmm... pitäisköhän se nostaa yhdeksi vaihtoehdoksi myös. Odotan myös rentoutumista ja omaa aikaa. Ehkä se ravintolassa yksin syöminenkin voisi tuntua sitten ihan hyvältä.

      Poista
  13. Minä olen ihan toisenlainen, minä en muuten matkustakaan kuin yksin. Minusta koko ajatus ryhmämatkailusta kammottaa. Koko ajan pitää esittää, koko ajan pitää olla huomioimassa muita. Kun minä en joskus olekaan ylivertainen kosmopoliitti ja mokaan, niin se tiedetään, Suomessa. Toisin sanoen, hyvää matkaseuraa on vaikea löytää.
    Mun eka soolomatkani oli alle kymmenvuotiaana. Perhe matkusti Lappiin ja yöpyi Torniossa. Sanoin käyväni pihalla. Todellisuudessa kävinkin Haaparannalla. Kyllä ne vähän ihmetteli, kun koko päivän viihdyin pihalla.
    Seuraavan kerran olin soolomatkalla, kun Kaliforniassa mun silloinen kumppanini jätti minut, for good, Los Angelesiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vielä jos on oikein tottunut yksinmatkaaja, voi hyvän matkaseuran löytäminen olla entistä vaikeampaa. Mitenköhän sitä sitten tottuisi neuvottelemaan jonkun kanssa, että mennäänkö tuonne vai tuonne, kun aiemmin sen sorttiset asiat on tullut päätetyksi itse. Eikä sillä ole kuitenkaan samaan aikaan nälkä tai ainakaan halua syödä samantyyppistä ruokaa!

      Sä olet kyllä varsinainen soolomatkaaja, kun olet aloittanut sen jo alle 10-vuotiaana! :D

      Poista
  14. Mä matkustin ensimmäistä kertaa yksin hieman päälle parikymppisenä, ja aloitin soolomatkailun kevyellä parin kuukauden Kaakkois-Aasian rundilla :) Viime vuosina olen matkustanut yksin vähemmän, koska onhan se poikaystävän kanssa kivempaa, mutta viime kesänä reissasin yksin noin 1,5 viikkoa Budapest-Pisa-Firenze-Bologna, ja se oli ihan mahtava reissu.
    Jos päätät tulla Kööpenhaminaan ja kaipaat seuraa, pistähän viestiä niin mennään vaikka kahville! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, soolomatkailu onkin hyvä aloittaa parin kuukauden reppureissulla Aasiassa! :D Siinä tulee jo yksinmatkailu tutuksi eikä varmaan mikään enää sen jälkeen hetkauta. Poikaystävän kanssa taatusti kiva matkustaa, mutta ehkä on joskus kivakin muistella yksinmatkustamista.

      Ja kuulepas, ettäs sattuikin! Varasin juuri eilen illalla itselleni Kööpenhaminaan lentoliput! Eli sinnepä tullaan sitten. Reissu on vasta toukokuussa, mutta kun kerran puheeksi tuli niin laitan sulle lähempänä viestiä! Olisi tosi kiva nähdä kahveilla!

      Ja olenpas muuten laittanut nettiselaimen Köpis-kansioon aika monta sun kirjoittamaa juttua sieltä. :)

      Poista
  15. Ehkä mäkin sitten joskus, mutta en kaipaa kyllä vielä matkaa yksin, enkä usko että nauttisin siitä. Ainakaan vielä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MInullakin mitta tuli täyteen vasta nyt. :D En todellakaan ole aiemmin halunnut yksin reissuun, enkä usko että olisin siitä nauttinutkaan. Eikä se ole tullut edes mieleenikään. Nyt vaan tuntuu, että on kypsä aika kokeilla!

      Poista
  16. Terveiset täältä ekalta soolomatkalta Dublinista. Kaksi päivää takana, ja fiilis hyvä. Pureskelen vielä tovin kokemuksiani, mutta päällimmäisenä mielessä yksi ajatus: mieti etukäteen juttuja, joita haluat reissussa tehdä. Mä ainakin huomaan saavani aikaiseksi ne jutut, joita olen suunnitellut tekeväni, mutta täysin spontaanin tekemisen kynnys on aika korkea. Huomenna taidan muuten nähdä Brayn kävelyreitit, kiitos sun jutun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpa hauska kuulla jos meet Brayhin! Toivottavasti tykkäät ja säät sallii. :) Voisin kuvitella, että tuollainen patikointi kävelyreiteillä voisi toimia hyvin yksin. Saa vapaasti tuuletella ajatuksia.

      Kiitos vinkeistä yksinmatkustamiseen! Mä luulen kans, että etukäteissuunnittelu on tärkeää. Ehkä suunnitelmia on hyvä tehdä "liikaakin", monelta olen kuullut että aikaa on enemmän kuin seurassa matkustaessa. Mutta odotan innolla raporttia reissusta! Olis kiva, jos muistat linkata sen sit tänne kans!

      Poista
  17. Itse olen reissannut niin paljon työreissuja yksinäni, että en muuten tykkää yksin reissata. Olen kyllä lomareissuja tehnyt yksinkin, mutta yleensä jossain vaiheessa olen jonkun kyseisessä maassa asuvan kaverin nähnyt - usein on ollut syynä itse matkaankin. Eipä silti, saatanpa hyvinkin jossain vaiheessa ottaa repun selkään ja lähteä kiertämään "yksin maailmaa". Onhan tässä elämässä aikaa vaikka mihin, vaikka koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä tosiaan koskaan tiedä, mihin seikkailuihin vielä elämässään joutuu!

      Mun työreissut suuntautuu (vastentahtoisesti nekin) lähinnä Espooseen, joten en pääse niilläkään kovin itseäni toteuttamaan. :D

      On kyllä tosi iso rikkaus, kun voi, saa ja haluaa matkustaa niin monella eri tavalla. Kaikissa on varmasti omat hyvät ja huonot puolensa ja jokaisesta oppii vähän eri lailla itsestään - sekä kohteesta.

      Poista
  18. Iso peukku soolomatkustamiselle. Itsellä kun ei perhettä ole, jonka mielihaluihin ja jaksamisiin olisi omia matkasuunnitelmia koskaan tarvinnut sovitella, niin en osaa kylä noita kahta verratakaan. Mutta ihan varmasti yksinmatkustaminen antaa ja paljon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaiselle, joka on matkustellut paljon yksin, tuntuu varmasti hassulta ettei joku ole käynyt koskaan missään reissussa yksin. Mä olen nyt ehkä ladannut niin paljon odotuksia tälle, että toivottavasti en pety. :D

      Perheen kanssa on ihana matkustaa ja onneksi ollaan paljon reissattukin. Olen jo ihan sinut sen kanssa, että omat matkasuunnitelmat pitää aina suhteuttaa ja sovitella koko porukan mukaan. Jopa niin sinut, että pitää ihan kunnolla ravistella mieltä, että mitäs MINÄ haluan siellä reissulla tehdä ja nähdä?

      Poista
  19. Minä en ole tehnyt koskaan oikeaa soolomatkaa. Olen tosin lähtenyt yksin vaellusreissulle, mutta liittynyt lentokentällä valmiiseen - mutta minulle entuudestaan tuntemattomaan - porukkaan, joten ehkä sitä ei lasketa soolomatkaksi. Minuakin se kiinnostaisi ja Köpis kuulostaisi hyvältä paikalta aloittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä laskisin sun vaellusreissutkin soolomatkoiksi, ainakin tälleen kokemattoman näkökulmasta. :) Vaikka perillä oletkin seurassa, teet matkat itse, päätät täysin itse omista tekemisistäsi ja vaellusseura on kuitenkin ihan tuntematonta. Voit hengata tänään tuon kanssa ja huomenna tuon toisen, tai olla kenenkään kanssa hengaamatta. Toki jos soolomatkailun ajattelee niin, että perilläkin olisi täysin yksin, niin sitten tietty eri asia. Ja väliäkös määritteillä, pääasia että pääsee haluamalleen matkalle!

      Poista
  20. Pitäisikö tästä tehdä oikein blogiin juttu, on niin pitkä historia tästä...Olen usein matkustanut "pakon edessä" yksin, matkahaaveita on riittänyt, eikä ole tullut mieleenkään ryhtyä kyselemään, kuka toteuttaisi ne kanssani.Sittemmin kavereiden kanssa reissaaminen on ollut joskus hankalaakin, kun eivät ole niin tottuneita matkaajia, eikä minua saatettu päästää edes yksin kauppaan. Hermohan siinä menee :) Mutta kyllä minä kadehdinkin niitä, joilla on aina joku, jonka kanssa matkustaa. Saa jakaa kokemukset ja muistot toisen kanssa. Yksin matkustaessa niitä ei voi lopulta oikein kenenkään kanssa jakaa. Olen ollut yksin reilaamassa, Kreikassa, Venäjällä ja ties missä. Venäjälle ja Kreikkaan lähdin yksin asumaan ja opiskelemaankin. Nyt on taas yksi suunnitelma yksinlähtemisestä muhimassa, mutta sen toteutuminen selviää ensi kuussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tehdä! Näitä pohdintapostauksia yksinmatkustamisesta on ollut todella mielenkiintoista lukea. Kaikilla vähän omanlainen historia ja syyt yksin matkustamiselle.

      Mietinkin tuota, että jos on kovin tottunut yksinmatkaaja, voi varmasti olla hieman haasteita reissata kaverin kanssa - varsinkin jos kaveri ei osaa yhtään irrottautua omille menoille edes kauppareissun ajaksi.

      Mutta kirjoita juttu ja jos vaan muistat, niin tule linkkaamaan se tänne! Luen erittäin mielelläni. Ja toivottavasti muhimassa oleva matkasuunnitelma toteutuu! :)

      Poista
  21. Soolomatkailu on niin parasta! Itse tein ensimmäisen soolomatkan (pakotettuna) 2003, kun kaksoset oli 9 kk ikäisiä. Olin valvonut yksin 9 kuukautta ja olin niin väsynyt. Vanhemmat ostivat lipun Gran Canarialle, laukkuun lähti mukaan vaatteet, hammasharja, korvatulpat ja pari kirjaa.

    Nukuin 12 tunnin yöunet lähes joka yö ja päivät vain kävelin. Kävelin sydämeni kyllyydestä, istuin ravintolassa, söin hyvin ja luin kirjaa.

    Vaikka olikin tuskaa olla erossa kaksosista koko viikko, se oli äitinä olemisen näkökulmasta paras ratkaisu siihen hetkeen.

    Tsemppiä soolomatkailuun, iso peukku ja halaus täältä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia! <3

      Aivan mahtavaa, että poissaolo ja lepo järjestyi! Ja hyvä nimenomaan noin, että sitten kunnolla kauaksi. Ei pääse karkaamaan takaisin kotiin, vaan on "pakko" levätä ja nukkua. Huh, yksin kaksosten kanssa valvominen... hyvä että olet selvinnyt hengissä. Ehkäpä juuri siksi, että pääsit keräämään voimia.

      Odotan omalta reissulta - vaikkakin minikoossa - juuri samoja asioita: nukkumista, hyvin syömistä, kävelemistä ja kirjan lukemista. :) Tulispa toukokuu ja Kööpenhamina äkkiä!

      Poista
  22. Kiitti postauksesta ja linkeistä, luin ne kaikki. Kovasti vahvistuu ajatus yksin lähtemisestä, tiedän kyllä että pärjään :) tuntuu niin ihanalta ajatukselta se, että ei ole velvollinen kertomaan kenellekään yhtään mitään ja saa olla ja mennä miten tahtoo. Paljoltihan elän noin Suomessakin, kun meillä ei lapsia ole, mutta eri asia olla ihan jossain kaukana..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ihan samanlainen olo ja ihan samanlaisia tunteita! Ja että minullakin koko ajan ajatus yksin lähtemisestä vahvistuu. Ei sillä ole väliä mitä kotona odottaa, vaan se että siellä "maailmalla" saa olla yksin. Ja ylittää itsensä, pärjätä!

      Muutenkin ihana kuulla, että meitä on muitakin, jotka painiskelee samojen asioiden ääressä. <3

      Poista

Tulen iloiseksi kommenteista, anna siis palaa!

INSTAGRAM @lahinnakauempana


Pysy ajan tasalla uusista julkaisuista

COPYRIGHT

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017