lauantai 29. lokakuuta 2016

Vinkit Karibian risteilylle - tietopaketti Carnival Glorysta

Olen aina salaa unelmoinut kunnon risteilystä. Kauan haaveena oli Alaskan risteily, mutta kun perillinen ilmoitteli tulostaan, vaihtui unelmat kuin itsestään Karibian suuntaan. Alaskan risteily on kyllä edelleenkin haaveissa mutta nimenomaan haaveissa - varmasti vielä pitkään.

Nyt halusin kokea sen lapsuuden Lemmenlaivoistakin tutun meiningin ja unelmarannat. Tällainen laumamatkaaminen varmasti herättää ristiriitaisia mielikuvia eikä sovi kaikille, mutta me nautittiin helppoudesta. Tässä kirjoituksessa koostettuna meidän vuoden 2014 Karibian risteilyn kokemuksia, kun tyttäremme oli piirua vaille 2v.

Huomioitavaa on, että risteilyltämme puuttui noin 800 matkustajaa Chicagon lentokentällä tapahtuneen välikohtauksen takia. Risteilyn lähtöpäivänä Chicagon lentokentän entinen työntekijä oli tunkeutunut lennonjohtotorniin ja sytyttänyt sen palamaan ja yrittänyt päättää omat päivänsä. Kaikki lennot siltä päivältä peruttiin ja moni jäi sen takia saapumatta ajoissa Miamin satamaan. Risteilyllämme oli siis normaalia enemmän tilaa eikä mihinkään tarvinnut jonottaa. 

lasten kanssa matkoilla
Carnival Glory
Miami South Beach
Miami South Beach
Honduras Mahogany Bay
Isla Roatan, ei-ihan-niin-unelmaranta


Karibian risteilyn varaaminen



Matkatoimistojen tarjoamat risteilypaketit (lennot, all inclusive, suomalainen matkanjohtaja jne) vaikutti ihan kohtuuttoman kalliilta meikäläisten rahapussille. Mutta kun ajatus oli saatu vireille, niin aloimme tietenkin tutkimaan netin tarjontaa. Ja ainahan se vastaus sieltä löytyy.

Netin risteilysivustoilta tai suoraan varustamolta sai hyvinkin kilpailukykyiseen hintaan risteilyt ja lennot halusimmekin ottaa itse, jotta saisimme aikaa myös Floridalle. Me ostettiin risteily lopulta Cruise.comin kautta mutta vastaavia risteilysivustoja on useita. Matka maksettiin kahdessa erässä, ensin pieni varausmaksu ja sitten lähempänä risteilyä loppusumma - joka muuten luottokorttimaksun takia piti hoitaa puhelimitse suoraan Cruise.comin kanssa. Asiakaspalvelija oli erittäin avulias eikä puhelussa tullut eteen ongelmia. 

Meidän risteilyn ajankohta oli syys-lokakuun vaihde (vuonna 2014). Risteilyt on siihen aikaan melko edullisia, sillä lapset on jo koulussa ja syksy on tunnetusti hurrikaaniaikaa. Meillä säät olivat kuitenkin oikein hyvät, vaikka olikin kuumaa ja kosteaa.


Risteilyjä saattaa saada erityisen halvalla, jos uskaltaa odottaa sopivaa kampanjaa tai viime hetken hintoja. Meille tärkeää oli tietty ajankohta töiden ja vuosilomien takia sekä halusimme juuri tälle reitille.

Laivaksi valikoitui Carnival Cruisesin  Carnival Glory ja viikon risteilyn reitti: Miami - seaday - Cozumel, Meksiko - Belize City, Belize - Isla Roatan, Honduras - Grand Cayman, Cayman Islands (UK) - seaday - Miami. Mutta tänään käsitellään nyt vain itse laivaelämää. 


Lasten kanssa reissussa
Cozumel, Meksiko
Tulum ranta hiekka meri näköala
Tulum, Meksiko
Karibia risteily maakohde
Belize City


Hytin valinta


Risteilyä varatessa saimme valita laivan pohjapiirustuksista (deck plan) mieleisimmän hytin. Hytin varaamiseen kannattaa käyttää aikaa, sillä et ehkä halua majoittua suoraan baarin ylä- tai alapuolella. Tässä valinnassa Cruisecritic on paras ystäväsi.

Viikon kotinamme oli parvekkeellinen kolmen vuoteen hytti, jossa oli parisänky ja vuodesohva. Hytti oli huomattavan tilava verrattuna tuttuihin Tukholman- ja Tallinnan-laivoihin. Parveke oli lapsiperheellisen unelma; kun Tytär nukkui, saattoi vanhemmat fiilistellä partsilla, kuunnella musiikkia ja juoda vaikka skumppaa. Vaikka hytti olikin suhteellisen reilu, on siinä yhdessä huoneessa perheen kanssa elämisessä välillä omat haasteensa. Niinpä se parveke oli monesti lähestulkoon henkireikä! Meidän hytti oli niin sanotusti sataman puolella (port side), joten esimerkiksi risteilylle lähtiessä oli suorastaan epätodellista seurata omalla parvekkeella ohilipuvaa Miamin South Beachia.

Sijainnin suhteen onnistuttiin hyvin: asuttiin 8/14 kerroksen Verandah-kannella, laivan keskiosasta hivenen taaksepäin, lähellä hissejä. Vaikka hytti olikin suoraan buffetin alapuolella (oma moka), emme kuulleet sieltä yhtään mitään. Lapsen kanssa oli nopeaa nousta vain yksi kansi ylöspäin Lido-deckille, missä oli buffettien ja ravintoloiden lisäksi suurin osa uima-altaista. Hauskana kuriositeettinä: taikauskon takia laivassa ei ollut lainkaan 13. kantta. 

Hytillä on aina nimettynä kaksi stuerttia, jotka palvelevat koko risteilyn ajan ja auttavat kaikessa mitä vain keksit pyytää. He petaavat aamuisin sängyt ja avaavat sen iltaisin, jotta petiin on helppo pujahtaa. He käyvät kysymässä, miten voisivat olla avuksi ja ihastelevat jälkikasvuasi. Kohtele heitä aina ystävällisesti, sillä he tekevät paljon, paljon, paljon töitä, jotta lomasi olisi onnistunut.



laivalla karibialla sänky
Avattu vuode ja seuraavan päivän Fun Times
hytti parveke Miami näkymä
Oma parveke on suositeltava!
Hytin telkkarissa näkyi reaaliaikainen laivan sijainti ja matkan eteneminen


Ruokailut ja juomat


Risteilyn hintaan kuuluu täysylläpito, mikä tarkoittaa Carnivalilla buffetin lisäksi myös á la cartea pääruokasalissa sekä muutaman teemaravintolan tarjoilut. Lisäksi Lido-kannella oli 24h pehmiskoneita, joista sai käydä ohikulkiessaan pyöräyttämässä itselleen jätskin. Ruokaa ja ruokajuomia oli laivalla tarjolla kellon ympäri. Myös huonepalvelu ja sen suppeampi ruokalista kuului risteilyn hintaan. Meripäivinä oli pääruokasalissa tarjolla hieman ylellisempi Seaday Brunch, jota suosittelen erityisellä lämmölläRisteilyn hintaan kuuluvien lisäksi oli vielä pari lisämaksullista ravintolaa, mikäli halusi jotain erityisen hyvää ja hieman hienostuneempaa ravintolaa. 

Juomista ilmaisia ovat pelkästään ruokajuomat (vesi, lemonade, ice tea ja kahvi/tee), paitsi aamupalalla on tarjolla myös mehuja ja kaakaota. Henkilökunnalta saimme pyytämällä Tyttärelle pieniä maitotetroja juotavaksi.

Alkoholit ovat melko arvokkaita (baari lisää automaattisesti 15% palvelurahan), mutta risteilylle on ostettavissa erilaisia juomapaketteja. Me skipattiin kaikki paketit; muutaman drinkin takia ei kannattanut pakettia ostaa ja maissa tuli maisteltua kunkin maan omia oluita. Parhaimpiin juomapaketteihin olisi kuulunut myös smoothiet ja laivan kahviloiden erikoiskahvit. Nämä on tietysti tarvekysymyksiä, haluaako juoda drinkkejä, limppareita, kahveja jne laivalla hyvinkin paljon.

Risteilyä varatessa piti valita joko illallisaika (noin klo 17 tai klo 20) tai "Your time dining" jolloin sai mennä syömään milloin itselle parhaiten sopi. Oli vain otettava huomioon, että ruuhka-aikaan saattaa joutua odottamaan pöydän vapautumista. Meille Your Time Dining sopi hyvin.


Lapsille on pääruokasalissakin tarjolla syöttötuoleja ja me saimme aina erittäin hyvää palvelua, pieninkin ruokaseuralainen. Lapsen omatoimista (välillä sotkuista) syömistä ei katsottu pahalla, joten pääruokasaliin kannattaa rohkaistua mennä syömään pientenkin lasten kanssa. Lapset eivät vaan välttämättä jaksa istua kaikkien ruokalajien loppuun saakka...

Vaikka huonepalvelu kuului risteilyn hintaan, tilattiin me vain kerran aamupala huoneeseen. Silloin oli aikainen lähtö Meksikoon ja haluttiin päästä aamutoimissa mahdollisimman nopeasti. Yllättävän monipuoliselta listalta saatiin aamupalaherkkuja huoneeseen jo puoli seitsemäksi, joten saatiin syötyä samalla kun valmistauduttiin pitkään retkipäivään. Lapsen kanssa tämä oli erityisen näppärää.


buffet karibialla all inclusive
buffet ala carte all inclusive


Laivan viihde ja aktiviteetit

Laivalla on ohjelmaa joka päivä aamusta iltaan. Seuraavan päivän "Fun Times" ilmestyy sängylle aina iltaisin, josta voi poimia aktiviteetit, joihin haluaa osallistua. Tekemistä on paljon, eikä kaikkea mitenkään kerkeä. Varsinkaan, jos on lapsia vahdittavana... Risteilyvieraita viihdyttävät mm: Casinot. Yökerhot. Kuntosalit, sauna ja spa-osasto. Uima-altaat, pelialueet, juoksurata. Dive-in movies. You name it. Ei tule tylsää hetkeä, jos et halua.

Meistä hauskimpia oli jokailtaiset komedia-esitykset sekä iso musikaali, joka esitettiin muutaman kerran risteilyn aikana jotta kaikki pääsisivät sen näkemään. Yksi viihdetähti laivalla on ns. risteilyisäntä (cruise director). Carnival Gloryllä se oli Dr E, aivan hulvattoman hauska kaveri. Jokainen aamu alkoi keskusradioon lauletulla Good Morning -biisillä. Mitä pitemmälle risteily eteni, sitä hauskemmiksi jutut muuttuivat. Yksi risteilyviikon parhain juttu oli Dr E. Toisia jatkuvat kuulutukset ja nostatukset ärsyttävät. 

Laivalla on viihdettä ja tekemistä niin paljon, että miettisin etukäteen mitä lomalta haluaa; haluaako paljon satamia ja vain vähän aikaa laivalla vai toisinpäin. Satamapäivät on huikeita, mutta usein aika raskaita. Viimeksi meillä oli vain 2 meripäivää ja 4 satamaa. Seuraavalle risteilylle haluttiin 3 meripäivää ja 3 satamaa.


Carnival Glory laiva liukumäki altaat


Uima-allas lapsi liukumäki aurinkoa


Lapsille suunnattua

Lapsille suunnattuja vaihtoehtoja oli paljon ja omat kerhot tietyille ikäryhmille. Yli kaksivuotiaille olisi ollut kerhot ja lapsenvahtipalvelu, mutta oma Tytär ei vielä ollut ihan siinä iässä - eikä ehkä olisi kovin mielellään jäänytkään yksin vierasta kieltä puhuvan kanssa. Meidän kokemukset on siis vain alle kaksivuotiaan lapsen näkökulmasta.


Gloryn leikkitilat sisällä olivat kaikki sellaisia, joissa vanhemmat jättävät lapset sinne hoitoon/kerhoon. Pari kertaa viikon risteilyn aikana oli avointen ovien tunnit, jolloin me pienempien lasten perheet saatiin tulla sisätiloihin leikkimään. Tilat vaikuttivat monipuolisilta ja siisteiltä.



Karibian risteily laiva carnival leikkihuone

Kaikille lapsille vapaassa käytössä oli ulkokannen pieni leikkipaikka, jossa alle kaksivuotias viihtyi erittäin hyvin koko viikon. Laivalla oli vähän lapsia, joten saatiin usein olla leikkipaikalla ihan omalla porukalla. Leikkipaikan päällä oli onneksi pieni varjo, päivisin saattoi aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta.

Varsinaista lasten uima-allasta ei ollut, liukumäki oli hieman isommille suunnattu ja uima-altaisiin oli vaippaikäisiltä pääsy kielletty. Me rikottiin hieman sääntöä... eikä kukaan tullut siitä meille huomauttamaan. Saatiin lainata isompien lasten uimaleluja, mutta suosittelen ottamaan jotain uimapatjoja tai kellukkeita lapsille mukaan.


Laivalla oli myös viihdettä lapsiperheille, mm. Hasbro-livepeliohjelmaa, koko perheen stand-up -esitykset, arcade... Tyttäremme mielestä yksi parhaimmista viihteistä oli juosta pitkää hyttikäytävää niin pitkälle kuin jaksaa. Ja hyttikäytäviähän riitti mielin määrin.

leikkipaikka laivalla karibialla


lasten leikkipaikka laivalla


Yleistä


Carnival Glory on Karibialla vain keskikokoinen risteilijä, joka vetää lähes 3 000 matkustajaa ja sillä on 1 150 työntekijää. Meille pikkupurkeille tottuneille se on silti v a l t a v a ! Suosittelen lataamaan esimerkiksi Ship Mate -sovelluksen puhelimeen, jotta navigointi laivalla olisi helpompaa. Kröhöm, ainakin tämmöiselle suuntavaistottomalle hahmottamisrajoitteiselle talliaiselle.

Ennen laivan lähtöä on kaikille matkustajille tarkoitettu pelastusharjoitus (muster drill) ja laiva ei lähde ennen kuin kaikki ovat menneet osoitettuun paikkaan. Laskenta suoritetaan niin monta kertaa, että luvut täsmää. Joten ole kiltti ja saavu ajoissa paikalle. Sen jälkeen voikin kipin kapin kiirehtiä katselemaan haluamastaan paikasta Miamin satamasta poistumista. Se on niin upeaa, ettet varmasti halua missata sitä.

Risteilijöillä on yleensä jenkkien rakastamat juhlaillalliset (formal nights) iltapukuineen. Silloin he pukeutuvat ykkösiinsä, eikä mikään gaala-asu ole liian överi. Kun kerran on pynttäydytty, pitää käydä samalla myös kuvauttamassa itsensä. Tätä varten Gloryllä oli lukuisia valokuvauspisteitä jenkkityyliin: suuret (usein mauttomat) taustakankaat näyttävine rekvisiittoineen. Niistä sai sitten valita omaan tyyliin sopivimman teeman. Mekin käytiin muutaman kerran kuvauksissa, vaikkei kovin jaksettukaan panostaa juhlavuuteen. Saatiin ihan hauska muisto utuisesta, tyylitellystä perhekuvasta.

Juhlailtoja varten laivalta olisi saanut vuokrattua suoria housuja ja puvuntakkeja tai jopa ihan smokkeja. Me oltiin aika smart casual -linjalla ja tyydyttiin silloin syömään buffetissa. Pääruokasalissa olisi saattanut olla alipukeutunut olo, mutta muuten ne illat meni ihan kivuttomasti noinkin. Eli jos ei halua panostaa juhlapukeutumiseen, niin sekin on ihan ok! Yleensä juhlailtoina ruokalistalla oli hummeria, siksikin se oli suosittu ilta.

Satamiin poistumiset on kahdenlaisia: laiturin kautta tai yhteysaluksilla (tender boats). Jos satamaan pääsee suoraan laiturilta, voit tulla ja mennä miten itseäsi huvittaa. Jos taas tarvitaan yhteysaluksia, lautat ovat usein suosituimpiin aikoihin ruuhkautuneita jolloin käytössä on jonotusnumerot. Voit viettää aikaa laivalla ja odottaa oman numerosi kuuluttamista miten ja missä haluat. 

Lapsi hissi laiva aula upea


Koko risteilyn ajan eletään laivan aikaa eli Miamin aikavyöhykkeessä. Vaikka maissa olisi mikä kellonaika, on pidettävä koko ajan mielessä laivan aika. Kun kerrotaan laivan lähtöaika, silloin on oltava takaisin laivalla. Pahimmassa tapauksessa laiva ei voi odottaa vaan lähtee eteenpäin. Silloin matkustaja saa suoriutua omakustanteisesti seuraavaan satamaan.

Laivalla ei ole wifiä, mutta saatavilla on erilaisia internetpaketteja ja laivalta löytyy myös nettikahvila tietokoneineen. Ainakin vuonna 2014 nettipaketit olivat erittäin kalliita ja hitaita, joten me tyydyimme käyttämään nettiä tarvittaessa vain satamissa. Teki ihan hyvääkin olla viikko aika pitkälti netin ulottumattomissa.


Laivalla käytössä on seacard (Sail & Sign), johon on liitetty luottokortin tiedot. Seacard toimii sekä hytin avaimena, tunnistautumisena laivasta poistumisiin ja palaamisiin sekä ostoksiin. Käteistä laivalla ei tarvita, kun ihan kaikki ostokset voi maksaa seacardilla. Kätevää!


Tipit (gratuity) mietityttää aina. Tipit voi halutessaan maksaa ennakkoon, jolloin tippejä maksetaan (v. 2016) 12,95 euroa per aikuinen per päivä. Tämä rahasumma jaetaan laivan henkilökunnalle siten, miten oletetaan heidän sinua palvelevan. Rahajakoa voi käydä mukauttamassa infossa, sitä voi korottaa tai sitä voi pienentää jos jokin on mennyt pahasti vikaan. Vaikka huonepalvelu sisältyi tähän palvelumaksuun, suositellaan tipin antamista esimerkiksi yöaikaan pyydettyyn huonepalveluun.
Hyttien stuertit tekevät valtavan työn minimipalkalla. Kuten aiemmin jo viittasin, kohtele heitä aina hyvin ja ystävällisesti. En tiedä oliko tämä oikeasti väärinkäsitys vai joku linssiinviilausyritys, mutta meiltä veloitettiin pari pikkupulloa votkaa vaikkei ihan-vilpittömän-varmasti oltu käytetty yhtäkään. Elikkäs: jos et tarvitse minibaaria, pyydä stuertteja lukitsemaan se. Jos tarvitset jääkaapin, pyydä stuertteja viemään minibaarin tuotteet kokonaan pois tai laske joka aamu ja ilta tuotteet. Menetys ei ollut rahallisesti iso ja vain periaate harmittaa. Se tapahtui vieläpä ihan viimeisenä kokemuksena laivassa, joten jäi aika tympeä fiilis käteen. Ei näin. 

Jos satamaan mennessä sanotaan, ettei hedelmiä saa viedä maahan, niitä ei kannata silloin yrittää viedä maahan. Me todettiin, että "ei niitä laukkuja kukaan tuu tutkimaan" ja heti ensimmäisenä laiturille päästyä tuli "hedelmäkoirat" kimppuun. Heheheh, luovutettiin banaanit ihan hyvässä yhteisymmärryksessä ja pahoiteltiin kovasti.


Kyseessä on valtava laiva ja valtavasti ihmisiä; reilut 4000. Laivalla liikkuu valtavasti pöpöjä ja käsidesiautomaatteja ei ole ripoteltu ympäriinsä huvin vuoksi. Käytä niitä. Muista pestä käsiä. Norovirusepidemiat ovat laivoilla valitettavan yleisiä. Meidän porukka säästyi isommalta, mutta itselläni oli viimeisenä yönä ylä- ja alakautta purkautuva mahapöpö joka meni onneksi yhdessä yössä ohi. Pahimmillaan laivalla voi joutua vaikka karanteeniin, jos epidemia pääsee jylläämään.


Risteilyn päättyessä, lähtöä edeltävänä iltana matkalaukut pakataan ja ne noudetaan yöllä käytävältä hytin edestä. Joten laivasta poistuminen käy helposti vain käsimatkatavaroilla ja laukut noudetaan hihnalta kuten lentokentillä. Laivasta poistumiseen on myös oma lähtöaika, joka ilmoitetaan edellisenä iltana. Laivalla saattaa joutua odottamaan pitkäänkin, ennen kuin oma lähtöaika tulee. Jos haluaa nopeammin ulos, voi matkalaukut pitää ja kantaa ne itse pois laivasta.

risteilijä laivat satama laituri
Carnival Glory Karibia laiva meri
Carnival Karibia meri kansi laiva lapsi


Reissuperheen vinkkiviitoset:


Laivaan pääsee jo hyvissä ajoin ennen ilmoitettua lähtöä. Esimerkiksi meidän risteilyn oli tarkoitus lähteä klo 17 mutta me oltiin jo klo 12 syömässä runsasta buffetlounasta laivalla. Pakkaa käsimatkatavaroihin uimatarvikkeet ja muut tarpeelliset, sillä matkatavarat toimitetaan hytteihin vasta paljon myöhemmin. 


- Meillä oli mukana Cobra-radiopuhelimet itkuhälytinominaisuudella. Sillä kantama on niin hyvä, että pystyttiin joskus poistumaan yhdessä jopa hytin ulkopuolelle, kun Tytär nukkui yöunia. Kauas ei uskallettu mennä, eikä varsinkaan viipyä pitkään, mutta muutaman kerran käytiin vilkuilemassa miehen kanssa yhdessä illan show'ta tai ulkokannella fiilistelemässä kuumaa, pimeää yötä.


- Tutustu pohjapiirustukseen hyvissä ajoin ennen reissua ja opettele se mahdollisimman pitkälle ulkoa. Kun suurin osa matkustajista saapuvat, heillä menee pari ensimmäistä päivää etsiessä hyviä hengailumestoja, kun sinä jo tiedät reitit parhaimpiin paikkohin. En vitsaile! Minä katsoin YouTubesta useampia esittelyvideoita ja onneksi niin. Niistä sai todella paljon hyviä vinkkejä ja löydettiin piilossa oleva poreallas ja tyhjiä ulkokansia joihin muut eivät olleet löytäneet.


Laivalla kannella lapsen kanssa

- Jos on merisairauteen taipuvainen, kannattaa valita hytti laivan keskeltä eikä kovin ylhäältä. Luin, että vihreä omena auttaa merisairauteen, mutta omakohtaista kokemusta ei ole. Jos merisairaus yllättää, kannattaa jälleen kerran kääntyä hytin nimettyjen stuerttien puoleen, heillä on niksit merisairautta(kin) varten.

- Tarkista, saako laivaan viedä omia juomia. Vuonna 2014 Carnival Glorylle sai viedä kohtuullisen määrän virvoitusjuomia (vietiin kaksi sixpackiä) ja kaksi viinipulloa. Viinipullot voi huoletta nautiskella omassa hytissä, mutta jos halusi juoda ne ravintolassa, maksettiin siitä ns. korkkausmaksu (corgage fee).  


- Carnival Gloryllä oli edullinen itsepalvelupesula. Sitä ei välttämättä mainosteta, etsi keskustelupalstoilta ja laivan pohjapiirustuksista tietoa. Pesulaa varten tarvitsi tosin käydä infossa vaihtamassa rahaa kolikkopötköihin, joilla sai ostettua niin pesuainetta, pesuaikaa ja kuivausrummun. Lapsiperheelliselle e-rit-täin toimiva homma. Reissuperhe kiittää!

- Casinosta voi käydä hakemassa avainnauhan ja teettää seacardiin reiän, jolloin kortin saa roikkumaan/kiinnitettyä ihan mihin vain.

- Moni tykkää jäädä satamapäivinä laivaan ja nauttia lähes tyhjän laivan edullisista palveluista. Esimerkiksi spa tarjoaa silloin palveluita puoleen hintaan.

- Carnival melting chocolate cake. Koe se.

Jäikö jotain vielä hampaankoloon? Kysy ihmeessä lisää, toimitus vastaa parhaansa mukaan.

lapsi meri hiekka ranta lelut



Lue lisää Karibian risteilystä Lähinnä Kauempana -arkistosta:
Cozumelista Tulumin raunioille
Belizen pikkusaari Coff's Caye
Hondurasin Isla Roatan - ei enää ikinä
Caymansaarten Seven Mile Beach

43 kommenttia:

  1. Huh! Todella kattava risteilypaketti. Tätä lukiessa tuntui kuin olisin taas risteilyllä. Ja tosiaan, risteilyisäntä tai -emäntä on hurjan iso osa sitä, että viihtyy laivalla. Ei voi kuin ihmetellä heidän (ja muunkin henkilökunnan) jaksamista, tekevät piiiitkiä päiviä hymyssä suin.

    Hauska yksityiskohta tuo Your Time Dining, Rotal Caribbeanillahan se on omaperäisesti My Time Dining. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juttelin laivalla yhden työntekijän kanssa, joka oli ollut puoli vuotta töissä siellä. Siis putkeen! Kovaa hommaa ja silti jaksavat hymyillä ja palvella.

      Hehee, nää nimeämisen varustamojen välillä on aika koomisia.

      Poista
  2. Voi, olisipa ihanaa lähteä taas risteilylle. Olen ollut kolmella Karibian risteilyllä, mutta kun kerran niiden makuun pääsee, ei niistä kyllä saa tarpeekseen. Ihan eteläisimmät saaretkin olisi vielä kiertämättä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään useimmille käy sama ilmiö! Karibian saarilla olis kyllä pitkäksi aikaa kiertämistä. Olisi joskus hauskaa, kun malttaisi jäädä laivalle kun muut rientävät maihin. Se voisi olla ihan uudenlainen kokemus laivaelämästä.

      Poista
  3. Siis omg, tämä oli niiin hyvä tietopaketti! Aivan mielettömän kattava ja yksityiskohtainen. KIITOS! Karibian risteily on ollut mielessä ja sait sen kuulostamaan sellaiselta, että pakko päästä kokemaan. Sanoit, että tällä risteilijällä ei ollut paljon lapsia, mutta sanoisitko silti, että laiva on suunnattu lapsiperheille? Näkyikö laivalla paljon esim. nuoria pareja? Ja tosiaan, laivalla ei siis tarvinnut tippailla sen kummemmin ellei siis yöllä vaivannut stuertteja? Muisattko missä hinnoissa ne juomapaketit huitelivat? Kiitos vielä kerran ihan huikeasta postauksesta, pitää pistää kirjanmerkkeihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että tästä oli hyötyä! Mä itse olisin kaivannut just näitä yksityiskohtaisia tietoja ennen risteilyä. Tässä vastauksia sun kysymyksiin:
      - Lapsia oli risteilyllä nytkin, mutta kesäloma-aikaan niitä on paljon enemmän ja varsinkin kouluikäisiä.
      - Laivalla oli kaikenikäisiä eikä mikään ryhmä tuntunut olevan vallitseva. En tiedä johtuiko matkustajavajeesta, mutta meidän risteilyn aikaan ei mitään hillitöntä biletystä ainakaan ollut iltaisin. Jos lasten metelöinti rassaa, niin sieltä löytyi myös vain aikuisille tarkoitettu kansi porealtaineen. Mun kokemuksen perusteella voisin ihan yhtä hyvin voinut viihtyä laivalla pariskuntamatkalla kuin lapsiperhematkalla. Laiva on iso ja kaikille riittää omanlaista tekemistä ja olemista.
      - Me jännitettiin sitä tippaamista ihan hirveästi, mutta etukäteen maksettuna se oli ok. Jossain ohjeissa jopa luki, että EI SAA antaa tippiä jos maksaa kerralla kaikki. Muutenhan helposti alkaa niiden matkustajien suosiminen...
      - Juomapaketit oli aika hintavia ja siihen hintaan pitää kyllä juoda aika monta annosta päivässä, että se oikeasti kannattaa. Muistaakseni ne paketit oli reippaasti yli 50dollaria/pv.
      - Ja kysyä saa lisää, jos tulee mieleen jotain!

      Poista
  4. Huh täytyy kyllä sanoa että tälläinen risteyily huikeine puitteineen olisi oma painajaiseni :D Todella kattava tietopaketti kuitenkin, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, voin uskoa, että ei todellakaan sovi kaikille! Ja vaikka reissu oli ihan super, niin Hondurasin kammottava yksityinen ranta oli kyllä kauhea painajainen... Muulloin lähdettiin omatoimiretkille kauemmaksi risteilylaumaa ja onneksi niin.

      Poista
  5. Todella hyvä ja kattava esittely Carnivalin risteilystä!

    Näitä risteilyvaihtoehtoja ja varustamoja on tullut viime aikoina tutkittua aika paljonkin, ja lapsiperheellisenä on saanut huomata huikeat hintaerot lasten osalta, kun jotkut varustamot veloittavat liki täyden hinnan lapsistakin! Tuota juomapakettipuolta ollaan itsekin mietitty, että ottaako vaiko ei, mutta olen jäänyt siihen käsitykseen, että ne maksavat itsensä aika äkkiä takaisin. Missä hinnoissa juomat olivat Carnivalilla, esim. limut ja perusviinit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mia!
      Meidän seuraava risteily on MSC varustamolta. Se kosiskelee matkustajiksi lapsiperheitä joten lapset matkustaa ilmaiseksi (toki jotkut verot pitää niistäkin maksaa). MSC on uudehko toimija Karibialla ja on saanut hyvin ristiriitaista palautetta, kun on ehkä jenkkimakuun liian eurooppalainen. :)

      Juomapaketteja voi ottaa laivallakin, mutta etukäteen otettuna taitavat olla vielä edullisempia. Hintoja en muista, eiköhän ne ole laskeskelleet niin että on houkuttelevampaa ottaa paketti. Pari drinkkiä join ja silloin suorastaan välttelin katsomasta hintaa. Onhan siinä paketissa plussana vielä huolettomuus: senkun menee, tilaa ja naatiskelee. :)

      Poista
    2. Vähän sillä ajatuksella olinkin, että mieluummin ottaa sen paketin, niin ei tarvitse enää laskeskella ja kauhistua yksittäishintoja, vaikkapa illallisviinin kanssa. MSC:n allegrissimo paketissa on mukana lapsille pehmiksetkin, joita varmasti menee yksi jos toinen reissun aikana - mekin ollaan nimittäin lähdössä matkaan MSC:llä! Luin myös näitä varsin vaihtelevia palautteita, ja suurin ongelma tuntui olevan liika eurooppalaisuus ja se ettei henkilökunta ääntänyt englantia mieleisesti :D Italialaisuus on meille taas iso plussa, sillä siellä viihdymme matkoillamme parhaiten!

      Poista
    3. EIKÄ! Vähän hauskaa! Milloin teidän risteily on? Meillä on vasta huhtikuun alussa, joten pitkä talvi saadaan odotella sinne asti.

      Mä olen kans niitä kritiikkejä lukenut ja niistä aika monesta paistaa läpi just tuo eurooppalaisuuden huono sietäminen: töykeät matkustajat, italialainen ruoka ja liian pienet annokset! Hahahaha! Meille kans italialaisuus passaa oikein mainiosti, oikein odotan niitä pizzoja!

      Poista
  6. Olipahan asiaa kerrakseen - hyvä tietopaketti!

    Karibian risteilyt on kyllä kivoja niin lasten kanssa kuin ilman :-) Itsekin olen kirjoitellut Karibian risteilystä lasten kanssa ja kohteista paljon blogiini kevään aikana. Eli miehistä näkökulmaa lasten kanssa risteilystä Royal Caribbeanilla, joskin perusperiaatteethan on samat varustamosta riippumatta. Hintapolitiikka lasten kanssa matkustaessa vaihtelee eri risteilyvarustamoilla toki kyllä melkoisesti. Tässä omat juttuni kootusti Karibian risteilystä ja kohteista: http://kohteenamaailma.fi/tag/karibian-risteily/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rami! Teillä on jo kokemusta kahden lapsen kanssa risteilystä - joista toinen on vielä vauvaikäinen! Meillä se riemu on tulossa vasta ensi talvella, kun juniori lähentelee 2 ikävuotta.

      Olen muutamaankin kertaan käynyt lukemassa kaikki sun risteilyjutut! Aika paljon yhteneväisyyksiä on eri risteilijöillä, joskin jotain erojakin. Omalta kohdaltani luulisin viihtyväni kaikilla paateilla. ;)

      Poista
  7. En ole itse (ainakaan kovin intohimoisesti) haaveillut Karibian risteilystä, mutta tämä oli silti tosi hyvä paketti lukea. Ja olisihan nimenomaan se Lemmenlaiva-meininki joskus tosi kiva kokea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että eihän se ihan samanlaista ollut kuin Lemmenlaivalla. Missä oli suosikkini baarimikko-Isaac? Eikä edes koko kapteenia nähty!

      Ei risteilyt tietenkään ole kaikkien makuun, lasten kanssa kuitenkin ihanan helppo ja näkee halutessaan paljon erilaisia kohteita.

      Itselläkin alkuun kiinnostus oli Alaskan suunnalla - ja on edelleenkin, mutta kunhan aika on sopiva.

      Poista
  8. Mä olen risteillyt pari kertaa Karibialla, mutta molemmat ovat olleet ns. erikoisristeilyjä, eli risteilyjä joissa on ollut mukana muutamakymmentä metallibändiä. Siksi onkin hauska lueskella näistä tavallisemmista risteilyistä ja katsella kuinka paljon samaa tai eroavaisuuksia niistä löytyy :) Meidän risteily kesti viisi päivää, mutta pysähtyi maissa vaan yhdessä kohteessa. Kohde on joka vuosi eri. Aamiaisen sai meilläkin tilattua hyttiin ilman lisämaksuja. Aika monesti tätä tuli hyödynnettyä eli ensin pupellettua ruokaa hytissä ja sitten suunnattiin second breakfastille buffettiin :D Me ei saatu hyttiä valita itse, hyttiluokan kylläkin. Mutta oli vähän sattuman kauppaa missä se sijaitsi. Tosin siellä käytiin lähinnä nukkumassa, jos sitäkään, niin sijainnilla ei ollut kovastikaan väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, metalliristeilyllä! Se olis jossain elämänvaiheessa voinut kiinnostaa minuakin (miestä toki edelleenkin). Ja joo, tommosella risteilyllä se nyt olis ihan sama, missä konehuoneen alla se hytti olis. Kunhan sen verran lähellä hissiä, että voi raahautua just syömään! Kävin heti lukemaan sun tarinointia 70000 tons of metal -risteilystä. Hyvää settiä! Olen ollut parilla metallifestareilla ulkomailla ja voin kuvitella, että metalliristeily on melkoista hauskanpitoa!

      Poista
  9. Olipa mahtava tietopaketti, täytyy ihan laittaa kirjanmerkki tähän. Lähivuosina olisi tarkoitus risteilylle lähteä. Ja se Alaskan risteilykin oli suunnitelmissa kun tässä suhteellisen lähellä, eli Kaliforniassa ollaan. Tuo radiopuhelin -vinkki oli muuten aika hauska. Me ollaan ostettu ihan tavalliset radiopuhelimet (siis ei itkuhälyttimellä) kun ollaan ajeltu pitkin poikin kahdella autolla. On helpompaa kuin soitteleminen toiseen autoon, ja lapsille tietenkin erityisen hauskaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Paula! Mä olen kuullutkin joidenkin käyttävän radiopuhelimia just ulkomailla autoreissuilla! Laivalla toimisi myös hyvin, jos perheenjäsenet haluaa viilettää välillä ominpäin ja haluaa saada yhteyden. Laivalla ei välttämättä aina ole kännykässä kenttää. Nyt Tytär on 4v ja voisi jo ymmärtää sen hauskuuden päälle.

      Suunnittelepas pikapikaa Alaskan-risteily, niin pääsen myötämatkailemaan myös! ;)

      Poista
    2. Minulla myös 4 v tytär :) Kahden viikon päästä lähdetään kiertämään Japania (saas nähdä miten käy), mutta Alaska joutuu nyt odottamaan ensi vuoteen.

      Poista
    3. Aijai, Japaniin kiertämään! Se on myös yksi meidänkin haave! Nyt saatan pikkuisen vihertää kateudesta, mutta jään innolla odottamaan matkaraporttia! Varsinkin 4-vuotiaan tyttären kokemuksia. Eiköhän kaikki mene hyvin!

      Poista
  10. Hyvä esittely! En ole ikinä oikeastaan edes harkinnut tämmöisiä risteilyjä, mutta kyllä tämä kiinnostusta hieman herätti :D Hauska tuo laukkusysteemi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sandra! Eihän nämä risteilyt mitään seikkailulomia ole, mutta jos haluaa jossain elämäntilanteessa päästä tosi helpolla ja nähdä silti hienoja paikkoja, niin siihen oikein passeleita!

      Poista
  11. Me oltiin Carnival Victorylla vuonna 2013 ja erittäin tutuilta tuntuivat käytännöt. Juomapaketeista vielä sen verran, että me tarkasteltiin niitä paljon etukäteen, ja tultiin siihen lopputulokseen, etteivät kannata. Me otimme viinipaketin, joka tarkoitti sitä, että jokaisella illallisella saimme pullon punaviiniä. Muuten joimme muutaman juoman päivässä, eikä juomapaketin hinta olisi tullut halvemmaksi kuin yksittäiset juomat. Carnivalilla suurin hitti olivat limupaketit, sillä ainakin Victorylla suurin osa matkustajista oli yhdysvaltalaisia, ja heillä limujen juominen on melkein kuin ihmisoikeus. Meille paketilla ei olisi ollut mitään käyttöä. Sen sijaan ilmaisesta pehmiksestä oltiin erittäin onnellisia: yhtenä päivänä nuorempi lapsi kieltäytyi syömästä mitään muuta, mutta kun annoin hänen syödä niin monta jäätelöä kuin halusi, niin viidennen pehmiksen jälkeen halusi lähteä syömään jotain muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei otettu mitään juomapaketteja senkään takia, koska sitten olis varmaan pitänyt lipitellä koko ajan, jotta saa varmasti koko rahan edestä. :D Ja allekirjoitan myös tuon "ihmisoikeusasian", hahahah!

      Se ilmainen pehmis oli kyllä ihan mahtavaa, ihan koko perheen mielestä!

      Poista
  12. Olen välttynyt risteilyiltä tähän asti. Tai noh... Niillillä olen risteillyt ja pidin siitä kovasti. Caribian risteilyissä kiinnostaisi sellainen, missä olisi mahdollisimman paljon eri kohteita, eli maapäiviä.

    Minua jotenkin ahdistaa monen tuhennen ihmisen sulloutuminen alukselle, juuri erilaistan noro ym. tapauksien takia. Mutta kyllä kai tuollainen risteily olisi edes kerran elämässä koettava : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä! Paljon ihmisiä sulloutuneena pieneen tilaan on aina terveysriski, siitä ei pääse mihinkään. Onhan se tietenkin semmoinen legendaarinen Pohjois-Amerikkalainen juttu, että ihan jo sen takia voisi kokea. :D

      Poista
  13. Kiitos informatiivisesta postauksesta! Karibian risteily on vielä kokematta, mutta mieluusti sellaiselle lähtisin. Jäin vielä miettimään tippausta; jos et maksa ennakkoon, niin miten se hoidetaan ja millä perusteella? Tippaaminen on meille niin vierasta, että mielummin maksaisin sen matkan hinnassa, ettei tarvitse sillä päätään vaivata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Merja, palautteesta! Tippaaminen/gratuity on ennakkoon valittuna kätevä: Aikuinen maksaa 12,95 per päivä ja se sisältää kaikki tipit (poislukien baarin drinkit). Koko gratuity-summa veloitetaan seacardilta viimeisenä matkapäivänä, jolloin sitä on vielä mahdollisuus käydä halutessaan mukauttamassa. En nähnyt ketään, joka olisi tipannut käteisellä.

      Eli gratuity ei varsinaisesti tule matkan hintaan (koska se jaetaan aina henkilökunnalle kokonaisuudessaan), mutta siitä ei tarvitse murehtia. Meille on myös tippaaminen vierasta ja oltiin todella iloisia tästä mahdollisuudesta!

      Poista
  14. Vaikka jo melko monta Karibian risteilykokemusta olen lukenut, niin näitä jaksaa aina uudestaan lukea, sillä haaveena on joku tälläinen risteily. Reitistä en ole vielä yhtään varma. Katsoin myös lapsena Lemmenlaivaa, onkohan siitä jäänyt haave mielen perukoille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha kunnon Lemmenlaiva on varmaan monelle lähellä sydäntä, ainakin nostalgisessa mielessä.

      Kun jaksaa haaveilla, niin kyllä se risteily vielä toteutuu! Reittivaihtoehtoja on niin valtavasti, että varmasti tulee valinnan vaikeus. Uskoisin, että mikä tahansa reitti on hyvä, kunhan tekee kotiläksyt kohteista ennen matkaa. Haluaako järjestetylle retkelle, seikkailla omin päin vai ihan vaan lököillä rantsussa...

      Ja nyt mulla taas soi lemmenlaivan tunnari päässä!

      Poista
  15. Kiitos! Hyviä vinkkejä. Karibian risteily pitäisi ehdottomasti vielä kokea. Täytyy muistaa käyttää aikaa siihen hytin valintaan ja hyvä kuulla, että parveke kannattaa olla. Olen sitä miettinyt, että onko lisähintansa väärti, mutta kyllähän se varmasti on kiva. Ikävä tuo Chicagon tapaus, mutta varmasti oli kiva, että oli vähemmän porukkaa laivalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, Lotta! Parvekkeen valinnassa tietysti merkitsee sekin, mitä laivalla meinaa tehdä. Jos on aikuisporukalla ja viilettää paljon aktiviteeteissä, niin en näkisi sitä parveketta niin merkittävänä vaan ikkunallinen hytti voisi riittää myös. Jos on ihan biletysreissulla, niin sittenhän se on sama missä ne yön pari tuntia viettää. :) Minusta oli vaan niin mieletöntä, kun aamulla herätessä sai astua omalle parvekkeelle hieromaan silmiä unihiekasta ja huomata; kappas, edessäni siintää Havanna.

      Poista
  16. Muutamalla risteilyllä olemme olleet, yhdellä myös Karibialla. Pariskuntana, joka valitsee risteilyreitin vain kohteiden perusteella ei laivan aktiviteeteilla ja tarjonnalla yleensä ole ollut paljoa väliä, mutta ymmärrän, että lasten kanssa matkustettaessa parvekkeella ja laivan lasten aktiviteeteilla on arvonsa. Me olemme hyvin saaneet yleensä ajan laivalla kulumaan lukemalla ja päivän valokuvasatoa läpikäymällä.
    Tuosta risteily + lennot erikseen kuviosta vielä sen verran, että toki siinä saattaa säästää rahaa, mutta koska laivalle ehtiminen on silloin omalla vastuulla, niin useimmiten tarvitaan lisäpäiviä vaikka Miamiin ja siitäkin tietysti tulee sitten vähän lisähintaa.
    Meillä ei lomapäivien käytön maksimoinnin takia ole yleensä ollut ylimääräisiä päiviä käytettäväksi, joten olemme ottaneet lennot risteilylafkalta, jolloin jos niissä on ongelmia, niin se on heidän ongelmansa (eli lennättävät tarvittaessa seuraavaan satamaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että jos haluaa vain risteilylle, niin sitten on sama ottaa lento+risteilypaketti. Me taas haluttiin ja halutaan seuraavallakin kerralla kierrällä muualla Floridassa, kun kerta sinne asti reissataan. Mutta nämähän on täysin maku- ja valintakysymyksiä, eikä tosiaan aina lomaakaan ole viikkoa enempää.

      Voipi omalla kohdalla olla, että kun on kerran parvekkeellisen hytin makuun päässyt, niin olis vaikea luopua siitä seuraavillakaan reissuilla. :)

      Poista
  17. Onpa erinomainen tietopaketti - risteilyt on jotenkin aihe joista en tiedä yhtään mitään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risteilyt onkin ihan oma maailmansa! Johon on puolivahingossa hieman hurahdettu lasten myötä... :)

      Poista
  18. Olipas hyvä tietopaketti! Olen tutkiskellut viime viikot nettiä pyöritellen ajatusta Karibian risteilystä hiihtolomalla.

    Miten tuo "laivaraha"-juttu toimii? Onko se tavallaan sama kuin maksaisi luottokortilla? Koska ostokset veloitetaan? Saako sen debit-kortille?

    Onko maissa reilusti aikaa olla? Vai pitääkö laivan "purkamiseen" ja laivaanpaluuseen varata paljonkin aikaa? Jos vaikka laiva saapuu johonkin satamaan aamulla klo 9 ja lähtö on klo 17, mikä on todellinen aika, jonka maissa voi käyttää? Noin suurinpiirtein.

    Onko hyteissä tallelokeroa? Tarvitseeko matkalle perusrokotusten lisäksi muita rokotuksia? Saako laivalle tuoda omia lääkkeitä?

    Huh, mikä liuta kysymyksiä... Kiitos jo etukäteen jos jaksat vastailla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä, Menninkäinen! Vastailen oikein mielelläni.

      - Laivaraha on juuri niin kuin maksaisi luottokortilla. Eli joka paikkaan vaan vilautetaan Laivakorttia ja menot kirjautuu kortin tilille. Se on näppärää, kun kortti voi roikkua vaikka uikkarin narusta poolilla ja sillä voi ostaa baarista drinksun.
      - Laivalta lähtiessä laivakortin kulut maksetaan. Luottokortin lisäksi ymmärtääkseni myös käteinen käy. Todennäköisesti debet-korttikin, jos sillä voisi maksaa ulkomailla muutenkin. Kannattaa tarkistaa varustamolta!

      - Maissa oli ainakin meidän mittapuun mukaan reilusti aikaa. Pääsääntöisesti noin 8-9 tuntia. Siinä kerkeää jo paljon! Jos kohde on laiturisatama, voi omaan aikataulun mukaan vain kävellä ulos ja sisään. Me ei osuttu kertaakaan pahaan ruuhkaan. Suomalaiset on jonottajia, mutta Jenkit on osanneet hoitaa homman niin, että tämmöisiin ei mee paljoa aikaa. Aikaa en muista, mutta uskaltaisin heittää, että vartin sisällä _viimeistään_ on oltu ulkona. Muistelen, että puoli tuntia ennen laivan lähtemistä pitää olla takaisin laivassa. HUOM: pitää ottaa huomioon että myrskytessä ei välttämättä yhteyslauttasatamiin pääse ollenkaan. Ne kyllä sitten kompensoidaan risteilyn hinnassa tai vaihdetaan kohdesatamaa.

      Yhteyslauttakohteet onkin sitten vähän kinkkisempiä, jos sattuu ruuhka-aikaan haluamaan ulos (takaisin yleensä pääsee nopeammin). Silloin kannattaa kyllä olla aamuvirkku ja hakea jonotusnumero heti ekojen joukossa, että pääsee ekoilla lautoilla maihin. Jos siis haluaa maksimoida maissaoloajan.

      - Hyteissä on tallelokerot.

      - Meillä oli hepatiitti-rokotukset rokotusohjelman rokotteiden lisäksi. Tarkista oman reittisi rokotustarpeet rokote.fi -sivustolta! Laivalle voi tuoda omat lääkkeet, mutta kuten lentäessäkin - suosittelen reseptilääkkeille otettavan reseptit mukaan varulta.

      Kysy ihmeessä lisää, jos vielä jokin askarruttaa! Moni asia paikan päällä olikin paljon helpompi, vaikka etukäteen tuntui monimutkaiselta.

      Poista
  19. Hei! Mahtava tietopaketti. Kiitos!
    Tammikuussa menossa Carnival Glorylle, ja nyt jäin miettimään että pystytäänköhän jo täällä Suomessa urkkimaan, mikä satama on millainen - ts. onko yhteysaluksia vai laiturit? Ilmeisesti viimeistään laivan materiaaleista sen sitten näkee...:) Tuskin maltan odottaa, nyt kun kattavan kertomuksesi luin!
    Ja hyvä tuo tippausohje. Itsekin sitä mietin, kun varustamon ohjeita luin. Vaikutti mukamas monimutkaiselta, mutta siis tuolla tavalla automaattisesti se kannattaa siis valita laskutettavaksi. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa, pääsette risteilylle ihan kohta! Pystyy urkkimaan jo Suomessa, onko mikä yhteyssatama. Me saatiin mun mielestä urkittua jo aikaisemmin tieto yhteyslauttasatamista. Olikohan niin, että ne selvisi Cruisecritic-sivustoa selaamalla tai rekisteröityessä Carnivalin sivuilta "manage my cruise" osiosta. Kantsii tutkia! Mikäs reitti teillä onkaan? Ja oletteko tehneet vielä lähtöselvitystä netissä?

      Ja tosiaan, se automaattisesti maksettu gratuity oli kyllä niin näppärä, kun ei tarvinnut murehtia tippaamisesta! Sitä myös laivalla suositaan, jotta matkustajat saisivat mahdollisimman tasapuolisesti hyvää palvelua. Joten kun on valinnut sen laskutettavan gratuityn, ei enää tarvitse miettiä palvelurahoja, jee!

      Jos tulee mitä vaan mieleen, niin kysy ihmeessä! Vastaan erittäin mielelläni!

      Poista

Tulen iloiseksi kommenteista, anna siis palaa!

INSTAGRAM @lahinnakauempana


Pysy ajan tasalla uusista julkaisuista

COPYRIGHT

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017